Kirjailijatapaaminen: Minna Rytisalo

Kun olen lukenut pysäyttävän kirjan, huomaan, että halu lillua sen kanssa kahden kesken ilmatiiviissä kuplassa kestää jonkun aikaa. En halua lukea muiden juttuja tai tietää muutakaan. Sitten herää into vaihtaa kirjasta ajatuksia. Myös lisätietomuruset kirjailijan kirjoitusprosessista alkavat kiinnostaa. Nyt on kesäni kohotuskirjan lukemisesta jo sen verran, että avautuminen ulkopuoliseen maailmaan sopii. Siispä kuuntelemaan Lempin (Gummerus 2016) luojaa Minna Rytisaloa, joka kertoi Nide-kirjakaupassa romaanistaan.

Lempin idea irtosi vanhasta valokuvasta, jossa hääparin välissä nökötti joku hahmo. Se antoi Minna Rytisalolle kimmokkeen kehitellä, millainen pariskunta ja millainen tilanne voi moista tuottaa. Myös työhön liittyvät pysähtyneisyyden hetket tarjosivat esikoiskirjailijan mielikuvitukselle tilaa. Koska Rytisalo on haaveillut parikymmentä vuotta romaanin kirjoittamisesta, hänestä tuntui, että oli sen aika: ”Mä leikin tämän leikin loppuun, katson mihin pystyn.”

Processed with Snapseed.

Minna Rytisalo

Romaanin henkilöt ja tapahtumien runko hahmottuivat nopeasti kirjailijan mielessä. Myös kerrontatapa eli poissaolevan henkilön puhuttelu tuntui selviöltä alusta lähtien. Kaikista kolmesta kertojasta kertyi aluksi kustakin kymmenkunta sivua tekstiä. Pienin erin kunkin tarina kasvoi. Rytisalon kirjoitusrytmiin sopi kurinalaisuus: lyhyt rykäisy tekstiä silloin tällöin, joskus jopa viiden minuutin pätkissä. Tekstiä kertyi iPadiin ja puhelimeen. Rytisalo ei kirjoittanut Lempille tai lukijalle, hän kirjoitti itselleen.

Kirjailijakohtaamisen teki erityisen kiinnostavaksi se, että kirjailijaa haastatteli hänen kustannustoimittajansa Hanna Pudas. Keskustelusta paistoi yhteistyön sujuvuus. Paljastui myös prosessin poikkeuksellisuus. Ei ole tavallista, että kustantamoon tulee joulukuussa käsikirjoitus, josta tehdään sopimus parissa päivässä ja joka on kaupoissa heinäkuun lopussa.

Processed with Snapseed.

Niteen näyteikkunassa 29.9.2016 Hanna Pudas ja Minna Rytisalo.

Kustannustoimittajan ilo ja kauhu oli se, että käsikirjoitus näytti kovin valmiilta. Silti tekstin lisättiin vitosvaihde, kiihdytys vielä valmiimmaksi. Henkilöiden äänten erottumista kirjailija ja toimittaja pohtivat yhteistyössä, myös hahmojen ja tapahtumakuvauksien nyanssit hioutuivat. Kustannustoimittajan hommiin kuuluivat huomiot ja ehdotukset, kirjailija teki valinnat ja päätökset muokkauksista.

Romaanista on tullut jo paljon lukijapalautetta, ja selvästi romaanin henkilöt herättävät tunteita. Elliä – sitä väliin kiilaava tyyppiä – ei taida kukaan fanittaa, mutta kiinnostava hän on. Minä innostuin eritoten Siskosta, samoin eräs yli 90-lukija, joka on ihastellut nuoren kirjailijan osaamista vanhan naisen kuvaajana. Minna Rytisalon lempihenkilö on Viljami, jonka kerrontatavan hän kokee olevan lähinnä itseään.

Kirjallinen fiilistelyhetki valaisi sateisenhämärää torstai-iltaani. Lempikirjani (vai Lempi-kirjani) on valitettavasti lainassa, joten en voinut pyytää omistamaani niteeseen omistuskirjoitusta. Sainpa kiittää komeasta romaanista.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s