Päivittäinen arkisto: lokakuu 18, 2015

Sarah Waters: Parempaa väkeä

Ensimmäisen maailmasodan jälkeinen Englanti ei ole enää entisensä. Kuolleiden perheenjäsenten muisto vaivaa, eikä rintamalta palanneiden sopeutuminen rauhaan ole mutkatonta. Sota-ajan aktiiviset naiset on palautettu pölyhuiskujen ja kattiloiden kahvoihin. Luokkajakoon on muodostunut jonkinnäköisiä railoja. Lontoossa keskiluokka vaurastuu, ja köyhtyneet yläluokan perheet joutuvat madaltamaan standardejaan. Näin aikaa luetaan vuonna 1922 Sarah Watersin romaanissa Parempaa väkeä (suom. Helene Bützow, Tammi 2015).

Parempaa väkeä kertoo kolmekymppisestä Frances Wraysta, joka huolehtii isosta talosta ja äidistään; perheen isä ja pojat ovat kuolleet sodan aikana. Hengenpitimikseen tytär ja äiti nöyrtyvät ottamaan vuokralaisikseen vakuutusvirkailija Leonard Barberin nuoren vaimonsa Lilianin kera. Jähmeän alun jälkeen talon asukkaat tutustuvat toisiinsa, toiset paremmin kuin toiset.

Nyt pitää olla kieli keskellä suuta. Tätä romaania on vaikea käsitellä juonta paljastamatta. Koitan kiemurella parhaani mukaan. Tiivistän näin: syttyy sykähdyttäviä tunteita, joista seuraa peruuttamaton onnettomuus.Parempaa väkeä

Harva kirja vie minut näin toisaalta-toisaalta-tunteeseen. Alussa minun on vaikea päästä imuun, ja olen vakuuttunut siitä, että kyse on pikkutarkasta, juonivetoisesta ihmissuhdeproosasta, paino juonessa. Ja vähitellen koko hommasta kehkeytyy moraaliaikapommi, joka tikittää syyllisyyttä, epätoivoa, toivoa ja mahdollisuuksia.

Pitkin matkaa olen sitä mieltä, että lähes 600 sivua on ihan liikaa. Ja kuitenkin moneen otteeseen hyväksyn jahkailevan tapahtumakypsyttämisen, vatvonnan, tunnetutkiskelun ja jankkaavan dialogin, sillä ilman niitä ei henkilöihin eikä toimintaan siirry ymmärrystä. Waters taitaa tarkan kuvailun. Välillä se on uuvuttaa, välillä se kohottaa. Tunteiden ja tuntemusten ilmaisu yltyy monesti vahvan visuaaliseksi, viehkeäksikin.

Mutta sitten he suutelivat, ja suudelma lehahti auki, lehahti kuin pakka väreilevää silkkiä.

Hivuttaen kiristyvä jännite liittyy juoneen mutta myös henkilökuvakehittelyyn. Käsitys Lilianin todellisesta luonnosta vaihtelee; on kutkuttavan epäselvää, miten suunnitelmallista hänen toimintansa on ja mitä arvoituksia tuo originellin modernisti asustettu nuori nainen sisältää. Lilianin ja Leonardin aviosuhde sekä itse Leonard ovat maatuskanuken kaltaisia, erikokoisia osia paljastuu vähitellen.

Francesin persoona on yksi tärkeimmistä romaanin rakennuspalikoista. Kerros kerrokselta minut perehdytetään hermostuneeseen hahmoon. Francesilla on ärhäkän kantaaottava menneisyys, joka on painettu villaisella. Julkisen minän turvaksi hän on pukenut äidin ja muun ympäristön vuoksi sovinnaisuuspanssarin. Sen ehjänä pitäminen on raskasta, sillä Francesin privaattiminä poikkeaa perustavanlaatuisesti ulkoisesta. Tämä ristiriita valaa kirjan perustan.

Parempaa väkeä on sekä ahmittavan jännittävä että viipyilevä romaani. Vangitseva se on, sillä siinä on omaperäinen tunnelma, ailahtelevat henkilöt, arvaamaton eteneminen ja avoimia asioita.

– – –
Sarah Waters
Parempaa väkeä
Suomentanut Helene Bützow
Tammi 2015
romaani
595 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Moni on kirjasta blogannut, mm.
Lumiomenalle romaani on täyteläinen epookki, Leena Lumi sanoo sitä lahjakkaaksi, Kirjojen keskellä ei kuitenkaan tempautunut tunnelmaan, kun taas Kirjoista ja muista kertomuksista on vakuuttunut Midaksen kosketuksesta, ja Kulttuuri kukoistaa lankeaa eläviin hankilöihin ja käsinkosketeltavaan tunnelmaan.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus