Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen yllättää. Pingottuneen Kun kyyyhkset katosivat -romaanin jälkeen Norma (Like 2015) on lähes rento. No, hieman liioittelen, sillä Oksanen ei ole tälläkään kertaa hilpeä tai helppo, vaan vakava ja vaikeakin, mutta ilahtuneena otan vastaan irrotteluyritykset.

Koska Oksanen ei nyt pöyhi Viron nykyisyyttä tai menneitä, katse kohdistuu muuhun riistoon, kosmetiikka- ja lisääntymisproblematiikkaan: ” – – ja se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.” Häikäilemätön ihmisriisto ja kauppasota liittyvät tähän, ja sitä käsitellään Lambertin perheen keskinäisen valtataistelun kautta. Se muodostaa juonijuoksutuksesta yhden osan, pääkokonaisuus on Norma Rossin, hiuksien ja Norman edesmenneen äidin.

Norman hiusten huikea päiväkasvu on salaisuus, jota Anita-äiti on jo kolmisenkymmentä vuotta varjellut tyttärensä puolesta ja kanssa. Tähän salaisuuteen kytkeytyy vielä kuoleman takaa kummitteleva pitkätukkaesiäiti Eva. Yhtäkkiä pitääkin hyväksyä Oksasen tekstin epätodellinen aines. Ensin olen epäuskoisen tyrmistytynyt, ja sitten alankin viehättyä tästä realismista irtautumisesta. Se on minusta liikahdus entistä rennompaan otteeseen.

Norma hapuili tukkaansa. Hän oli leikannut hiuksensa pari tuntia sitten eikä kasvua vielä huomannut. Latvojen väri näytti vieraalta hyttyslampun sinisessä valossa. Hän ei ollut paljastunut, vaan takertunut kiharoistaan rottinkiin eikä siitä ollut vielä syytä hätääntyä.

Romaanissa on kyllä tietoisen kyhäelmän tuntua, taustatietoisuus paistaa paikoittain aika räikeästi, ja kahden suvun traagisissa vaiheissa ja ihmiskauppaverkostoissa on kampaa karttavia takkuja. Silti Norman selviytyminen salaisuutensa ja häneen kohdistuvan uhan kanssa pitää kiinnostavasti jännitettä yllä. Ja voiko kuitenkin olla niin, että hiuspössyttelyssä olisi jopa huumorintynkää, ainakin reippaasti överiksi menoa? Henkilökuvaus ei pääsääntöisesti ytimiä näverrä, mutta toisaalta tyyliteltyjen ja toisaalta mieltäkiihottavan epätarkkarajasten henkilöiden luonti sujuu jännärihenkisessä Tähkäpää-satumodernisaatiossa.Norma

Oksaselle ja nykykirjallisuudelle muutenkin tyypillinen näkökulmavaihtelu ja jännitysaines ovat Norman kerronnan ja rakenteen tehokeinoja. Vaivihkaa Oksanen antaa lukijan tietää vähän enemmän kuin henkilöt, ja sitten kuitenkaan ei. Siten juonipalmikko aukeaa hiljakseen, ja jokunen sykerö jää selvittämättä. Teksti luontuisi mainiosti kansainväliseksi tv-sarjaksi, sillä seikkaperäisesti dramatisoidut tapahtumat etenevät ajassa edestakaisin ja mukana on monia kiinnostavia ja järkyttäviä hahmoja, aikoja ja kulttuureja.

Tyyli ja tunnelma ovat aika koleita, vaan ei haitaksi asti. Kielellinen tarkkuus viehättää, erityisten aistimusten verbalisointi sujuu, ja etenkin Norman yliherkkyys tuoksuille välittyy tehokkaasti. Välillä kuvailu vyöryy valtoimenaan kuin Norman hiusten lonkerot, omaehtoisesti kihartuen, kasvaen, edeten ja tunteita ennakoiden.

Kaikkea Norma ei kuitenkaan ollut kertonut äidille. Hän ei ollut paljastanut kykenevänsä lukemaan hiuksista myös kuolemaa, kasvaimia ja tauteja.

Luen romaania siten, että se käsittelee meissä kaikissa olevia piiloja ja tavallisen ylityksiä. Romaanissa jokaisella on salaisuuksia. Harhautuksilla suojellaan, pääasiassa haetaan omaa etua ja käytetään muita hyväksi. Se on myös valtaa, kärjistyneimmin väkivaltaa, mistä ihmiskauppa on inha esimerkki, ja se on olemassa, vaikka kuvittelemme, ettei sitä meidän kotoisessa arjessamme ole. Otetaanpa nyt esille nämä kampaamojen ripsi- tai hiuslisäkkeet: niiden alkuperästä kukaan asiakas ei ole kiinnostunut, ja jos olisikin, todenmukaista vastausta ei kysymykselleen saisi.

