Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Nelikymppinen Alice lyö päänsä ja unohtaa kuluneet 10 vuotta eli avioeroaikeet, lastensa syntymät, etääntymisen siskosta, äidin uuden liiton ja kaiken muunkin. Muisti palailee pätkittäin Liane Moriartyn romaanissa Nainen joka unohti (WSOY 2016).

Ongelma oli siinä, että Alice ei osannut yhdistää itseään tähän päivään, eiliseen tai edes edelliseen viikkoon. Hän leijui kalenterin yllä avuttomasti kuin karannut ilmapallo.

Mitä en halua unohtaa?

Ai, miten ketterästi lauseet seuraavat toistaan ja juoni etenee. Helene Bützowin kääntäjäntyö edesauttaa tekstisujuvuutta. Viihdyttävässä kirjassa tavallinen rakkaus-, perhe- ja erotarina on puettu epätavalliseen asuun.

Alice on päähenkilö, ja hänen hapuilunsa entisen ja nykyisen minän välillä on mielenkiintoista. Lapsiperheen arjen vaikutukset aikuiseksi kasvamiseen, pari- ja sukulais- ja ystävyyssuhteisiin tulevat elävästi kuvitetuksi.

Mitä haluan unohtaa?

Vaikka viihdyn, haluan unohtaa sokeriosuudet, joita tekstiin on eksynyt. Jotain turhan makeilevaa on suhteen alkuaikojen haikailuissa ja tapahtumien ennalta-arvattavuudessa, ja käännekohtien draamaosuus jää ohueksi. Myös kiva keskiluokkaisuus on kyseenalaistamatonta, ja lapsikuvaus on asetelmallista, puhumattakaan karikatyyrimäisestä äidistä siippoineen.

Mitä en sittenkään halua unohtaa?

Rakenteellisesti romaanissa hyödynnetään näpsäkästi eri tekstilajeja. Yksi on Alicen nykytilan ja muistelupinnistelyjen osuus. Toinen on Elizabeth-siskon terapiapäiväkirja, joka osoittautuu monipuoliseksi naiselämään kuuluvan kipupisteen käsittelyksi. Kolmantena poiketaan välkyn ikäihmisen blogissa ja sen kommenteissa. Blogi tuo perhetarinaan uuden näkökulmaan, ja se myös laventaa perhekäsitystä.

Ihastuin ikihyväksi Moriartyn edelliseen suomennokseen Mustat valkeat valheet, ja yritän nyt unohtaa sen, ettei Nainen joka unohti ole yhtä terävänkirpeä. Samansorttista fiilistä tässä uutukaisessa kuitenkin on, kuten esikaupunkiperheiden koulukeskeinen pyöritys suhdesotkuineen ja tapahtumien vähittäinen paljastusstrategia. Äitiyden monet puolet tulevat kummassakin kirjassa hyvin esille, säröjä kaihtamatta. Pitäisi vielä lukea kovin kehuttu Hyvä aviomies.
Nainen joka unohti
– – –
Liane Moriarty
Nainen joka unohti
Suomentanut Helene Bützow
WSOY 2016
viihderomaani
495 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita mm. AmmaArja, Jonna ja Salla.

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

3 responses to “Liane Moriarty: Nainen joka unohti

  1. Pidin aivan hirveästi kirjasta Musta valkeat valheet, jonka ymmärsin ottaa lukuun, koska Hyvä aviomies oli oikealla tavalla viihdyttävä. Mustat valkeat valheet on Hyvää aviomiestä parempi: Kepeästi vakvista asiosita ja tässä kepeästi ei ole huono sana.

    Sen sijaan, tätä kirjaa en jaksa lukea. Ensinnäkin en pidä muistinmenetysjutuista ja toisekeen, vilkuilin sen verran, että täjusin säilyttäväni Moriartyn suosikkinani parhaiten olemalla lukematta uusinta.

  2. Paluuviite: Nainen joka unohti - Kirjaluotsi - Kirjablogi, joka uskoo kaunokirjallisuuden elämää parantavaan voimaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s