Päivittäinen arkisto: marraskuu 5, 2016

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

marrasjannitysta-2016

Monesti olen maininnut, että pidän romaaneista, joissa rakenne on repaleinen. Luin kesällä peräkkäin Emma Puikkosen hienon episodiromaanin Eurooppalaiset unet ja Evie Wyldin teoksen Kaikki laulavat linnut (Tammi 2016). En tiedä, oliko  annostus liian tanakka, mutta Puikkosen monisyinen ja yhteiskunnallinen teos puri minuun EU-palkitun Wyldin teosta tehokkaammin, vaikka mielenkiintoinen ja taitava romaani Kaikki laulavat linnut on.

Wyldin kirja on jännärihenkinen juoniromaani, ja se johtuu oudosti nimenomaan rakenteesta. Väkivahva nainen Jake kertoo tarinaansa australialaisesta lapsuudesta itselliseen aikuisuuteen mutta nurinpäin eli askel askeleelta edeten lapsuuteen: se houkuttaa selvittämään, mitä hänelle on tapahtunut. Vasta lopussa ratkeaa lintujen laulu ja Jaken elämän käänne. Tai oikeammin käänteet, sillä vuorotelleen menneeseen liukumisen rinnalla etenee päähenkilökertojan nykytilanne lammasfarmarina, jonka elikoita jokin raatelee yksi kerrallaan – senkin selvittämiseen sisältyy jännitysmomentteja.

Kaikki laulavat linnut

Rakenneoivallus kannattelee kokonaisuutta, ja myös karu kerronta kiehtoo, etenkin osoittelemattomuus. Tarinaan tuikataan ohimeneviä henkilöitä, joilla on merkityksensä mutta joita ei selitellä eikä availla. Tunnetta tihkuu tekstin pintaan niukasti, sillä päähenkilökertoja on pakotettu etäännyttämään itsensä varuillaan vaanivaksi tarkkailijaksi, yksinäiseksi selviytyjäksi. Jake on jäyhä nainen, joka on rikki, enkä sitä ihmettele. Sitä selittävät elämäntapahtumat, joita annostellaan säästeliäästi tarinaan. Lisäksi sitä selittää usein toistuva, Jaken isältään oppima lause:

Ihmissilmä havaitsee ensimmäiseksi liikkeen.

Rähjäinen ja autio ympäristö tukee tunnelmaa. Tarinassa on alituinen vaaran tuntu. Se ahdistaa, ja kasvukertomuksena Kaikki laulavat linnut on totisen synkkä. Ihmissuhteet ovat lähinnä kyttääviä tai väkivallan uhkaan viittaavia. Se pistää miettimään, miten yksi niksahdus voi olla peruuttamaton. Se sysää pohtimaan kasvuympäristön merkitystä, tyttöjen ja naisten asemaa miesten maailmassa sekä sitä, miten vähissä ovat selviytymiskeinot, jos ei ole turvaa, rahaa tai koulutusta.

En ole varma siitä, pidänkö väreilevästä yliluonnollisuusripauksesta. Pitäisikö sen olla symboli (pahan vaaninnasta ei pääse sitten millään, sitä ei voi paeta) vai yksi jännitystäky? Yhtä kaikki: Kaikki laulavat linnut on synkeä salaisuusselvitys taitavasti toteutettuna. Komea ja jopa koskettava on viimeinen luku, joka avaa mahdollisuudet, jotka menetettiin.

marraskirjat

Teemaviikon aloituspostaukseen ja osallistujailmoituksiin pääset tästä.

– – –

Evie Wyld
Kaikki laulavat linnut
suomentanut Sari Karhulahti
Tammi 2016
285 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa mm. Hemulin kirjahyllyKirjakaapin kummitus, LukuisaLukutoukkaMari A

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus