Dolores Redondo: Luualttari

img_3223

Dolores Redondon Baskimaan murhissa on päästy toiseen osaan, ja kolmatta siinä jo voimallisesti pohjustetaan. Ensimmäinen osa Näkymätön vartija (Gummerus 2015) tutustutti rikosylikonstaapeli Amaia Salzariin ja toinen osa kertoo hänestä lisää: Luualttari (Gummerus 2016).

Sarjamurhaus jatkuu. On syytä epäillä pahuuden voimien ujuttautuvan yhä lähemmäs Amaia Salzaria ja hänen perhettään. Mielisairaan äidin aiheuttamat jälkijäristykset voimistuvat, vaikka sekopää on ollut vuosia pakkohoidossa. Koska Salzar on itse tullut juuri äidiksi, äitiysteema paineistaa ja pelottaa.

Kaikki tuntuu kietoutuvan kaikkeen ja etenkin päähenkilöön. Suhtaudun työlästyneesti dekkareihin, jossa rikosvyyhteen sekoitetaan etsivän privaattielämä, muuten sitä saa mielestäni surutta kuvata ja siten syventää henkilöhahmoja. Ehkä minua riepovat tosikkomaisuus ja superkytän ylimielisen oloinen erityisyys. Sitä korostetaan, ja niin myös kauneutta, laihuutta, sinnikkyyttä, terävyyttä, traagista taustaa ja yhä väijyvää uhkaa.

”Joskus henkilöillä, jotka ovat nähneet läheltä kuoleman, on tällaisia taipumuksia, mutta… Sinun kykysi on erilainen, ja se sinusta tekee erilaisen. Olet erityinen, sen minä olen aina tiennyt, mutta missä määrin, millä tavalla erityinen? Ole varovainen, Amaia. Niitä voimia, jotka sinua suojelevat, on yhtä paljon kuin niitä, jotka ovat vainonneet sinua.”

Olen jälleen kerran kirjan kanssa toisaalta-toisaalta-tilanteessa. Luualttarissa ärsyttävät samat asiat kuin sarjan ensimmäisessä osassa, mutta kummasti 600 sivua tulee ahmittua. Yhä minua Redondon kirjassa kiehtovat baskilaiset uskomukset ja miljöö. Yliluonnolliset osuudet sopivat minusta jotenkin mystishohtoiseen baskilaisuuteen, enkä hätkähdä luontojumalattaren näyttäytymisiä tai muiden olentojen tai enteiden pistäytymisiä.

Luualttari

Pettynyt olen siihen, että uskomuspuolta ei syvennetä, sillä baskilaiseen kulttuuriin liittyvää luonnon- ja taikauskon aineksia voisi hyödyntää kunnolla. Harmikseni psykopaattitappajien ja -manipuloijien motiivit ovat hävettävän heppoisia. Paikallisväri ei niitä perustele, vaan paha ja hulluus on samaa sörsseliä kuin missä tahansa sarjamurhasaagassa: perusteellinen vinksahtaneisuus riittää. Ja loppujännityshuipennus on valitettavan arvattava.

Sananen vielä naisesta poliisipomona. Hyvin Redondo kuvaa tilannetta, jossa nainen joutuu koko ajan lunastamaan paikkansa äijäkollegoiden johtajana. Myös kamppailua äitiyden ja upottavan työn ristiriidassa valaistaan. Nyt nähdään naisnäkökulmasta, miten työpaikkaromanssin mahdollisuutta voi käsitellä. Ja Amaia on perheessä pistäytyvä työnarkomaani miestyyliin. Alati joustavan James-siipan Guggenheim-näyttelynkin rouva omiin hommiinsa paneutuen ohittaa ja painelee jahtaamaan sarjamurhaajaansa. Ja jatkaa sitä kolmanteen osaan. Tapaamisiin!

– – –
Dolores Redondo
Luualttari
Suomentanut Sari Selander
Gummerus 2016
dekkari
609 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

2 responses to “Dolores Redondo: Luualttari

  1. En saanut ensimmäiseen osaan oikein makua, joten unohdin Luualttarin. Dekkariviikkokin livahti ohitse, luin kyllä, mutta ihan muuta. Hylätty rantakin oli muuta kuin odotin, tosin hyvä. Raevaara oli kauhua. Eiköhän kesään dekkarikin mahdu. Ainakin Flaviaa odotan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s