Jukka Viikilä: Runot I-II

Leikkaan heti kärjen pois kaupallisuusvalitukselta, sillä joku voi härskisti ajatella, että kyllä sitä nyt runot yksiin kansiin painetaan, kun on Finlandia-palkinto plakkarissa. Niin painetaankin, niin onkin! Tarkoitan sitä, että ei haittaa, vaikka proosamenestyksen vanavedessä tarjotaan mahdollisuus vähälevikkisen kirjallisuuden saatavuuteen ja siihen tarttumiseen, tässä tapauksessa Jukka Viikilän lyriikkapakettiin Runoja I-II (Gummerus 2017).

Kokoelma sisältää Viikilän kaksi ensimmäistä kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 2008 ja 2010. Runoille on tunnusmerkillistä ajattomuus, eikä Viikilänkään runoja aika ole nakertanut. Joissain runoissa vilahtaa julkkisnimiä, jotka eivät tänään suurta merkitse, vaan ei se haittaa. On siellä myös Jeesus ja Donne sekä muuta klassista kontekstia.

Pidän etenkin osuudesta Runoja I. Siinä on leikkisyyttä, lennokkuutta ja sanomisen avaruutta. Sävyt vaihtelevat. Runoissa on jopa julistavuutta. Minua kohottaa runo puusta ja elämästä (s. 9):

– –
Mutta muistakaa että vaikka elämä tapahtuu kaikkialla,
on sen jokainen koti sen ainoa koti.

Arkihavainnot heilahtavat arvaamattomiin suuntiin. Runoissa on paljon arvoituksellisuutta, mikä lisääntyy kakkososassa. Tiedän palaavani värssyihin, sillä niin nämä kuin runot yleensäkään eivät yhdellä lukemalla avaudu tai tyhjene. Runon tiheys voi viedä ajatusähkyyn, jumittaa jopa. Siitä sopiikin siteerata runoa, joka tiivistää ajatuksen kahteen riviin (s. 57):

Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella.
Tämä on ongelma teoksissa joissa on pihvi.

Tykästyn ensilukemalla lyhyisiin runoihin. Kokoelmassa on myös pitkiä proosarunoja. Niissä riittää purtavaa. Nautiskelen aamuhavainnoista (s. 50) ja kakkososan osion X tilannelohkaisuista. Tiedän, että tämä kirja pysyy pitkään tyynynaluskirjana, josta luen sivun silloin tällöin, sieltä täältä. Avaan sanoja ja sanomisen tapaa, arvailen, päättelen tai annan vain soljua.

Viikilä Runoja I-II

Kirjalla on kaunis ulkoasu, joka puhuu samaa kieltä Viikilän romaanin kannen kanssa.

Runon kuvia kehitetään eläimistä pallopeleihin, numeroinneista autoihin. Elämänilmiöt leviävät kirjavina eteeni: on arkitoimintoja, havaintoja, metaforisia kiteytyksiä, yllättäviä siirtymiä, käsittämättömyyksiä. Runotyypillisten säekeinojen lisäksi hyödynnetään proosallisuutta, draamaa ja muistilistatyyliä. Viimeinen runo naulaa kaiken: sisällysluettelo (s. 208) olemattomasta kokoelmasta, kaikesta siitä mitä olisi voinut olla. Tämä jossittelun joutsenlaulu siis huvittaa ja sisältää silkkaa runototuutta: sanoen peräkkäin sommitelu saa sepityksen soimaan lukijan päässä omaa säveltä, lukija resonoi lähetettyjen viestien virittämänä.

Ennen loppurunoa minua hykerryttää luetelma siitä, mitä kaikkea on löydetty (s. 200). Runossa parin sivun verran ladellaan näennäisen irrallisia aforistisia asioita tyyliin ”Löydetty vähäinen, josta tehty paljo”. Hokemien joukossa näyttää olevan Viikilän henkilökohtainen ennustus romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista. Tai näin tämä lukija haluaa tulkita – tämä lukija, joka suuresti on nauttinut Engel-romaanista ja tekee nyt runoista päätelmiä, virkistyy ajatusketjuista, putoaa kärryiltä, hämmentyy aukoista ja ajattelee monesta asioista toisin kuin eilen, tunti sitten, juuri.

– –
Löydetty runo, josta tehty proosaa, proosaa myyty, tuotto noudettavissa.
– –

– –

Jukka Viikilä
Runoja I-II
Gummerus 2017
yhdistelmä kokoelmista Runoja (2008) ja Runoja II (2010)
kannen suunnittelu Jenni Nopponen
210 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kokoelmalla osallistun Ompun runohaasteeseen, joka kuvan päivämäärästä poiketen jatkuu vuoden loppuun.

runohaaste

Advertisements

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

4 responses to “Jukka Viikilä: Runot I-II

  1. kirjaluotsi

    Luin Viikilän runoja viime vuonna Engel-romaanin jälkihuumassa. Taisi olla tuo ensimmäinen osa, kun muistan hykerrelleeni tuolle pihvivertaukselle. Muistan yllättyneeni, että runojen tunnelma oli niin erilainen kuin romaanissa. Ei ollutkaan vanhan ajan lyyristä ja romanttista tunnelmointia, vaan aika miehisiä pläjäyksiä tästä päivästä.

    • Kyllä äiläilyä on näkyvissä autoineen ja naistiirailuineen, mutta on muutakin, yleistä ja ajatonta. Mieleenjuolahduksia, jotka kutkuttavat. Mutta on paljon yli käsityskykyni liitelevää.

  2. Petyin Akvarelleihin enkä varmaan näitä runojakaan lue. Silti olen iloinen tästä kirjasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s