Jouni Inkala: Nähty. Elämä

Runokokoelman nimen voi tulkita niinkin, että onhan tämä jo nähty, elämä. Mitäpä tästä enää muuta, voihan tästä luopua. Vaan ei, runokokoelma alkaa muistuttaen yhdestä elämästä per henki, arvokkaasta sellaisenaan, aina näkemisen arvoisena. Näin, lainaan aloitusrunoa:

Tehdään elämästä numeroa!
Pallon joka kolkassa joku aina huudahtaa:

”Nähty, elämä!”

Jouni Inkala tosiaan näkee elämää monimuotoisena: rytmikkäänä, soinnullisena, laulavana, tarinallisena, poukkoilevana, todistelevana, ohikiitävänä ja puhuttelevana. Kokoelma Nähty. Elämä (Siltala 2017) on mielestäni hajanainen, ihan oikein –  elämä yleensä on.

Kokoelma jakautuu kahteen osaan. Ensimmäistä osaa voisi kuvailla sekamelskana, elämästä sakeana. On omaishoitajaa, matematiikan (elämän) tukiopetusta, junan alle jääviä, riskisynnyttäjä. Inkala tekee myös satumaisia runoja, kertomuksia, luetteloita ja muotoa kokeilevia. Eipä lukija tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Ei elämässäkään.

Pidän monen runon leikillisyydestä. Lisäksi näyttää siltä, että nykyrunossa loppusoinnuttelu tuntuu huumoristiselta. Sellaisia vetoja on muutamia. Sitten on runoja, joissa turisti huumautuu. Runossa ”Firenze” ”Kaupunki polvistuu miehen eteen”. Aivan mahtavaa! Ei kultivoituneesti olla massasta erottuvia suuria taiteilijoita vaan kaltaisten tapaan onnellisia siitä, että voi nähdä kaiken kauneuden – turistina toisten joukossa. Joopa, elämän turistejahan tässä ollaan.

nahty-elama

Runo eläintarhan lasialtaasta kytkee sanat kirjan kauniiseen kansikuvaan, mereen avaruudellisen yötaivaan tuntuisena.

Eurooppalaisen eläintarhan lasialtaassa
meduusavauvat vilistävät siinä määrin sukkelaan,
että vieressäni hikoilevan kontrollifriikin laskutoimitus
näyttää menevän uusiksi aika monta kertaa.

Juuri sitä runot ovat: ne pistävät kontrollifiikit (ja nekin, joka sellaisiksi eivät tunnustaudu) järjestämään ajatuksiaan uuteen asentoon, uudestaan ja uudestaan. Se tekee hyvää kaikille. Runoissa on suoraa runopuhetta, lisäksi niissä on ajattelua kihisyttävää kertovaa ainesta ja kummallisuutta. Suosittelen tätä Inkalan kahdettatoista kokoelmaa, vaikka sen kirjavuus vilisee silmissä. Siksi on paikallaan palata runoihin useaan otteeseen.

Ihastun eritoten kokoelman lyhyeen kakkososaan. Siellä on mainio ajatuskulku: ”Kohtalo yrittää toisinaan tunkea ylleen pikkutakkia, joka kuuluu sattumalle.” Siellä leikitellään Satakunnalla sekä kuullaan kasvojen puhetta ja uskoa ihmiseen. Viimeinen runo ”Koitto” lämmittää toiveikkaana. Runon ”Olento” lukisin uudestaan ja uudestaan. Siinä on elämän kiertoa yksityisesti ja yleisesti. Tätä Elämää. Nähty on – ja aina uutena se näkyy.

J. L. Runebergin päivänä 5.2.2017

– –
Jouni Inkala
Nähty. Elämä
Siltala 2017
runoja
ulkoasu Elina Warsta
83 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Myös Mummo matkalla on lukenut tämän Inkalan.

runohaaste

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

6 responses to “Jouni Inkala: Nähty. Elämä

  1. Lainasin tämän just perjantaina, ehtispä pian lukemaankin!

  2. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Oho, hauskoja yhteensattumia!
    Otin Inkalan runokirjan tänään pinosta, jonka Reijo toi mökille Klaukkalan reissultaan.. En voi lukea vielä postaustasi, mutta palaan siihen runoja luettuani!

  3. Tämä pitää kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa lukea ihan jo senkin takia, että yksi kokoelman runoista on omistettu hyvälle ystävälleni. Saapi nähdä, tunnistanko mikä runo se on. Jännää.

    Noin muutoin olen siinä käsityksessä, että Inkalan parhaat kokoelmat ovat hänen tuotantonsa alkupäästä. Kenties tämä kokoelma muuttaa tilannetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s