Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Sukutarinoiden ystäville sopii Laura Lähteenmäen Korkea aika (WSOY 2016). Jos pitää siitä, että perhevaiheet käydään läpi vuosia harppoen ja eri sukupolvien näkökulmista lohkoen, tämä kirja kuuluu must-lukemistoon.

Olen ihmetellyt, miten vähän evakkoteemasta on kirjoitettu romaaneja. Tai kirjoitettu tietysti on, olen vain lukenut niitä vähän. Traaginen maiden ja mantujen luopumisaihe tuntuu tärkeältä, myös se, minkälaisin uhrauksin karjalaisasutus saatiin järjestettyä, on tärkeää historiaa. Lähteenmäki näyttää siitä pieneleisesti yhden siivun. Vikkelät, rajan taakse kontunsa jättäneet Anna ja Olavi Otso rakentavat koristeellisine vuorilautoineen talon varautuneille, vaatimattomille hämäläistienoille. Tämä tiivistäköön heimojen mentaliteettieron.

Otsojen suvun vaiheet nähdään neljän sukupolven kautta  sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta nykyisyyteen. Teemana on rakkaus, joka on päättymätön pitkänmatkanjuoksu. ”Jokainen askel laskettiin, ihan joka sekunti.” Käy vain niin, että harhapolkuja on enemmän kuin suoraa reittiä, ja moni matka katkeaa kesken. Kielikuvat sikseen: Otsojen tarina on vaikeista asioista puhumattomuuden ja patoutuneen surun sarjaa.

Korkea aika

Henkilöistä ja tapahtumista piirtyvät piirteet erottuvat kirjaan valikoituina pätkinä, ja kieli on hiottua. Kerronnasta kaikuu ammattilaisen työ, ja teemoja tukevia virkkeitä voi irrottaa sieltä täältä, vaikka tällaisia:

Hän halusi tasata punnukset: hän uskoi, ettei mikään tapahtunut sattumalta vaan kaikella oli merkityksensä.

Hän ajatteli, ettei mikään maailmassa kadonnut, että asiat vain muuttivat olomuotoaan.

Asiat vain olivat vyöryneet kuin itsekseen eteenpäin, kuin päätä vailla, omalla tahdollaan ja toisiinsa merkillisesti ketjuuntuen.

Tekstimateriaalin matriarkka Anna on kiinnostava hahmo, hänen vaiheensa ja muutoksensa ovat kerronnan johtolanka. Annaan peilataan Heljää, talonemäntää, jonka tiluksista lohkotaan Otsojen evakkotontti. Sota murjoo monin tavoin häntä, ja siitä saisi irti vielä tätäkin tiheämpää. Myös muiden Otsojen kohtalot ovat kipuiluissaan käsitettäviä. Pidän tietynlaisesta niukkuudesta, millä mielenkäänteitä tarjoillaan.

Käy sitten kuitenkin niin, että kokonaisuus ei kosketa. Teos paranee pitkin matkaa, mutta monesti tuntuu, että olen tällaisen teoksen jo lukenut. Lukupinossani pitkään odottamani kirja jää muiden kaltaistensa jalkoihin, mikä ei ole romaanin syy vaan pikemmin lukutilanteen ja sukulaiskirjojen vaikutusta.

Rakenneratkaisu on onnistunut mutta kovin kaluttu nykykirjallisuudessamme, enkä löydä muodollisesti perin pätevään lopputulemaan uutta kulmaa. Juonta punotaan henkilöiden ja perheiden ristiinmenon menetelmin, joten etenkin juonikulminaatiossa tulee monesti mieleen verrokkiteoksia, esimerkiksi parin vuoden takainen Henni Kitin virkeä Elävän näköiset.

Toistan postaukseni alkusanat: en epäile, etteikö Korkea aika kolahda sotkuisten sukutarinoiden ystäviin. Minun pitäisi olla sellainen. Tiedän romaanin erittäin hyväksi, mutta tieto ei yllä tunteeksi sisuskaluihin, vaikka luin kirjallisen mallikasta tekstiä. Hyviä kirjoja on paljon, ja onni on, että vaihtelevat lukukokemukset noteerataan. Monitahoiseen romaaniin mielistyivät esimerkiksi Jonna, MaiMariaUlla ja Katja.

