Takashi Hiraide: Kissavieras

Olen minä murakamini lukenut, jotain muutakin japanilaista kirjallisuutta. Omaleimaisen outoon tunnelmaan niiden välityksellä vajoan, enemmän tai vähemmän, eikä Takashi Hiraiden Kissavieras (S&S 2016) tee poikkeusta.

Keski-ikäisen taiteilijaparin vuokratalon pihaan karkailee naapurin kissa. Mistä kirja kertoo? Pariskunnasta, kissasta, vuokraemännästä, naapureista, uuden asunnon etsinnästä? Ehkä jotain niistä ja vielä enemmän kertojasta. Kissavieras jättää minut hivenen ymmälleen.
Kissavieras
Ymmärrän hyvin kissaan kiintymisen. Romaaninkin kissa on omaehtoinen kulkija, persoona, jota ei voi kokonaan kesyttää tai kuvitellakaan hallitsevansa. Vaikka luontokappale asettaa kanssakäymiselle ja läheisyydelle rajat, silti ihminen lumoutuu ja ottaa omakseen oikukkaan otuksen, vaikkei se ole oma. Sen romaani hyvin tallentaa.

Vaimoni mielestä oli mielenkiintoista, että vaikka eläimet, kuten kissat, saattoi luokitella yhteen kategoriaan, niillä kullakin oli oma luonteensa.
”Minulle Chibi on ystävä, jolla on kissan ulkomuoto. Me ymmärrämme toisiamme.”

Minäkertoja antaa omakohtaisuuden vaikutelman esimerkiksi selostamalla esseitään, jotka ovat saaneet paikkansa romaanin alkulukuina. Viileän etäinen dokumentointi talosta, kadusta, puutarhasta ja pikkutapahtumista tuntuu silti kätkevän oleellisen. Hienoja kohtia kirjassa on kertojan havahtumisen hetket, esimerkiksi silmien avautuminen naapurin suruun, tai kuvailu rutiineista tai asioista, joille annetaan omia nimiä ja siten merkityksiä. Kertojan ja vaimon suhde askarruttaa. Kertoja ja vaimo ovat jotain vailla, ja sitä täydentämään tai helpottamaan ilmestyy vieraileva kissa.

Avasin ikkunan vastaanottaakseni talvisen aamunkoiton vierailijan. Tunnelma keveni saman tien.

Kun sain oman kissan, tuttavani totesi, että kissa tekee kodista kodin. En kiistä, sillä määrittelemätöntä lämpöhenkeä kissan läsnäolo levittää, vaikka se omapäisesti välttelisikin syliä tai huomiota. Se vie huomion muulta, mahdollisesti hiertävältä, ja se helpottaa hiertymiä. Kissavieras kertoo minulle juuri siitä. Myönnän auliisti, että romaanin monet muut merkitykset jäävät tavoittamatta. Tarinassa on viehättävyyttä, mutta arvoituksellisuus on jutun juju.

– – –
Takashi Hiraide
Kissavieras
Suomentanut Raisa Porrasmaa
S&S 2016
romaani.
Lainasin kirjastosta.

Monista blogijutuista viittaus muutamaan: Kirjanurkkaukselle Kissavieras on kissamaisen lumoava, Lukutoukka pitää sitä kauniina ja tunnelmallisena, Lumiomena viehättyy (enkä kopsannut hänetä ”viehättävä”-luonnehdintaa), Lukuisasta tarina on ihastuttava ja Ullan luetut kirjat mainitsee symbolismin ja meditatiivisuuden.

Pajunkissa

Pajunkissaista pääsiäsiaikaa! Kuva: Jani Ahti

 

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

4 responses to “Takashi Hiraide: Kissavieras

  1. Minä ohitin tuon kissajutun kirjassa aika totaalisesti. Jätin sen tarkoituksella taka-alalle.

  2. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Uskoin pitkään olevani kissaihminen, mutta vanhemmiten olen alkanut epäillä olleeni väärässä. Kissa on kovin riippumaton olento ja olen luonteeltani ehkä liian hellyydenkipeä kissan emännäksi.
    Luin Kissavierasta hitaasti ja samaan aikaan muitakin kirjoja. Pidän siitä paljon.
    Sain eilen viestin, että ystäväni mies menehtyi kahden keuhkojensiirron ja viiden sairaalakuukauden jälkeen äkillisesti. Ystävälläni on kaksi kissaa ja päätin ostaa hänelle Takashi Hiraiden pienoisromaanin. Sitä voi lukea pieni pala kerrallaan ja saada kenties hienovaraista lohtua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s