Kirjailijatapaaminen: Jarmo Ihalainen

Mitä miehen pitää, kun kutsutaan helsinkiläisten kirjabloggaajien tapaamiseen? Pitää osallistua. Näin kävi tänään Jarmo Ihalaiselle, jonka toinen romaani Mitä miehen pitää (Atena 2016) ilmestyi helmikuussa. Pienellä porukalla keskustelimme kirjoista, kirjoittamisesta ja etenkin Ihalaisen uutuusromaanista.

– Itse asiassa toinen romaanini on yhden kirjablogin syytä, sillä siinä ensimmäistä romaaniani Perheestä ja alastomana juoksemisesta (Sammakko 2012) sanottiin feminiiniseksi. Sen vastapainoksi päädyin miesaihelmaan. Huutolaisuus ei ollut alkuperäisideana, muuta sattumalta näin dokkarin huutolaisuudesta ja ällistyin, että se on niin lähellä eikä siitä ole kirjoitettu. Siitä siis piti kirjoittaa.

Mitä miehen pitää 2

Kirjoittamisesta

Mitä miehen pitää kertoo Kelposta, joka 1910-luvulla joutuu huutolaiseksi, ja 2010-luvulla keski-ikää kipuilevasta Mikasta – miehestä, isästä ja ihmisestä.
– Päädyin kirjoittamaan miehistä kahdella aikatasolla, mielessäni oli kahden ajan samuus ja muutos. Kelpoa ja Mikaa sitoo esimerkiksi huutokauppa: tiettyä yhtäläisyyttä on neittideittailussa ja huutolaissysteemissä, ihminen on niissä kaupan ja markkinoilla.
– Kelpo lähti elämään, hahmo irtautui itsestäni, ja se sai enemmän tilaa kuin olin kuvitellut. Mikasta olen aika monesti saanut vakuutella, etten se ole minä, vaan sain katsoa hänen kauttaan etäältä lähellä olevia asioita.

Ihalainen on kirjoittanut työn ohella pientä vuorotteluvapaajaksoa lukuun ottamatta. Hänelle sopii se, että on kiinni muussakin kuin vain kirjoittamisessa.
– Selkeä fokus sopii kirjoittamisen tapaani. Tähtään tiiviiseen tekstiin, ehkä liiankin tiiviiseen. Esimerkiksi yksi lempihenkilöistäni poistin. Ja vaikka teen paljon taustatyötä, ei ole tarkoitus, että kaikki tieto siirtyy romaaniin.
– Koko kirjaprosessi meni aika lailla nappiin: 2,5 vuotta keskityin tekstiin ja sen muokkaamiseen, ja kustantaja oli hienosti tukena.

Lukemisesta

Jarmo Ihalainen kertoi  olevansa tavallaan toisen polven kirjantekijä:
– Faija oli kirjapainossa töissä ja toi sieltä kotiin luettavaa. Duunarikodissa siis luettiin, lähinnä jännitystä ja Jerry Cottoneita. Kymmenvuotiaana sain kirjastokortin ja liityin urheiluseuraan, siis kaksi käänteen tekevää tapahtumaa. Varsinainen tekstipysäytys tuli ysiluokkalaisena, kun vahingossa luin Mannin Faustusta ja vaikutuin siitä, että niin hienoja lauseita voi kirjoittaa. Siihen asti olin lukenut juonivetoisia kirjoja.

Vuosien varrella lukuharrastus on vaihdellut. Lähiaikojen mieleen painuneista lukukokemuksista kirjailija mainitsee Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren. Viime kesän viileyden keskellä lämmitti Sadan vuoden yksinäisyys. Kotimaisista kirjoista vaikutuksen on tehnyt Anni Kytömäen Kultarinta, ja klassikoista viimeisimpiä tuttavuuksia on ollut Boris Pasternakin Tohtori Ziwago.

Jarmo Ihalainen kertoi seuraavansa kirjablogeja ja juttuja omista kirjoistaan.
– On kiva lukea bloggareiden juttuja, koen ne aitoina lukijoiden palautteina. Ja tärkeää on saada myös kriittisiä kommentteja.

