Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Julkaisen jutun näin naistenviikolla, mutta kirjan olen lukenut aiemmin. Äitienpäivänä aurinko helotti. Muut hoitivat kotihommat, minä lojuin takapihalla päätyen viihdekirjallisuuteen. Ja näin kävi: Jojo Moyesin romaani Jos olisit tässä (Gummerus 2016) sai minut tuumimaan äitiyttä ja allekirjoittamaan päähenkilön johtopäätökset.

Olin oppinut vanhemmuudesta seuraavat asiat, vaikken oikeasti ollutkaan äiti. Ensinnäkin kaikki mitä tekee on väärin. Jos on ankara tai vähättelevä tai välinpitämätön, lapseen jäi arpia. Jos on kannustava ja hellä, rohkaisee ja kehuu pienimmistäkin saavutuksesta – kuten siitä, että lapsi nousee ajoissa sängystä tai onnistuu olemaan koko päivän ilman tupakkaa – se vahingoittaa häntä toisella tavalla.

Lou Clarkeen tutustuin aiemmin romaanissa Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015), ja nyt Loun tarina jatkuu. Hän suree. Tämä onnettomuuden olotila tuottaa Loulle todellisen onnettomuuden, jonka johdosta välit omaan perheeseen paranevat – ja seuraa siitä muutakin lupaavaa. Siis onni onnettomuudessa, kenties. Oleellista on kuitenkin se, että edellisen romaanin rakkaudesta, Willistä, tulee muistuttamaan yllätys.

Humoristinen tyyli on samanmoista kuin Loun tarinan ensimmäisessä osassa. Moyes taitaa tilanteiden kehittelyn ja sattuvan sanomisen. Välillä hymähtelen tyypittelyjä. Etenkin Loun vanhempien yllättäen kärjistyvä tilanne käännetään komediaksi, ja sururyhmän originelleista kaivetaan huvitustyyppejä.

Moyesilla on oma resepti viihdyttävään likkaproosaan, silti chick lit-konventioita piisaa. Kolmikymppinen sähäkkä neito etsii itseään ja tulevaisuuden suuntaa. Tuttua. Romantiikkapuolta tosin hidastaa päähenkilön vaikeus päästää irti menneestä. Ja väärinkäsitykset. Tuttua.

Jojo Moyes kertoo tavallisista, työväenluokkaisista kunnon ihmisistä, jotka välittävät lähimmäisistä ja kantavat vastuuta toisistaan. Ylempi luokka sen sijaan saattaa oman edun haussa talloa muita, pahimmassa tapauksessa kehittyviä ihmistaimia. Aivan mustavalkoista ei sentään ole.

Parit symppauskyyneleet tiristyvät silmänurkistani, kun romaanissa surua pukkaa tai kiperissä tunnetilanteissa kaikki käy parhain päin. Jos on paikoittain elämänmakuisuutta huolineen ja murheineen, kulkee juttu kuitenkin sen verran pinnalla, ettei uusia tai säväyttäviä tuntemuksia irtoa. Viihdyin kyllä välittämisen ilmapiirissä. Keväistä ja kesäistä ajanvietettä tämä on, ja puree kirja varmaan moniin odotettuna jatko-osana, koska Kerro minulle jotain hyvää on juuri tullut elokuvana ulos.

Jos olisit tässä

– – –
Jojo Moyes
Jos olisit tässä
suomentanut Heli Naski
Gummerus 2016
450 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!
Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s