Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Kutittavan odottava tunne leviää, kun kuulen, että uusi Fred Vargas -suomennos on ilmestynyt. Olen aiemmin tuumaillut teemaa ”hyvää kirjallisuutta” juuri Vargas mielessäni. Hyvyys ei ole genresidonnaista, se on taitoa punoa juonta, tarinaa ja henkilöitä omaperäisesti kertoen, ja parhaimmilla on lisäksi kiehtovaa kierrettä kielessä ja rakenteessa.

Vargasin jännitysromaaneiden rakenne ei luo mitään uutta, ei varsinaisesti kielikään, mutta asiayhteyksien, henkilökuvauksen ja dialogin nyrjähtäneisyys antaa Adamsberg-sarjalle poikkeushohteen. Sen suhteen ei uusin komisario Adamsberg -mysteeri tuota pettymystä. Hyisiä aikoja (Gummerus 2016) hykerryttää.

Adamsberg-sarjan osissa seurataan useita tapauksia ja tutkintalinjoja. Yleensä ne viistävät muinaisia legendoja, joita nivotaan nykyhetkeen. Vaikken ole mikään yliluonnollisuusfani, Vargas onnistuu käännyttämään minut tarinan puolelle. Uskon, kun hyvin uskotellaan. Taas käy niin.

Hyisiä aikoja

Hyisiä aikoja sopii luettavaksi muinakin kuin hyisinä aikoina.

Hyisiä aikoja -romaanissa ensinnäkin salainen Robespierre-larppaajaporukka todistaa, miten Ranskan vallankumouksen traumat elävät sukupolvesta toiseen. Toisekseen Islannissa kymmenen vuotta sitten tapahtunut kauheus voi aiheuttaa murhamysteerin nyky-Pariisissa, eikä ole ihme, että mytologinen hahmo asumattomalta Kettusaarelta, Islannin takamailta, kutsuu Adamsbergia. Tutkittavat rikokset ovat hämmentäviä jopa Adamsbergin mielestä.

Komisarion mielessä pyöri inhottavan tiheä levämöykky, jonka lonkerot kuristivat häntä jopa öisin. Hän ei pitänyt käsillä olevasta tehtävästä.

Dekkari-ihannemiehiini lukeutuva Adamsberg kaikkine kummallisuuksineen on vastaansanomattoman valloittava. Vaistojen varassa toimiva ja ajatuksenjuoksultaan samea hahmo toimii arvaamattomasti. Myönnän, että kummallisuudet kieppuvat reunalla, jonka yli uskottavuus voi helposti läikkyä, mutta minä mieluusti seuraan levä- tai silakkaparvimaisesti lilluvaa mielenmaisemaa tai:

”- – juuri nyt me ajelehdimme kuin saippuakuplat tuulessa. On parempi olla ajattelematta liikaa.”

Aiempien osien perusteella tunnen miekkosen taustoja, repaleisia naissuhteita ja ohimenevän isyyden. Vaikkei Hyisiä aikoja tuo uutta hahmoon, se kuitenkin laventaa sitä, näyttää komisarion välittävää vaikkakin vaikeaa läsnäoloa. Muihin se vaikuttaa lojaliteettia lisäten tai etäännyttäen. Kummallisesti käy: en jännitä  romaanissa murhia, jännitän poliisiporukan henkilöjännitteitä.

Tässä osassa Adamsbergin värikkäistä alaisista osa nousee kapinaan omavaltaisen päällikön vuoksi. Uskon, että kirjan lukijalle on eduksi, että tuntee henkilöt ennestään, sillä parinkymmenen hahmon seuraaminen vailla ennakkotietoja voi olla työlästä. Monella on poikkeusominaisuuksia, joiden yhdistelmästä syntyy outo työporukka  – ja mielenkiintoinen henkilögalleria. Yli muiden nousevat muistihirmu Danglard, naismuuri Retancourt ja kirjavatukkainen Veyrenc.

Ehkäpä juoni junnaa paikoillaan muidenkin mielestä kuin Adamsbergin alaisten. Minulle viivyttely sopii, ja sulatan jotkut ”helpot” juonenkäänteet ja yhteensattumat. Jälleen kerran monista sivuhahmoista muodostuu lyhyin, iskevin tilannekuvin eläviä. Tyrskähtelen usein odottamattomasti polveileville keskusteluille, ja ihastelen ohimenevien kohtaamisten osuvaa kuvausta, pienin viittein onnistuvaa henkilöhahmotusta ja ajelehtivan juonen kasassa pysymistä. Ja Adamsberg: oudossa ylivoimaisuudessaan epäilyttävä ja niin kiehtova!

– – –
Fred Vargas
Hyisiä aikoja
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2016
jännitysromaani
481 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Sarjan osat: Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin, Painu tiehesi ja pysy poissa (nämä kolme ensimmäistä on juuri ilmestynyt pokkareina), Ikimetsän sydän, Jalattomat, elottomat ja Normandialainen tapaus.

img_3223Eikä mene kuin muutama viikko, kun käynnissä on tämän vuoden dekkariviikko, jota emännöi Oksan hyllyltä.

 

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

2 responses to “Fred Vargas: Hyisiä aikoja

  1. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Olen ehdoton Fred Vargas-fani, mutta nyt 480 sivua uuvutti välillä. Henkilökuvaus ja dialogit ovat edelleen omintakeista ja valloittavaa Vargasia. Islannin tarina on kiinnostava, mutta kytkökset Robespierre-fanaatikkojen salaseuraan on väsyttävä. En ole tarpeeksi Ranskan historiaa tunteva/kiinnostunut siitä. Loppuhuipennus pelasti paljon.

    • Oi Ritva, Admasberg-salarakkaani saa haahuilla ihan miten vaan vaikka vallankumouksen jälkimainingeissa (?) ja islantilaissaaren telttakeppien kuopissa. Olen ihan kritiikitön hepun suhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s