Eve Hietamies: Hammaskeiju

Heti kärkeen kerron, etten ole lukenut Yösyöttöä enkä Tarhapäivää. Ne ovat Eve Hietaniemen kaksi edellistä kirjaa, jotka kertovat Pasasen pojista. Aloitan tutustumisen Pasasiin vasta romaanilla Hammaskeiju (Otava 2017).

Huomaan: pääsen hyvin perhetarinan kyytiin. Hammaskeijussa yksinhuoltajaisä Antti Pasanen kertoo poikansa ensimmäisestä koululukukaudesta. Siinä samalla selviää, että Paavo-pojan äiti jätti perheensä heti synnytyksen jälkeen ja Antti-isä on selvinnyt lapsen ja työn hoitamisesta yritysten ja erehdysten menetelmällä.

Mutta mä kuitenkin pärjäsin. Opin pärjäämään. Kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta kenellä edes menisi… paitsi tietysti niillä, jotka asuu Strömsössä. Niillä menee.

Ekaluokalle on selvitty, mutta nyt alkaa kuormitus käydä psyyken päälle. Tässä romaanisarjan kolmannessa osassa Antille todella kirkastuu harmaan sävyjen seasta, että tarvitaan koko kylä lapsen ja aikuisen miehen kasvatukseen.

Aluksi hieman skeptisenä seurailen kivaa kommellustamista, sellaisia söpöjä sattumuksia suolletaan solkenaan. Annas olla! Vauhdikas teksti viettelee mukaansa, ja isämiehen naseva arkihavainnointi komiikkakulmineen kutkuttaa nauruhermoja. Esimerkiksi arkitoilailut ja väärinkäsitykset huvittavat, ja Antin toistuvat kohtaamiset partiopoliisin kanssa naurattavat vesissäsilmin. Myös hykerryttää hiekkalaatikkokumppaneiden melkoiset persoonallisuudet lisänimineen, samoin tyyppien elämäntianteesta johtuva muuttuminen koiratarhavierustovereiksi. Eikä minulla ole mitään romanttisia käänteitä vastaan.

Hammaskeiju

Antti-isän ja Paavo-pojan suhde liikuttaa. Se, miten tummat loimet limittyvät selviytymistarinaan syyslukukauden edetessä, hellyttää minut lopullisesti. Tämä käy sydämen päälle! Hammaskeiju vie masennuksen syövereihin, ja kirjan ekstrajuoni liittyy kehitysvammaisiin ja heidän oikeuksiinsa normaaliuteen – ja niistäkin Hammaskeiju saa irti iloa ja itkua sekä kauniita mahdollisuuksia.

Okei, on tämä aikuisten satu. Mutta tekee niin hyvää olla vietävissä kertomukseen, jossa perheenjäsenet, ystävät, työkaverit ja tutut tekevät toisilleen palveluksia puhtaasta välittämisestä. Erilaiset ihmiset kohtaavat toisiaan, sanailevat sivu suun, toisten ohi ja myös kovin, kovin lähelle.

Tarvitsin juuri nyt lukupinoni väliin tällaisen viihdyttävän, leikkisän, lämmittävän ja liukaskielisen kirjan. Jo taas jaksaa tarttua kotimaiseen kokeilevaan proosaan, kun mielen on puhdistanut konstailematon hyvän mielen kertomus kaikin maustein. Tällaista tarvitaan.

– – –

Eve Hietamies
Hammaskeiju
Otava 2017
romaani
415 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Postaan juttuni tänään samanaikaisesti Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan kanssa.

Muissa blogeissa: esimerkiksi Amman kirjablogiLukutoukan kulttuuriblogi ja Rakkaudesta kirjoihin.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

4 responses to “Eve Hietamies: Hammaskeiju

  1. Arja

    Tunnistan skeptisyyden pelon, jonka kanssa luin Yösyöttöä ja ehkä osin vielä Tarhapäivääkin. Hauska kun niin helposti on kirjassa enemmän nolostuttavaa kuin hauskaa. Ja onko yksinhuoltajuus hauskaa, tai se, että yksinhuoltaja on mies? Hienosti Hietamies selättää nuo kysymykset, tai pikemminkin saa lukijan ajattelemaan ihan muuta. Ja hyvälle mielelle.

    • Juuri noin! Ehkä juuri Antin uupumus antaa anteeksi kaikelle epäilykselle. Välillä esim hörhöilysivuhenkilö meni sillä rajoilla, mutta annoin mennä. Hauskaa oli, eikä vain sitä – monin tavoin tunteisiin vetoavaa.

  2. riitta k

    Olen ollut skeptinen tämän suhteen, kun olen ohittanut kohderyhmän iän 🙂 Mutta ehkä vielä uskallan! Iloa ja huumoria tarvitaan elämässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s