Jari Salonen: Kuokkavieraat

Väliviihdykeluettavaa on Jari Salosen esikoisdekkari Kuokkavieraat (Otava 2016). Kerronta kulkee, dialogi etenee luontevasti ja henkilöistä saa otteen. Zetterman, kuusikymppinen KRP:n komisario, hahmotellaan päähenkilöksi. Kaveri on ihan kiinnostava nimenomaan ikääntymisen käsittelyn vuoksi, ja siksikin, että uraan on tullut kupru turhan suoran toiminnan seurauksena. Nyt hän toimii vähän niin kuin suojatyöläisenä, lisäresurssina vaatimattomissa tehtävissä pitkin Suomea, vaikka kapasiteettia riittäisi muuhun.

Kuukausien kuluessa Zetterman oli oppinut murtamaan vastarinnan pitämällä vierailunsa alussa lyhyen luennon, jossa hän kertoi, miksi oli paikalla. Luento oli kokoelma itsestäänselvyyksiä ja puolitotuuksia, mutta sen aikana kuulijoille tuli yleensä selväksi, että tulija oli tolkun mies, jolla ei ollut tarvetta talloa kenenkään varpaille.

Zettermanin edesottamuksia seuraan siis mieluusti, myös pomossa piilee originelli hahmo, jonka välityksellä voi purkaa ikääntyneen naispoliisipomon roolia. Viriiliin rikoskirjallisuuteen on hauska saada mukaan varttunutta väkeä! Tuntuu kuitenkin, että hahmot ovat vasta oraalla, sivuhenkilöt tuskin itäneet.

Varsinaisen casen lähtötilanne on aika hauska: morsian ryöstetään häistä asiaankuuluvan leikin tapaan. Vaan mitä sitten sattuukaan? Lunnasvaateita ja verisiä sivujuonteita. Aika verkkaisesti homma etenee, mutta nopealukuinen tarina on.

Kuokkavieraat

Peruskauraahan tämä: rikosjuttu selviää harharetkien ja alais-pomo-pelin jälkeen sekä henkilökohtaisen elämän sattumusten saattamana – liian pitkiä varpaankynsiä myöden. Pidän kirjaa kuitenkin kelvollisena ajanvietteenä. Soisin jatkossa vähemmän ennalta arvattavaa, nyt julman juonen hoksaa kauan ennen poliiseja johtuen siitä, että erästä keskeistä uhriin liittyvää henkilöä ei kuulustella juuri lainkaan… (Tutkinta-aukot ammottavat rutinoitunelle dekkarilukijalle.) Loppusivujen onnenkantamoinen on hieman liikaa, ja suhdesotkuisia äijäpoliiseja alkaa olla kolmetoista tusinassa.

Mietinkin kuumeisesti, missä ovat kotimaiset adamsbergit, barbarottit ja broadiet, nämä keski-ikäiset (saa olla sitä vanhempikin), kummalliset mutta sykähdyttävän omaperäiset poliisisedät. Lisäksi edellä mainittujen etsivien jutuissa puhkotaan juonipintaa siten, että ihmisistä ja yhteisöistä näkyy syntyjä syvempiä kuin vain rikos ja sen selvittäminen. Haaveilen, että Zettermanissa voisi tulevaisuudessa olla ainesta sellaiseksi, edes vähän. Joohan?

– – –
Jari Salonen
Kuokkavieraat
Otava 2016
dekkari
368 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Lisää esimerkiksi blogista Lillin kirjataivas.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s