Kaksi osaa Joenpellon Lohja-sarjasta

Joenpelto-haasteEeva Joenpelto oli aikanaan tuottelias ja luettu kirjailija mutta nykyisin harva tarttuu hänen teoksiinsa.Siksi kirjabloggaajat julkaisevat tänään Joenpelto-juttuja: niistä koontipostaus on tässä. Minä valitsin aikansa suosikkiromaanisarjan. Ehdin tähän haasteeseen lukea vain kaksi ensimmäistä osaa Vetää kaikista ovista (WSOY 1974) ja Kuin kekäle kädessä (1976), joten havaintoni voivat olla koko sarjaa ajatellen puolittaisia.

Luin Lohja-sarjan ensimmäisen kerran kolmisenkymmentä vuotta sitten. Olin silloin kovin nuori, joten kun nyt palaan melkein sadan vuoden takaiseen kirjalliseen Lohjaan, pistäydyn tavallaan omaasa nuoruudessani. Ensimmäisellä lukukerralla selvästi seurasin etenkin nuorta Anjaa, ehkä Inkeriäkin. Kumpikin hakee modernin 1920-luvun naisen tapaa elää. Anjassa ammoin vetosi hämärä identiteetti ja epäsäätyinen romanssi, Inkerissä kiinnosti pintaliitoinen 20-lukulaisuus, sillä ristiriitainen vuosikymmen on aina kummasti vedonnut minuun. Hienosti kuvattuja ovat yhä Hännisen sisarusten repalaiset reitit miehelään ja naiseuteen. Mutta tällä lukukerralla etualalle punkee Salme, Hännisen perheen hermokeskus.

Salme sitoo kokonaisuutta. Tämän viisikymppisen perheenäidin terhentyminen on nautittavaa luettavaa. Illuusioton ote kirpaisee ja on kummasti silti toiveikas. Kirjan alussa Salme rohkaistuu lausumaan tyttärilleen elämänkokemusohjeen, ja sen sisältö syvenee romaanien mittaan:

– Ne on toiset asjat, mitkä elämäs määrää, Salme jatkoi kun oli ajatellut, että kerran tästä on puhuttava. – No, visseil ajoil voi onneekin olla, mikäs ettei. Mut ainakin myöhemmäl iäl se on vaan sitä, et on sovinnos ittens kans. Niin mä olen sen aatellu. Sitä samaa se avioliitto on kun elämä muutenkin. Pitää vaan kärsivällisest tehdä sitä työtä, mikä käsil on.

Lohja-sarja kertoo siis Hännisistä: kauppiasisä-Oskari on herra talossa, Salme-emäntä sukkuloi kotiasioissa, Mari-piika myötäilee emäntäänsä ja aikuiset tyttäret törmäävät unelmista toteen. Rinnalla seurataan juurevan Juliinin talon isää ja poikaa sekä Salmen punikkisukulaisia Tiltaa ja Vienoa.

Tällainen henkilögalleria avaa isot ikkunat yksilöiden ja yhteiskunnan kehitykseen. Eeva Joenpeltoa ärsytti se, että hänen Lohja-sarjaansa verrattiin Linnan Pohjantähti-trilogiaan. Ymmärtää sen: Joenpelto ei tehnyt verrokkia vaan omalakisen länsiuusmaalaisen kauppalakuvauksen itsenäisyyden alkuajoilta. Yhteiskuntanäkemys kehkeytyy siten, että sarjan osat näyttävät, mitä on kansalaissodanjälkeinen elämä kussakin säädyssä ja sukupolvessa. Paljon tematiikassa on hyväksytyksi tulemisen ponnistelua ja kaupankäyntiä, ja niiden takana ihmisnäkemys:

”Itteetäs es pääs karkuun kumminkan.”

Sarjassa on kaikkitietävä kertoja, joka yllättävästi harppoo henkilöstä toiseen ja kuljettaa aikaa. Minua miellyttää kertojan ironia, välillä jopa naurattaa. Moni henkilö on valjastettu ajanilmiöiden kuvaksi, kuten Matti-vävy. Oskari on makuuni turhan yksioikoinen, puhumattakaan tämän äidistä, anopista helvetistä. Kärjistyksiä vaimentaa monisyiseksi kehittyvä Salme, joka on samalla ukkosenjohdatin ja omaksi itsekseen puskeva aikuinen nainen, joka näyttää selviävän niin torjutuksi tulemisesta ja aikuisten lasten murheista kuin yllättävästä hoivataakastakin. Ja sakean elämän sattumina syntyy karuja havaintoja:

Oli liian paljon naisia talossa, Salme ajatteli. Toisesta toiseen heijastuivat samat toiveet ja pettymykset, paisuivat ja kimposivat kahta pahempina takaisin.

