Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Kate Atkinson kuorii ajan, ihmisen ja elämän kerroksia romaanissa Hävityksen jumala (S&S 2016). Olen  ihastunut  Atkinsonin Brodie-dekkarisarjaan (etenkin itse Brodieen).  Elämä elämältä (2014) tärisytti tasapainoani pari vuotta sitten, ja tämä rinnakkaisteos tekee sen taas. Aluksi kohtuuttoman kovat odotukset jarruttivat heittäytymistä, mutta loppua kohti ei enää mikään estänyt. Hävityksen jumala on monihaarainen romaani rakkaudesta, kuolemasta ja sodasta.

Hävityksen jumala 1

Sukupolvet

Elämä elämältä -romaanin perheen parissa jatketaan; nyt Ursulan sijasta päähenkilönä on Toddien kuopus, joka toisen maailmansodan aikana toimii hävittäjälentäjänä. Teddy on Ursulan veli, sittemmin Nancyn mies, Violan isä sekä Bertien ja Sunnyn isoisä. Hän lupaa yrittää olla aina ystävällinen, jos vain sodasta selviää. ”Sen parempaan hän ei pystyisi. Ja ehkä juuri se oli rakkautta.” Teddy on romaanin kokoava lämpökeskus, ja hänen elämänkaarensa lähes satavuotiaaksi on kaiken kehys.

Atkinsonin tyyliin ei kuulu tyhjentävä henkilökuvaus vaan sirpaleina levittyvä hajaannus. Kolmannen persoonan kerronta valitsee jonkun henkilön, jota seurata ja jonka ajatuksiin ja tunteisiin voi tunkeutua – ja siirtyä toisiin. Tästä huolimatta ja johtuen henkilöistä haluan tietää lisää. Romaanikerronnan elämänkahmaisutaitoa todistavat useat kohdat, joissa noin yhdessä sivussa syntyy täysi kuva yhtäkkiä siihen putkahtaneeseen hahmoon. Täyteys on huokoista ja viitteellistä.

Henkilön rooli voi olla vain sarkastisen tölväisijän Sylvie-äidin ja Bertie-tytön tyyliin tai kontrasti, kuten Violan dickensiläinen appivanhempikauhuperhe on vertailukohta Teddyn vaatimattomalle huolehtivaisuudelle. Viola-tyttären karikatyyrinen itsekeskeisyys on muistutus siitä, että jokaista määrittää kasvuympäristö mutta myös määräysvalta omaan käytökseensä. Runsaan henkilögallerian merkityksellisyydestä voisi jatkaa loputtomiin.

Ihmisen elämänkulkuun liittyvistä aihelmista monet menevät ihon alle. Esimerkiksi Alzheimerin taudin olemus ja omaisen olo ovat karuudessaan suojukset irrottavia.

Sota meissä

Hävityksen jumala alkaa sykähdyttävällä kuvalla luonnosta ja leivosista, ja vastaavista kauneuskokemuksista saa nauttia pitkin romaanimatkaa. Romaania väkevöittää ajatus kauneuden ja kaiken katoavaisuudesta. Mikä sen tuimemmin osoittaisi kuin sota, jolloin antiikin veistosta muistuttava kaunotar voi hetkessä revetä kappaleiksi tai pommi tuhota taideaarteita pursuavan talon?

Linnut ja lentäminen liihottavat toistuvasti symboleina, mutta ne ovat myös tarkasti kuvattua sotatodellisuutta. Lennostotoiminta, pommittajan riskit ja taisteluiden ristiriitaisuus näyttäytyvät Teddyn kautta ja kotirintamakokemukset muiden henkilöiden avulla. Sattumanvaraisuus ja hetkellisyys korostuvat.

Oli käynyt ilmi, että koko sivilisaatio oli rakennettu juoksuhiekan ja mielikuvituksen varaan.

Hävityksen jumala todistaa, ettei sota pääty rauhanjulistuksiin. Se jatkuu elettynä elämänä sodan kokeneissa ja heistä se siirtyy seuraavaan polveen. Se jättää jälkeensä miljoonien uhrien elämättömiä elämiä, joista olisi syntynyt arvokkaita tarinoita. Romaanin pasifismi puhuttelee.

Sota oli ammottava railo, eikä heillä ollut enää pääsyä sen toiselle puolelle, entiseen elämään, niiksi ihmisiksi joita he olivat olleet.

Hävityksen jumala 2

Silloin Teddy tajusi, etteivät he oikeasti olleet sotilaita vaan uhreja, jotka kannettiin yhteisen hyvän alttarille. Lintuja, jotka heitettiin päin muuria toivossa, että jos niitä vain olisi tarpeeksi, muuri murtuisi jossain vaiheessa.”

Hölskyvä aika

Elämä elämältä leikittelee mahdollisilla maailmoilla. Hävityksen jumala on samoilla jäljillä mutta eri kerrontakeinoin. Yhdessä tekstikappaleessa voidaan visiteerata monessa ajassa. Kerronta tapahtuu tilassa, jossa aika hölskyy. En tunne Stephen Hawkingsin säieteoriaa (johon romaanissa kerran viitataan), mutta tiedän, että siinä neljäs ulottuvuus on aika. Aika-avaruusteorioissa eri paikoissa tapahtumien aikajärjestys ei ole yksiselitteinen. Teorioinnista kokemukseen: Atkinsonin romaanissa ajan säikeet kietoutuvat toisiinsa moniselitteisesti yhdistellen olevaa, mennyttä ja tulevaa.

