Herman Koch: Naapuri

En ole aiemmin lukenut Herman Kochin kirjoja. Uutuuden lievetekstissä sanotaan edellisestä Lääkäri-romaanista: ”Kirja alkaa yhtenä teoksena, jossa lopetettaessa osoittautuu kuitenkin piilevän eri tarina kuin se, mitä lukija on arvellut lukevansa.” Juuri näin minua vedättää romaani Naapuri (suom. Sanna van Leeuwen, Siltala 2015). Tai oikeastaan en pysty koko romaanin ajan ennustamaan, mitä tuleman pitää, mistä on kyse. Virkistävää!

Runsas romaani sisältää tarinan, sisätarinoita ja kehyskertomuksia. Kerrontatapa vaihtelee teitittelevästä minäkerronnasta kolmannen persoonan kuvauksiin, ja näkökulmiakin on useita. Sekavaako? Ei. Koch on kerrassaan taitava kertoja, ja mitä ilmeisemmin suomentaja myös. Alkuosuus, jossa ”naapuri” tekee itseään tykö, imaisee heti mukaansa. Tunnelman salaperäisyys pakottaa minut seuraamaan johtolankoja. Olematta varsinainen dekkari Naapuri jännityttää.

Ydintarina on nuorten 17-vuotiaiden lukiolaisten Lauran ja Hermanin romanssi, johon vaikuttaa Landzaat-luokanvalvojan pakkomielteinen ihastus Lauraan ja selvittämätön katoaminen. Tästä vuosia sitten tapahtuneesta ”tositarinasta” vanheneva menestyskirjailija M. on aikanaan kirjoittanut fiktiivisen suosikkiromaanin. Nykyhetkessä M. ja naapuri lähenevät toisiaan, ja tositarina alkaa paljastua.

Yksi romaanin teema on fiktion ja faktan rajojen haku tai hukkaaminen. Lähtökohtaisesti jokaisen kokemus eroaa toisistaan – mikä siis voi olla faktaa? Naapurin kuvaama katoamistapaus taustoineen on ollut faktaa, joka on peruuttamattomasti vaikuttanut tapahtumiin osallistuneisiin. Siitä kirjailija M. on vääntänyt fiktiota, sumuttanut faktoja ja sepittänyt todenkaltaista, ja se on vaikuttanut osallisiin ja ulkopuolisiin. Fiktio vaikuttaa faktan tulkintaan, ja pohjimmaisen totuuden tietää mahdollisesti vain yksi.Naapuri

Tässä romaanissa olisi vaikka mitä pöyhittävää. Yhteiskunnan, siis Hollannin, tilasta on sanottavaa. Kirjailijuudesta karistetaan kaikki illuusiot, niin myös koko kirja-alasta. Kirjallisuudesta ja lukemisestakin on sanottavaa. Siinä on terävää, jopa julmaa ihmisyysmietintää. Yksioikoisuuteen ei millään alueella sorruta.

Mitä me odotamme kirjalta? Että henkilö kehittyy johonkin suuntaan – oivaltaa jotain? Mutta entä jos kehitystä ja oivaltamista ei tapahdu? Sehän on pohjimmiltaan paljon lähempänä todellisuutta. Ne ihmiset, jotka kehittyvät elämässään, voidaan laskea yhden käden sormilla. Oivaltamisesta puhumattakaan. Ei, todellisuutta on se, että me pysymme aina samanlaisina.

Minä lumoudun Kochin tavasta kuvata henkilöitä. Ihmismieli ei ole kaunista katsottavaa, kiinnostavaa kyllä. Monisävyisesti nähdään etenkin nuorten keskeneräisyyden ja hävyttömän itsetietoisuuden harmaat alueet. Ihmisten valtaa toisiinsa puretaan monissa kohtaamisissa. Nuorisokuvauksessa se kärjistyy ”mukavan ja toverillisen” opettajan sekaannuttua rajattomuuteensa. Kaikkiaan romaanin henkilökuvaus on kirurgimaisesti avattua: paljon paljastuu inhimillisen elämän sisuksista. Mutta kaikkea ihmisessä ei voi avata, ja sen arvoituksen vääjäämättömyys hönkii romaaniin henkeä.

Naapuri jää mieleen mylläämään pitkäksi aikaa. Siinä on tiettyä kyynisyyttä, mutta se ei näverrä kerrottua. Henkilöiden ja kerronnan aukot huutavat täytettä, ja koitan paikata niitä kirjan vihjeillä ja omilla johtopäätöksilläni, hyväksyn myös selittämättömyydet, pyöriskelen niissä.

Lukija lukee kirjan. Jos kirja on hyvä, hän unohtaa itsensä. Se on kirjan ainoa tehtävä. Jos lukija ei pysty unohtamaan itseään vaan ajattelee lukiessaan jatkuvasti kirjailijaa, kirja on epäonnistunut. Lukuilon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Joka tahtoo kokea iloa, ostakoon lipun vuoristorataan.

Unohdin itseni ja kirjailijan Naapuria lukiessa. Kirja on hyvä. En tarvitse lippua Lintsille, ihan riittämiin lukukokemus tuottaa minulle mielihyvää. Nyt lukemisen jälkeen havahdun: naapuri ja kirjailija M, sama etunimi kuin kirjan kirjoittajalla – mitä se meinaa? M. ja kaikki muutkin vain yhdellä kirjaimella mainitut kirjailijat – ovatko tosielämäpohjaisia? Antaa olla, Naapuri on vuoden käännösromaaneista parhaasta päästä.

– – –
Herman Koch
Naapuri
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Siltala 2015
romaani
516 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita ihastujia ovat mm. Leena Lumi, Mari A., Annika, Mai ja Krista.

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

2 responses to “Herman Koch: Naapuri

  1. Voi että Tuija, olin just siirtänyt tämän osastoon ”ei vaan ehdi”. Olen lukenut Kochilta vain Illallisen, pidin siitä tosi paljon, varsinkin siitä kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa lukijaa, näyttää erilaisia näkökulmia ja samalla sen, kuin manipuloitavissa meistä itse kukin on.

    Kävin siirtämässä Naapurin takaisin luettavien hyllylle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s