Jos oli vanhana vaikeaa, niin hankalaa oli nuorenakin. Ei tämmöiseen maailmaan kyllä toista kertaa tehnyt mieli.

Olisiko sitten parempi, ettei kukaan yrittäisi mitään, olisi vain määrätyn aikansa sillä kohdalla mihin oli sattunut syntymään, älyttömän naudan tavoin märehtien hinkalossaan? Ei mitenkään voinut olla. Talojen, suurten ajatusten rakentaminen oli välttämätöntä, ei vain pitänyt odottaa, että se tekisi ihmisen onnelliseksi. Ei mikään tehnyt, ei mikään rakennus, ei maan päälle nouseva, eikä aivoituksissa kypsyvä.

Romaanin yleiskielinen kerronta soljuu, mutta dialogien murrepuhe on kuin paikallisen kalkkikiven kolinaa hampaita vasten. Ei siis järin kaunista puheenpartta mutta erikoisen ilmeikästä. Mielikseen sitä luen. Ja mieluista on lukeminen muutenkin: yllättävän tuorenterävä kuvaustapa ja eläviä henkilökuvia. Julistan täten Joenpellon Lohja-sarjan (vaikka vain puolet siitä uusiolukeneena) kuuluvan kotimaisen kirjallisuuden eläviin klassikoihin, vaikka:

– Nii, kyl elämine ain romaaniv voittaa, Salme myönsi nyt kaiken, oli semmoinen hetki.

Joenpelto

Joenpelto-lukutunnelmissa eteisistä kynnyksille ja kekäleisiin.


Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista
Kuin kekäle kädessä
WSOY 1974, 1976 / Elisa Kirjan e-kirjat 2015
Lohja-romaanisarjan muut osat: Sataa suolaista vettä (1978) ja Eteisiin ja kynnyksille (1980)

P.S. Myös Alman runoissa on tanka Lohja-sarjan kunniaksi. Helena Ruuskan kiinnostavan Joenpelto-elämäkerran luin alkuvuonna.

Mainokset

26 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

26 responses to “Kaksi osaa Joenpellon Lohja-sarjasta

  1. Taika

    Elämän rouva, rouva Glad yllätti erittäin iloisesti. http://kirjasfaari.fi/2016/06/eeva-joenpelto…uva-rouva-glad/

  2. En ole Lohja -sarjaan koskaan tutustunut, mutt a hyvältähän tämä kuulostaa. Onko kirjoissa paljon murteellista tekstiä? Sen lukeminen on minulle aina melko hidasta, varsinkin jos on vieraan kuuloinen murre.

    • On murretta jonkin verran dialogeissa, mutta vähemmistössä se on. Länsimurteiselle lukijalle se on luettavissa. On kyllä kiinnostavaa kuulla, miten sen selvittää itämurretaustainen. Mutta minusta ei murretta ollut haitaksi asti.

  3. Juureva on hyvä sana tähän! Minä ehdin tosin lukea vasta ensimmäisen osan – ja hih, meillä on ihan samoja sitaatteja 🙂 Huumori tulee kirjassa esiin herkullisesti, ei päällekäyvästi, ja henkilöt ovat eläviä. MarikaOksa, ei ole paljon murteellista tekstiä, lähinnä yhden henkilön suusta.

  4. Siis sinäkin sitaattisiskona! Yllätyin iloisesti juuri tuosta huumorista. Veikkaan, etten sitä puolta käsittänyt nuorena. Enkä ollenkaan tuota Salmen elämän osaa. Kannatti lukea. Lue vaan se toinenkin. Ja kolmas ja neljäs. 😄

  5. Hieno ja ylevä on tekstisi. Luulen tosin, että vanhemmat Joenpellot on enempi mun juttuni. Ralli tosiaan ainakin oli ilahduttava tapausl.

    • Hah ylevää! Okei, ylevä voi olla lopun julistus 🙂
      Joenpellolla on niin runsas tuotanto, että siellä on jokaiselle jotakin, mutta myös sellaista, joka ei nappaa – luulen.

  6. Kylläpä oli hyvä kirjoituksesi. Kun toivun Tuomari Müller, hieno mies -pettymyksestä, luen sittenkin ainakin Lohja-sarjan ensimmäisen osan.

  7. A A

    Nasevasti sanottu ”Salme, Hännisen perheen hermokeskus”, käy tosiaan hoidattamassa hermojaan :). Vakavasti sanottuna, apuja on kotona, ja mies omillaan toimeentuleva, Salmella ei ole minusta kovin hankala yhtälö verrattuna serkkuunsa ja naisiin, jotka oli raahattu vankileireille, osa suhteellisen syyttöminä.

