Päivittäinen arkisto: lokakuu 20, 2015

Mikaela Strömberg: Sophie.

Toden totta, romaani on saanut nimensä päähenkilöstä ja nimen perässä on piste. Mikaela Strömbergin romaani Sophie. (suom. Helene Bützow, Schildts & Söderströms 2015) on yhden naisen elämäntarina (melkein) alusta loppuun, ja siinä kerrotaan oleellinen. Piste.

Historialliset romaanit kutkuttavat minua. Menneen ajan elämän ehdot ja henkilöiden tapa selvitä niiden rajoissa tai rajoja ylittäen tarjoavat lavennusta omaan taivallukseen ja elinhetkeen. Sophie. on oiva otos 1800-luvun naisihmisestä, joka vähitellen ottaa ohjat ajasta ja tavoista riippumatta. Mikaela Strömberg on pöyhinyt sukulaisensa dokumentit ja hönkinyt ne henkiin.
Sophie.
Sophie on saksalaisen pappisperheen eloisa tytär kosmopoliittisen Pietarin ydinkeskustasta. Saan tutustua häneen koulutyttönä 1840-luvulla ja seuraan häntä 1880-luvulle asti. Sinä aikana Sophie on hetken tsaarin hovissa, pakkoavioituu hollantilaistaustaisen kauppamien kanssa, joutuu muuttamaan Suomen takamaille ja keksimään keinoja perheensä elättämiseksi. Siis tavallista suomalaista synkistelyproosaa ankeasta alamäestä? Ei.

Tämä saatettakoon myöhempien sukututkijoiden ja kronikoitsijoiden tietoon. Kireähköllä keskustelulla, joka käydään komean asunnon pimeässä hallissa, esimerkiksi Pietarin kaltaisessa, saattaa joskus olla seurauksia joiden vaikutukset tuntuvat vielä pitkänkin ajan kuluttua.

Tämän romaanin ”juttu” on kerronta. Se erottaa Sophien. kaltaisistaan elämänkulkuromaaneista. Vaikka onkin nykyisin modernia kurkkia kaikkitietävänä, nyt kertoja on häpeämätön. Hän ottaa oikeuden ihan ”me”-muodossa kuljetella tarinaa, tarkentaa katsettamme romaanihenkilöiden suuntaan, tietää muita paremmin, etäännyttää, ennakoida ja palata.

Kertojan ote on huvittunut. Murheesta, riidoista jä rönsyistä saisi tunteikasta paisutusdraamaa, vaan ei. Kertoja osoittelee asioita usein höyhenenkevyesti. Välillä toivoisin pääseväni syvemmälle Sophieen ja siippaan, mutta sitten huomaankin hipaisevan esitystavan olevan juuri oikea. Väljyys oikeuttaa tositarinan fiktioitumisen. Lisäksi henkilöihin jää arvoituksellisuutta.

Kertoja ja minä – me – katsomme etäältä ennen eläneitä ihmisiä. Erotamme käänteitä, ohikiitäviä ilon ja surun hetkiä, pysäytyksiä, jatkuvuutta. Emme usein takerru yksityiskohtiin. Meillä on jäljellä tarina, sukupolvia sitten syntynyt, suussa silinnyt ja kertojalta toiselle siirtynyt. Olipa antoisaa olla hetken sitä sivusta seuraamassa.

– – –
Mikaela Strömberg
Sophie. Romaani
Käsikirjoituksesta suomentanut Helene Bützow
Schildts & Söderströms 2015
236 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus