Jane Austen: Neito vanhassa linnassa. Klassikkohaaste 3

Klassikkohaasteeseen kolmannella kierroksella valitsen yhden brittiproosan peruskivikirjailijan teoksen. Jane Austenin Northanger Abbey (valmistui 1803) on suomennettu söpösti Neito vanhassa linnassa (WSOY 1950/2015). Kirja ja suomennosnimi suuntavat jopa satiiriin, sillä päähenkilön goottiromanttiset odotukset rapautetaan surutta. Silti mukaan mahtuu myös suloista onnen odotusta.

Klassikkohaaste 3

Klassikkohaasteen muut postaukset löytyvät täältä. Haastetta emännöi blogi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

Northanger Abbey on tyyppitarina vaatimattoman pappisperheen nuoresta, sievästä ja viattomasta neitosesta rakastumassa varakkaan linnanherran poikaan, ja lopussa koetaan odotettu kosinta. Kaikki, jotka tuntevat lajityypin, tietävät, ettei tämä juonipaljastus tuhoa mitään. Kaupan päälle saa survontaa säätyläis-smalltalkista, terävän tietoiskun tapakulttuurista ja jopa tölväisyjä romaanikirjallisuuden turmelustilasta.

Austen vakuuttaa minut pisteliäsyydellään. Alku on huikeaa kaikkitietävän kertojan tarinavirittelyä. Ei epäilystä, kuka on niskan päällä: tietoinen sepittäjä, joka tekee valintoja ihmisluonteen kuvaamiseksi. Välillä kertojan ylivoima häivyttyy, ja silloin teksti viettelee seuraamaan henkilösuhteiden etenemistä. Kyllä kertojan tietoisenironen ote muistuttaa tasaiseen tahtiin olemassaolostaan.

Kantava teema on romaanikirjallisuus, joka turmelee kokemattomien arvostelukyvyn. Etenkin kauhuromanttinen novellistiikka on kertojan hampaissa. Päähenkilö Catherine ahmii kiihottavaa fiktiota, ja sen tuottamat tunnekuohut hämärtävät hänen ajatteluaan. Se halutaan romaanissa osoittaa, ei sormea heristäen vaan vinosti virnistellen. ”Mad woman in the attic” -pilkka suunnataan Catherinen nilkkaan ja siitä kimpoaa potku aikalaiskirjailijoihin. (Silti vasta vuosia myöhemmin ilmestyy varsinainen ullakkokauhuromantiikkaklassikko Kotiopettajattaren romaani.) Ja miten hauskaa: Austen osoittaa osaavansa konventiot, sillä hyvin hän tuottaa linnaromantiikan kauhukuvitelmat – ja sitten murtaa ne.

Austenin muusta tuotannosta tutut teemat ja tyypit ovat tässä kirjailijan ensimmäiseksi kirjoitustyöksi arvioidussa romaanissa jo loistossaan. Säädyn ja omaisuuden merkitys naimakaupoissa on ohittamaton ainesosa. Henkilögalleriaan kuuluvat hölmöt onnenonkijat, hupsuina höpöttävät naiset ja miehet sekä jäyhät ja/tai turmeltuneet upseerit. Piinaavan yksityiskohtaisesti Austen näyttää rasittavat tyypit, ei juuri selittele. Siitä tunnistaa klassikkoaineksen: aika ei ole rapauttanut elämisen kummallisuuksien tarkastelun terävyyttä eikä himmentänyt ilkikurista pilkettä. Kerronta koukeroisenakin viehättää ja viihdyttää.

Catherine on oman kylän säätyläisparin Allenien seuralaisena Bathissa, jossa seuraelämä tanssiaisineen esitellään lukijoille muikean monisanaisesti. Rouva Allen on hupsu, ja hänen vanhan tuttunsa tytär Isabel tekopyhä sanailija. Kiusallisin jaarittelija on Isabellan veli John, joka on myös Catherinen veljen ystävä. Nautiskellen kuuntelen kiemurtelevaa sosieteettipuhetta ja kohteliaisuuskäytäntöjä, joissa usein todelliset ajatukset peitetään, mutta silti ne sieltä rivien välistä räikeästi raikaavat.

Catherinen kehitys kuvaillaan kirjassa sekä ymmärtäen että ironisesti – vaativa yhdistelmä. Austenin teksti tuottaa iloa, sillä tunteilemattoman selkeästi piirtyvät 17-vuotiaan pappilantytön ajatuksenjuoksu, mielikuvitus ja vähittäinen muutos. Toisin kuin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin älytön äiti, Catherinen äiti säteilee tyyneyttä todeten realistisesti: ”Eläminen on oppimista.” Ja Catherinen onneksi komea Henry (hyvä saalis linnan sivutiloineen) ymmärtää neidon hyväuskoista naiiviutta. Koska Henry äityy välillä hirtehiseksi kiusoittelijaksi ja vakavaksi oppimestariksi, loppusuukon odotus sisältää särmiä.


 

Tavoistani poiketen nautin Neito vanhassa kartanossa äänikirjana. Erja Manto lukijaäänenä sopii tekstin tulkitsijaksi hienosti. Hän sävyttää muttei osoittele; siis kuuntelijalle jää tulkinnanvaraa. Aiemmin äänikirjakuuntelua vieroksuneena tämän kokemuksen ajan jopa toivoin automatkojeni jatkuvan. Se kertoo hyvää sekä tekstistä että toteutuksesta.

Kirjan kuuntelun perään katsoin ITV-elokuvan samaisesta teoksesta, kyseessä on vuoden 2007 versio. Tulkinta on mainio, vaikka ironian terä on melko tylsä. Esimerkiksi rouva Allen ei vaikuta aivan yhtä hölmöltä eikä Thorpen sisarukset ihan niin sietämättömiltä kuin romaanissa, sillä kirjan puristaminen 1,5 tuntiin säästää esimerkiksi Isabellan runsailta veikistelypuheilta ja Johnin kiesihöpinöiltä, joskin myös juonimutkia suoristetaan reippaasti. Kirjallinen metataso siirretään Catherinen uniin, jotka saadaan näyttämään lähinnä eroottiselta alitajunnalta. Catherine on raikkaan viaton ja Henry lempeän ilkikurinen eli kemia kuplii kivasti. Epookkiviihde vetoaa minuun, eikä taida siinä olla Austenin voittanutta.

– – –
Jane Austen
Neito vanhassa linnassa
Northanger Abbey
Suomentanut Eila Pennanen
WSOY 2015 (ensimmäinen painos 1950)
romaani
Lukija Erja Manto, noin 9 tuntia.
Ostin äänikirjana (Elisa Kirja).

Filmatisointi: Northanger Abbey, ITV 2007


Myös Luettua elämää on kuunnellut äänikirjan – ja kas: samankaltaisia huomioita hän on tehnyt (kirjoitan aina juttuni muiden postauksia lukematta); muita tämän Allenin blogikokijoita: Kasoittain kauniita sanoja, Matkalla mikämikämaahan, Sonjan lukuhetket, Kirjaneidon tornihuone, Hannan kirjokansi, Aikakirjoja ja L´amie de l´ ABC.

Klassikkohaaste 1: luin Saatana saapuu Moskovaan.

Klassikkohaaste 2: luin Romeon ja Julian.

Mainokset

14 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Draama, haaste, Kirjallisuus

14 responses to “Jane Austen: Neito vanhassa linnassa. Klassikkohaaste 3

  1. Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Tämä onkin mainio klassikko, vaikka tuntui että minulta meni aika paljon piikeistä ohikin. Kiva idea kuunnella klassikoita äänikirjoina! Omista äänikirjakokemuksistani parhaaksi on noussut Saatana saapuu Moskovaan, joka toimi äänikirjana loistavasti.

    • Olen ihan noviisi äänikirjakäyttäjänä, mutta tämä eloisa teksti toimi siten hienosti. On ollut ilo olla käynnistämässä tätä haastetta ja mukana siinä!

  2. Kuulostaapa viehättävältä kirjalta. Olen lukenut Austenilta vain Ylpeyden ja ennakkoluulon (monta, monta kertaa…), mutta koko hänen muu tuotantonsa on jäänyt minulta täysin huomiotta. Tätä voisin kokeilla!

  3. No nyt täytyy kyllä kerrankin todeta, että taisi löytyä ensimmäinen kirja, josta olemme todella eri linjoilla. 😀 Kuuntelin tämän laillasi äänikirjana jokunen vuosi sitten, ja tämä oli minulle valtava pettymys. Myönnän, että taisin kiihkeänä Ylpeys ja ennakkoluulo -fanina odottaa jotain melkein yhtä hyvää, ja eihän tämä tietenkään yltänyt lähellekään. Tuskastuin hieman myös äänikirjan lukijaan, ja etenkin romaanin hahmoihin, ja lopulta kirja jätti jälkeensä vain hienoisen ärtymyksen ja ilon siitä, että kirja ylipäätään loppui. 😀 Toki voi olla, että olin niinä päivinä noussut sängystä väärällä jalalla ja etten vain osannut bongailla tekstistä kirjan hienouksia, mutta en siltikään tykännyt tästä. Inhokki-Austenini, jos niin uskaltaa sanoa.

    Kirjoitit tästä kyllä hyvin ja houkuttelevasti. Nyt alkoi tehdä mieli lukea jotain muuta Austenilta. ❤

    • Ai hauskaa! Se metapuoli minua houkutti, ja ironian ja hellyyden risteytys suhteessa henkilöihin.

      Koskaan ei tiedä, mikä vaikuttaa mihinkin. Edellinen äänikirjakokeiluni oli Disa Hannuntytär ja sen pitkäpiimäisyyden jälkeen tämä oli mannaa korvilleni.

  4. Olen lukenut muita Austeneita joskus lukioaikana ja parikymppisenä, ja tämän luin vasta nyt aikuisena. Tykästyin ironiaan ja tosiaan tuohon näkyvään kertojaan, joka jo alussa pahoittelee, että sankaritar ei ole romaaniin sopiva.

  5. Oletkin ollut ihan erilaisissa tunnelmissa kuin minä Kerouacin kanssa reissatessa. Austenit maistuvat minulle niin kirjoina kun elokuvina.

    • Austen-filmatisoinnit ovat huippuja. Kymmenkunta kertaa olen nähnyt Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan (YLE esitti sitä joulupäivisin), ja hienon ryvettynyt on leffaversio Viisasteleva sudä, viehko Järki ja tunteet. On ne. Ai niin, ei Emmakaan paha ole.

  6. Ah, tätä Austenia en olekaan lukenut, selvästi olisi syytä. Mielestäni tästä taitaa olla myös tv-versio Austen-boksissani, mutta sitäkään en ole katsonut. Nautin Austenin piikikkyydestä ja tarkkanäköisyydestä, tästä sitä selvästi taas kerran löytyy. Odotan innolla, että pääsen tämän kimppuun.

  7. Ah! Austen-ironiaa parhaimmillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s