Norma-nimi viittaa oopperan ohella normaaliin – ehei, sellainen ei ole luonnonoikkuinen Norma, eivät muutkaan. Eikä puhdas toisista välittäminenkään ole tavallista, siinä on vähintään jotain hämmentävää ja epämääräistä, usein syyllisyyttä, kilpailua tai eduntavoittelua. Alvar sen sanoo: ”Minä välitän valikoidusti.” Romaanin lopussa on hetkestä nauttimisen toivoa. Sille voi vähän raivata tilaa, vaikka ympäröivä pahuus ei ole muuttunut miksikään.

Ja niin käy, että Sofi Oksasen Norman hiussotkut kietoivat minut odottamattoman tehokkaasti – jopa viihdyttävästi – juonikiemuroihin, erilaisena elämisen eristäytymistunnelmaan ja kavahtamaan väärinkäyttöbisneksen lonkeroita.

Sofi Oksasen habituksen vuoksi hiusaiheen helposti kytkee kirjailijalle läheiseksi. Niin tai näin, romaanin sisäkannessa kirjailija poseeraa romaanin Eva-hahmohenkisesti. Norman upean ulkoaun ovat luoneet Anne Kursu ja Toni Härkönen.

Sofi Oksasen habituksen vuoksi hiusaiheen helposti kytkee kirjailijalle läheiseksi. Niin tai näin, romaanin sisäkannessa kirjailija poseeraa romaanin Eva-hahmohenkisesti. Norman upean ulkoasun ovat luoneet Anne Kursu ja Toni Härkönen.

– – –
Sofi Oksanen
Norma
Like 2015
romaani
Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen
304 sivua
http://normaross.fi/
Sain kirjan kustantajalta.

Advertisements

10 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

10 responses to “Sofi Oksanen: Norma

  1. Omppu/Readerwhydidimarryhim

    Erinomainen kirjoituksesi Normasta riittää minulle tähän ihmiseen tutustumiseen. Päätin jättää lukematta, kun kuulin, että julkkareihin myytiin lippuja, jotka maksoivat yli 30 euroa. Kaikki muukin suuri julkisuus tämän ympärillä saa minut kylmäksi ja keskityn etsimään helmiä, jotka eivät pidä yhtä suurta meteliä itsestään.

    • Ymmärrän yskän. Kirjailijan voimallainen rooli ja tyyli on kieltämättä asia, joka on tunkea tekstin ja lukijan väliin. Koitin pitää Sofin kaukana minun ja Norman suhteesta ja aika hyvin onnistuin.

  2. Minna

    Minulle tuli kirjaa lukiessa mieleen, että Oksanen kirjoittaa nyt tyylikästä ns. nuorten aikuisten (YA) -kirjallisuutta – ja onnistuu siinä hyvin. Siksi sille ei tee oikeutta lukea sitä pelkästään dekkari-genren kautta (kuten Hesarin arviossa). Salla Simukan Lumikki-sarja tuli väkisinkin mieleen. Oksanen viittasi Hesarin haastattelussa suosittuihin tv-sarjoihin. – Minusta on hienoa, että Oksanen kaikesta julkisuudesta huolimatta pystyy edelleen kirjoittamaan kiinnostavasti. Kirjoittaminen saa olla ammatti, jolla voi tulla toimeen!

    • Oksanen varmasti herättää ristiriitaisia tunteita, minussakin. Tietoisisti pyrin häivyttämään kirjaa lukiessa kirjailijahahamon. Ja totta on sekin, että tienaavat kirjailijat herättävät tunteita, muinoin Päätaloa vieroksuttiin ja nyt knasumaisuus on arvossa arvaamattomassta.

      Oksasen uusimmassa ei ole sellaista kerronnan lentoa ja hätkähdyttävää hienoutta kuin Puhdistuksessa, mutta iloinen yllätys ote on. Miksei myös NA-kirjallisuutta!

  3. arja

    Ihan erinomaisesti kerrot kirjasta, kampausvertauksineen! Ja löydät tarkkanäköisesti seikkoja. Kuten huumorintynkä 🙂 Vaikkei tämän kanssa kivaa pidelläkään.

  4. Hyvä kirjoitus! En tykännyt Normasta. Käyttämäsi kyhäelmä-sana kuvaa sitä hyvin. Viittasin tekstiisi omassa blogissani.

  5. ejleppis

    Vai oikein viihdytti! Ei todellakaan, luin kirjan väkisin eikä tämän jälkeen enää yhtään Oksasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s