Shakespeare ja Suomenlinna: Juhannusyön uni

Nimi on enne, eli luin Shakespearen Juhannusyön unen (1595 – 1596, WSOY 2005) juhannusyönä. Matti Rossin suomennos vie keskikesän kuunpaisteisen yön lemmenjuoniin vaihtelevalla poljennolla. Huomaan nauttivani ennen kaikkea kielestä, sanomisen rytmistä, joka muuttuu tilanteen ja sanojan mukaan. Loppusointuosuudetkin tuntuvat tuoreilta.

Voi kuolevaisten narrinäytelmää,
kun hupsut itseänsä esittää.

Juoneenkin päätän suhtautua otsikon mukaan – kuin uneen. Antiikin taruston tyypit, muut mytologiahahmot ja nuoret rakastavaiset ovat sekamelska. Lisäksi näytelmässä on sisänäytelmä, käsityöläisten päätön hääesitysprojekti. Monet hahmot välistä unohdetaan tai jäävät irrallisen tuntuisiksi ja joku on vain kuulopuheissa (ihme intialaispoika). Tässä hässäkässä neljän nuoren lempi roihuaa ristiin (samoin kuin Kaksi nuorta veronalaista -komediassa) ja keijukuningaspariskunta kisailee oudon etäisen hallitsijaparin häiden alla. Menninkäis-Puck sotkee sen, mitä eivät muut ole vielä sotkeneet. Kaikesta voi sanoa:

Mutta niinhän se on, täytyy myöntää, ettei järki ja rakkaus nykyään toistensa seurassa viihdy. Ja sääliksi käy, kun muutamat kunnon ihmisetkään eivät pysty niitä ystäväksi saattamaan.

Juhannusyön uni

Kun olen draaman lukenut, minua jäytää tunne, etten ymmärtänyt puoliakaan, että rivien välissä on sellaista sanomaa, josta en saa selvää. Luenkin näytelmätekstin jälkeen kirjasta Mirkka Rekolan ja Nely Keinäsen alkusanat, jotka antavat osviittaa merkityksille ja tarkoituksille (ja huomaan poimineeni samoja sitaatteja kuin Keinänen). On hienoa, että kirjallisia viittauksia, ajankuvaa ja draamatapoja välitetään valistuneesti näin, aikojen päähän.

Silti hiertää, etten osaa heittäytyä hulvattoman suvihoureen vietäväksi; tuppaan etsimään järkeä, kun minun pitäisi seurata unen logiikkaa. Kun se ei tekstin voimin täysin onnistu, testaan teatteria, sillä sopivasti Ryhmäteatteri tuo Kesäyön unen Suomenlinnaan Lauri Siparin suomennoksena.

Kesäyön uni
William S:n kielellä sanoisin well done: unien kudelma kahmaisee vähitellen kaiken mahdollistavaan taikaan, jota näyttämölle levitetään. Lavastus avaa esitykseen kahden maailman tasot, puvustus ruokkii mielikuvitusta ja musisointiosuudet tehostavat tunnelmaa. Joukossa on hulvattomia näyttämökuvia ja kohtaamisia.

Juonen hullutukset käyvät laatuun näin esitettynä: tyylittelyn taidetta on rutkasti. Jos jotain toivoisin toisin, soisin vähemmän huutamista – hämmästystä, leiskuntaa ja hölmöyttä voisi kai tulkita välillä vaihtelevin äänensävyin. No, joka tapauksessa taiat ja lemmensotkut kerityvät viihdyttäväksi esitykseksi elastisten esittäjien myötä.

Pidän erityisesti siitä ratkaisusta, että kuningasparia esittävät samat henkilöt antiikin ja mystiikan maailmoissa, samoin (tonni)keijut muuntuvat puskateatteriryhmäksi. Rinnakkaistodellisuudet ruokkivat toisiaan ja tekevät osaltaan unen mahdottomasta maailmasta mahdollisen. Nuoret rakastavaiset ovat oivallisen teinikiihkoisia, ja vanhoissa pareissa on ripaus kyynistä elämännäkemystä. Roolituksessa ei sukupuolella ole väliä; vastaan sanomattomasti ja osoittelematta se todistaa, ettei pikkuseikoilla ole väliä lemmen ja unen maailmoissa.

Iloitsen siitä, että Suomenlinnaan on tuotu klassikkodraama tuoreena toteutuksena. Toivon jatkoa viime ja tänä vuonna valitulle linjalle.

– – –

William Shakespeare
Juhannusyön uni
Suomentanut Matti Rossi
WSOY 2005
135 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Ryhmäteatteri, Kesäyön uni

http://www.ryhmateatteri.fi/ohjelmisto/kesayon_uni

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s