Finlandia-veikkaus 2015

Taas on aika arvuutella Finlandia-voittajaa. Perjantaina 6.11. valintaraati paljastaa listansa, minä jo tänään. Pistän suosikkini tekijänmukaiseen aakkosjärjestykseen.

KantoTappotyö 1600-luvulla tiesi karuja oloja ammattimiehelle ja hänen perheelleen. Sitä, tuomarointia ja apteekkitointa kuvataan kerrassaan tempaavasti Anneli Kannon romaanissa Pyöveli (Gummerus). Romaanin näkökulmatekniikka, ajankuva ja juonenkuljetus vakuuttaa: palkintoainesta.

Laura Lindstedt kirjoittaa kahdesta kuolemanjälkeisestä sekunnista satoja sivuja seitsemän naisen elämää hipaisten ja siinä samalla moninaisia elämänkysymyksiä sivuten. Oneronin (Teos) kerronnan elastisuus, kaihtelemattomuus ja rajattomuus on häkellyttävää ja häälyväistä: hieno, omintakeinen teos. Lindstedt on toinen voittajavaihtoehtoni.

Petri TamminenPetri Tammisen Meriromaani (Otava) on eleetön kertomus merikapteenista, joka taipuu vaan ei taitu. Romaani kuvaa epäonnistumisien sarjaa, jota elämäksi kutsutaan. Usein siinä lipuu onnensa ohi, joskus on jopa melkein onnellinen. Minua tyylitelty, tiivis tarina koskettaa. Tamminen on voittajasuosikkini.

pitkä valotusaikaPauliina Vanhatalo kuvaa romaanissa Pitkä valotusaika (Tammi) valokuvaajamiehen kasvua itsetuhoisesta nuorukaisesta epävarmaksi aikuiseksi, joka menestyy menetyksien jälkeen. Jos kuvailuni ei kuulosta houkuttelevalta, ohittakaa se. Uskokaa vain: romaani on varmaotteinen ja puhutteleva ihmis- ja perhekuvaus.

Olen lukenut monia hyviä kotimaisia kirjoja, mutta nuo neljä ovat sykähdyttäneet ja erottuneet kirjasadosta. Kahta avointa kisapaikkaa on vaikea täyttää. Mahdollisia ehdokkaita voisivat olla etunimiromaanit Eino (Matti Rönkä, Gummerus), Hertta (Heidi Köngäs, Otava) ja Sophie. (Mikaela Strömberg, SchildtS & Söderströms). Voi Katja Kettukin saada revanssin Yöperhosella (WSOY), kun Kätilö aikanaan tökerösti ohitettiin.

Loppuviikosta sitten ihmetellään, miten metsään ehdokasasetteluni meni.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus

7 responses to “Finlandia-veikkaus 2015

  1. Elina / Luettua elämää

    Olin pakahtua, kun luin kommenttisi Meriromaanista, joka on myös minun ykkössuosikkini. Oneiron on ilman muuta ehdokaslistallani ja sitten Leena Krohnin Erehdys. Ihastuin myös silmittömästi Väisäsen novellikokoelmaan Piisamiturkki ja muita kertomuksia, mutta se on varmaankin vain oma rakkauteni. Olen kuitenkin lukenut suhteellisen vähän kotimaisia uutuksia (tai yhtään mitään), joten en pysty muita edes arvailemaan.

    Heidi Köngaksen Hertta on sellainen, josta olen kovasti kiinnostunut ja tuon Pyövelin sekä Pitkän valotusajankin haluaisin lukea. Tietysti myös Oksasen Norma on lukulistallani. Yöperhosta aloittelin, mutta se aika ei ollut oikea tai sitten se vain on minulle liikaa – niin kaukana Tammisen tyylistä, joka iski sydämeeni.

    • Elina, pistän korvan taa tuon Piisamiturkin. Huomaan, että olen aika paljon lukenut kotimaista proosaa tänä(kin) vuonna. Ja paljon jää silti lukematta. Siksi listaaminen on niin suhteellista, kun siihen vaikuttavat luettujen kirjojen valikko, oma maku ja fiilis. Mutta on tässä veikkaamisessa kuitenkin jotain hupia! Kiitos sinun listastasi. Ja jaamme Meriromaani-innostuksen!

  2. Omppu/Readerwhydidimarryhim

    Pidän varmoina Ketun Yöperhosta ja Lindstedtin Oneironia. Lisäksi JP Koskisen Kuinka sydän pysäytetään. Olen lukenut sen verran vähän kotimaista, että en voi enempää veikata. Vanhatalon romaanista pidin itse kovasti, mutta en usko sen kipuavan ehdokkaiden joukkoon. Köngäksen Herttaa pidän mahdollisena, mutta epäilen.

    • Minun käsiini ei ole päätynyt montaa huippukirjaa, säväyttäjää. ”Ihan kivoja” on ollut monta, nuo, joita luettelin mahdollisina palkintoehdokkaina, Ja JP Koskinen voisi olla heidän joukoissaan, tai vaikka Alasalmen Pajulinnun huuto tai romaani Karkulahti. ”Ihan kiva” -toteamus kuulostaa pahaenteiseltä, mutta tarkoitan sillä romaaneita, joissa on paljon kiinnostavaa, hienojakin kohtia ja silti jää puuttumaan wau-efekti. Minulta. Joku toinen sen kokee.

  3. Rivi

    Entäs Kari Hotakaisen Henkireikä? Oksasen Norma olisi minusta aikamoinen yllätys ehdokkaaksi tai voittajaksi. Ei mielestäni niin ansiokas. Ehkä vertaan turhaan sitä Puhdistukseen.

    • Huomenna se selviää! Henkireikä ei kuulu syksyn suosikkeihini, Hotakaiselta valitsisin tänä vuonna pikemmin Kantajan. Ja vaikka Oksanen yllätti minut iloisesti, en tyrkkää sitä palkontoporukkaan tietynlaisen asetelmallisuuden vuoksi, en myöskään Itärannan uusinta: siinä on hienoja osuuksia ja oivalluksia mutta minun makuun liikaa sekä yksioikoista että hämärää.

      • Kerran jo lisäsin juttuuni Karo Hämäläisen Yksin-romaanin, mutta jostain syystä se ei ole päivittynyt. Siinä on juokseva kerronnan rytmi poikkeushenkilön olemus tavoitettuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s