    • Aivan, siis hermojen hoito ja venyminen. Jokaisella on omat taakkansa. En psykologisesti keveänä pitäisi Salmen osaa naisena, jota kotona hyljeksitään ja jolle osoitetaan räikeästi kelpaamattomuus. Ei se vähennä punaleskien kurjuutta, että kauppiaanrouvallakin on kurjaa. Se onkin yksi romaanin onnistumisia: jokaisella on jotakin murhetta.

  8. Vai kolisee Lohjan murre hampaissa kuin kalkkikivi!? Pah, sanon minä! Joenpelto kirjoitti harvinaisen taitavasti murredialogia, eikä sitä oikein osattu aikoinaan arvostaa, (ei näemmä nytkään… 😀 ). Joenpellon ihmiset ovat karrikoinnista huolimatta lihaa ja verta, eläviä ja aitoja. Siksi hänen tuotannostaan ainakin parhaat, kuten juuri Lohja-sarja, ovat taattua klassikkoainesta. Mahtavaa, että nostit hänen tuotantonsa valokeilaan. Sietää sitä lukea.

  9. Hieno päivä blogeissa tämä Joenpelto-päivä! Mahtava idea! Lohja-sarjasta huokuu väkevä kerronta, joten kai näihin on tartuttava.

  10. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Ruuskan Joenpelto-kirja sai minut ihmettelemään, miksi en ole lukenut Joenpeltoa, vaikka luen paljon ja joka päivä. Sain Lohja-sarjan ensimmäisen niteen luettua reilussa yhdessä päivässä ja olen vaikuttunut Joenpellon taituruudesta. Ajankuva, miljöö, henkilökuvaus, tarinankuljetus ja kieli – kaikki toimii.
    Kuten tavallista, yhdyn arvioosi lähes kailkilta osin. Pidin nimittäin paljon myös murteesta, vaikka en joka sanaa ymmärtänytkään.
    Salme Hänninen ja Vieno olivat minulle tärkeimmät ihmiset tässä romaanissa. Ei Salmen elämää voi kadehtia, mutta hymyillen voi ihailla ja ihmetellä hänen toimiaan:pikkulusikkalaatikko pitkin permantoa, että ynseä aviomies saa säilyttää kasvonsa ainakin omissa silmissään.
    Ajankuva on erityisen kiinnostava.
    Aiemmin luettuihin kirjoihin kannattaa tarttua uudelleen ja kuinka hienoa onkaan löytää näin hieno suomalainen uusi tuttavuus!

    • Iloitsen kokemuksesta – löysit uuden vanhan tekijän! Olenpa epäselvästi tuon murreasian jutussani ilmaissut: vaikkei murre kauniilta kuulosta se on hienosti tallennettu ja kuulostaa elävältä.

  11. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Toinen osa Lohja-sarjaa (Kuin kekäle kädessä) alkoi hieman verkkaisesti, mutta tässä osassa on paljon hiljaista huumoria (mm. Julinin syntymäpäivät). Salmen kehitys on vallan mahtavaa. Oskari Hännisen äiti tuntuu karikatyyriltä, kunnes muistan oman äitini tarinat Heta-mummostaan (ilkeä, vaativa noita-akka).
    Rikas kieli, hieno sukutarina, miljöö vivahteikkaasti kuvattu. Joenpelto on suuri suomalainen kirjailija.

    • Joenpeltoa kannatti herätellä siis kirjallisesti henkiin! Kaksi seuraavaa sarjan osaa odottelee tuossa kesäkirjapinossani, joka on aika korkea.

      • ritvamirjamisuhonen@gmail.com

        Lohja-sarja on nyt luettu! Upeasti syveneviä henkilöhahmoja, tavattoman onnistunutta ajan ja paikan kuvausta. Joenpelto tuntee maaseudun ja maatilojen työt. Hienosti yhdistyvät suomalaisen yhteiskunnan vaiheet yksilöiden kehityksen kuvaamiseen. Dialogia on paljon ja se sujuu. Sylvi ja Matti Reima ovat epäuskottavimmat hahmot, mutta kaikkien vaiheita seuraa mielenkiinnolla.
        Nyt siirryn Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa-teoksen kimppuun, mutta syksyllä palaan Joenpellon muun tuotannon pariin.

      • Minua vielä kaksi viimeistä Lohja-osaa odottavat. Koko ajan ilmestyy niin kiinnostavaa uutta, että huomaan vanhojen jäävän jonon hännille. Ei hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s