Jarmo Ihalainen

Jarmo Ihalainen

Mitä miehen pitää muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Mummo matkalla
Oivablogi
Suketus

Mainokset

14 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus

14 responses to “Kirjailijatapaaminen: Jarmo Ihalainen

  1. Ihalaisen kirja on tulossa pian lukuun. Olipas mielenkiintoinen juttu hänestä!

  2. Omppu/Readerwhydidimarryhim

    Kiva kun kirjoitit tapaamisesta Ihalaisen kanssa. En valitettavasti päässyt paikalle. Olisi ollut kommentoitavaakin tuohon huutolaisasiaan. Sofia Theodolinda Hahnson on kirjoittanut kirjan nimeltä Huutolaiset vuonna 1887. Luin sen joskus osana 1800-luvun lopun suomalaisen naiskirjallisuuden projektia. Muistelisin, että on joku toinenkin teos, mutta en nyt saa sitä mieleeni.

    • Jarmo muisteli, että Juhani Aho on aihetta jotenkin käsitellyt, mutta muuten kaunokirjallisuudessa ei huutolasasia ole esillä juurikaan ollut. No, nyt on.

      • Omppu/Readerwhydidimarryhim

        Hahnson on kyllä kaunokirjallisuutta. Minusta on tärkeää, aina kun on sopiva tilaisuus, tuoda esi-äitejämme esiin. Muistan, että kirjassa oli siniset kannet, mutta en muista oliko se juuri tämä Hahnsonin kirja vai joku muu teos. Palaan, jos saan mieleeni.

        No, tämä nyt oli vaan sivujuonne. Oli mahtavaa lukea antoisasta tapaamisesta Ihalaisen kanssa.

      • Juu, tarkoitin, että mainitsemasi Hahnsonin sijasta on eilen mainittu tuo Aho. On oikein muistutella esiäideistä: ensimmäiset suomalaiset (ruotsinkieliset) romaanit ovat lähinnä naisten kirjoittamia – näin muistelisin.

        Harmi, ettet päässyt eilen mukaan!

  3. Margit/Tarukirja

    Kiitos tästä jutusta! Minuakin harmitti, että en päässyt paikalle, kun olisi ollut mielenkiintoinen vieras.

  4. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Entisen kollegani toinen romaani. Jarmo on kehittynyt tavattomasti kirjailijana:tarina kulkee sujuvasti, kieli on elävää ja monet kohtaukset on kiinnostavasti kuvatut. Pidin varsinkin Kelpo-pojan huutolaisajan kuvauksista, mutta myös aikuisen Kelpon työelämän kuvaukset olivat toden tuntuisia. Kirjassa oli myös huumoria – hieno!

  5. Mukava tapaaminen oli, kiitos kun toit kirjailijan paikalle 🙂

    Ihalainen muistaakseni mainitsi että huutolaisuudesta oli aikalaiskirjoissa, joista mainittiin Aho, mutta vissiin muitakin oli, mutta tässä välissä olleessa sadassa vuodessa on ollut sivuutettu aihe

  6. Olipa hyvä että kirjoitit tapaamisesta, kiitos! Olisi ollut herkullista kuulla kirjailijan mietteitä livenä, pidin kovasti kirjasta ja sen ”häikäilemättömästä” miesnäkökulmasta. Huutolaisuusasia on ehkä vähän puhuttu, mutta silti ajallisesti kovin lähellä meitä, vähän kuin sota, josta helposti ajatellaan, että se oli silloin joskus historiassa ei-koske-minua. Mutta kyllä koskee, kovin monta sukupolvea ei tarvi mennä taaksepäin. Enemmän Ihalaisen kirja on kuitenkin ihan tätä päivää ja miehen roolia (taustoineen), mistä pisteet Ihalaiselle.

    • Oikeassa olet, lähellä on huutolaisajat. Kun tämä on tullut puheeksi, par työkaveria ovat ekrtoneet, että toinen isovanhemmista on ollut huutolainen. Niin lähellä. Hauskasti sanot: ”häikäilemätön” miesnäkökulma. Tai häpeämätön 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s