– – –

Laura Lähteenmäki
Korkea aika
WSOY 2016
romaani
280 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Mainokset

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

8 responses to “Laura Lähteenmäki: Korkea aika

  1. Hei Tuija! Blogissamme on sinulle Eläköön essee! -haaste. Käy kurkkaamassa sieltä haasteen ohjeet: http://kirsinbookclub.com/kirjat/elakoon-essee-tommi-melender-onnellisuudesta/
    Terveisin Airi/Kirsin Book Club

    • Ai, kiitos! Ullakin haastoi samaan urakkaan ja lupasin lukea juuru tuon Melenderin – eli uskallan käydä vain silmäilemässä, jotta löydän haasteosuuden 😀.

  2. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Kiitos vinkistä ja hyvästä kirja-arviosta!
    Ihan mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu teos, vaikka sekä Annan Olavi että Heljän mies jäivät jotenkin perustelemattomiksi hahmoiksi, Olavi omituisesti muuttuneeksi – ikävä tuli Annaan rakastunutta miestä.
    Viittaukset Raivolaan olivat kivoja;isä oli kotoisin sieltä ja minäkin kävin aikoinaan kahdesti siellä isän, sisarusteni ja Niinan kanssa.

  3. Erinomaisesti kirjoitettu arvio, ja sanot paljon sellaista, mitä minäkin tunsin kirjaa lukiessani, mutta en saanut puettua sanoiksi vaan tuntemukset jäivät leijumaan mieleeni epämääräisenä usvana.

    Juuri näin: minäkin koin, ettei kirja koskettanut riittävästi. Esimerkiksi Heljän kohtalo on traaginen, mutta siihen ei tunnetasolla pureuduta juuri ollenkaan, vaikka hän on yksi tarinan oleellisimmista hahmoista. Kirja ei ole myöskään jättänyt kovin väkevää muistijälkeä: luin sen kesäkuussa, ja kun nyt aloin viiveellä kirjoittaa omaa juttuani (kun tästä on varaus ja kirja on palautettava kirjastoon), huomasin, etten enää muista asioita kovinkaan hyvin. Kerronta tuntui myös liian harppovalta, olisin kaivannut monessa asiassa paitsi syvällisempää, myös laveampaa kerrontaa.

    Tätä on kehuttu niin paljon, että olen kuvitellut että minussa oli nyt lukijana jotain vialla, kun en samalla tavoin innostunut, kuin ”kaikki muut”. 🙂 Ja toki Korkeassa ajassa on paljon hyvää, mutta silti jäin kaipaamaan enemmän

    • Kyllä olemme samoilla linjoilla! Ja tuo, että tulee huono omatunto, ettei hurahda kirjaan täysillä. Aina ei kolahda, vaikka pätevää tekstityötä jälki onkin. Sara, kiitos kauniista kehuista!

  4. Aihe voi olla kaluttu, mutta siirtokarjalaisille aina yhtä tärkeä!

    Siinä olen samaa mieltä, että tämä rakenne, vaikka sillä varmaan haetaankin selkeyttä, olisi voinut olla jotain muuta: Minä olisin jättänyt yhden sukupolven vähintäinkin pois, niitähän oli neljä! Kaksikin olisi riittänyt, jolloin Lähteemäki olisi voinut pidättyä tuosta paljon käytetystä rakenteesta, johon niin monet ovat kyllästyneet.Näin Heljästäkin olisi saatu vahvempi kuva, kuin tasapainottamaan Annaa, joka oli kuvattu hvyin elävästi.

  5. Juuri niin asia on: karjalaisteemaa saa ja pitää olla ja tulla kirjallisuuteemme. Evakkous on merkittävä aihe ja näinä pakolaiskeskusteluaikoina oleellinen. Jotenkin se hukkui tässä kirjassa monen polven kieputtamiseen. Mutta hyvä kirja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s