Elastinen tapa suhata tilanteesta, näkökulmasta ja ajasta toiseen on ehtaa Atkinsonia, joka kieputtaa tarinaa miten tahtoo. Toisto kerronnan keinona ei yleensä vetoa minuun, nyt se ei häiritse, esimerkiksi yksi timanttisormus kimmeltää proustilaistyylisenä symboliherkkuna. Kaiken kielen koreuden ja komeuden kääntää Kaisa Kattelus nautittavaksi suomeksi.

Rakenne ja kerronta valloittavat minut piiritystaktiikalla, vähittäin ihastuttaen. Teksti vaikuttaa omaan aikaani. Olen pakotettu lukiessani viivyttelemään, hetkittäin kiihdyttämään, pääasiassa hidastumaan.

Fiktion valta

Kirjallisuus parhaimmillaan on tätä: se vie uskomaan keksittyyn, ja vaikka uskoa tietoisesti horjutetaan, fiktion voima vain vahvistuu. Tunteet liikahtavat, odotukset muuttavat muotoaan ja ajatukset auraavat entisistä poikkeavia uria. Uppoudun, liikutun, pakahdun. Atkinson kirjoittaa syyn siihen romaanin lopun avartavissa ”Kirjailijan saatesanoissa”:

Tällainen jääräpäinen fiktiivisyys vaatii sitä, että on sydämestään paneutunut kirjoittamaansa, sillä muuten kirjoittaminen muuttuu kaksiulotteiseksi tilaksi ja teksti lakkaa olemasta oman itsen ja maailma kohtaamispaikka.

Romaanin Teddy ja Nancy yhdessä keskustelussa toivovat, ettei kaikkea pitäisi eikä voi pukea sanoiksi. Hävityksen jumala on lukukokemuksena niin voimakas, että ensin en löytänyt keinoja kielellistää sitä (ja sitten liiankin kanssa). Mielessä möyryää kiitollisuus kohdata Atkinsonin teksti ja lukea se omaksi.

– – –
Kate Atkinson
Hävityksen jumala
A God in Ruins
Suomentanut Kaisa Kattelus
S&S 2016
romaani
492 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muita lukijoita: Lumiomena, Lukutoukka, P.S. Rakastan kirjoja, Taikakirjaimet ja Ullan luetut kirjat.

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

10 responses to “Kate Atkinson: Hävityksen jumala

  1. Hävityksen jumala jää ajatuksiin. Siitä saattoi sanoa jotain, mutta osan piti itsellään. Kaikille aukenee varmasti sodan vaikutus yksilön elämään, että sodan päättyessä koettu sota ei katoa yksilöstä. Huima kirja. Kirjan symboliikka on niin monitahoinen. Tarvitsen aikaa kirjan työstämiseen omassa mielessäni.

    • Aivan sama juttu minulla. Se on täyteläinen ja avoin, koko ajan putkahtelee uutta pohdittavaa. Aluksi todella luulin, että tyyli ja rakenne on ”helpompi” kuin Elämä elämältä, mutta mitä enemmän mielessään tekstiin palaa, sitä enemmän upotuksia nousee pintaan. Hieno!

  2. Katja / Lumiomena

    Tämä romaani säväytti – lopulta! Pidin sen lukemisesta koko ajan, mutta alku oli tavanomaisen hyvää brittikerrontaa, sitten tulivat tunteet ja lopuksi vielä se täysi nautinto. Komea teos!

  3. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Kirjasta on enää kolmekymmentä sivua jäljellä ja Teddy kammottavassa ”hoivakodissa” hirvittävän tyttärensä ”seurassa”. En osaa lukea riittävän hitaasti, vaan näyttää siltä, että minun on pakko kohta hyvästellä Teddy, Bertie – koko tutuksi tullut ihmisjoukko.
    Jossain vaiheessa lukumaratoniani (olen lukenut säästellen) mietin, että Atkinson jaarittelee, mutta olen aikoja sitten uinut kirjaan enkä millään suostu uskomaan, että Teddyn on pakko kuolla muistamattomaksi jäykistyneenä ilman rakkaita lapsenlapsiaan. Luoja armahtakoon meitä kaikkia tuollaiselta vanhuudelta (- ja samalla ajattelen ystävääni Ragnia, joka täyttää parin viikon kuluttua 99 vuotta ja on terävä, hauska ja jollakin tavalla iätön).
    Yritän olla ystävällinen – se on todellista rakastamista.

    • Kunhan pääset kirjan loppuun… Sydän menee mutkalle ja tällainen fiktioihminen joutuu katsomaan peiliin ja sen läpi mielikuvituksen voimaan ja elämän merkityksiin. On se hieno kirja.

      • ritvamirjamisuhonen@gmail.com

        Lopetin juuri Atkinsonin Hävityksen jumalan lukemisen, mutta en sen ajattelemista.
        Hyvät kirjat ovat rakastettavia ystäviä. Seuraavaksi tartun Uusmaan, jota jo selailin ja johon ihastuin.

      • Kirjat rakastettavia ystäviä ja ystävyys rakkautta – välittämistä ajatuksista ja kanssakulkemisesta. Niin on!

      • Ritva Suhonen

        Tuohan oli runoutta,kiitos!

  4. Paluuviite: Kate Atkinson: Hävityksen jumala - Kirjaluotsi - Ajatuksia mieltä avartavista kirjoista ja tarinoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s