Ateneum: Tarujen kansat

Sitä luulee saaneensa kyllikseen kotimaisen taiteen kultakauden töistä. Vaan sitten niitä ripustetaan teemoittain saman ajan norjalaisten teosten kanssa. ”Nämä on jo nähty” -tunne haipuu.

Pääsylipputarra

Pääsylipputarra

Ateneumin Tarujen kansat -näyttely on pystyssä vielä syyskuun loppupuolelle. Näyttely sopii mainiosti lapsille, sillä joukossa on monia sadunhohtoisia teoksia, joukossa joitain jännittäviä, pelottaviakin. Iästä riippumatta perinteisen kuvataiteen keinot kuvata ulkoisia ja sisäisiä näkyjä jotenkin palauttavat juurille: nämä ovat kuvakielemme aakkosia. Näytillä on etenkin Gallen-Kallelaa, Simbergiä, Enckeliä ja Halosta. Näiden mestareiden rinnalla on joukko tuntemattomia norjalaisia ja sitten yksi ylitse muiden: Edward Munch.

Taitelijan omaleimaisuus heijastuu tavasta nähdä ja ilmaista siten kuin ei kukaan muu. Munchin töissä on jokin selittämätön elementti, joka puhkoo läpi tietoisen. Kun Munchin talvimaisema on muiden taitureiden vastaavien rinnalla, muut muuttuvat kiiltokuviksi, Munchin maisema sieluntilaksi. 

Oslon kansallisgalleriassa muun muassa Melankolia vaikutti minuun väkevästi, mutta isokokoinen Puberteetti rikkoi suojaukseni. Tähän näyttelyyn on tuotu kumpikin teos, lisäksi yllättävän monta muutakin työtä Munchilta. Puberteetti on saanut Ateneumissa halki salien näkyvän paikan. Yhä vain sen ilmaisema identiteetin ja kehon suojaamattomuus satuttavat. 

Olen mieltynyt näihin
iltoihin, kun kuu verhoutuu pilveen niin, ettei
ole liian valoisaa
Valoa en siedä –
se on niin tahditonta. – –

Näillä Munchin sanoilla näyttely alkaa, ja teksti jatkuu puhujan mieltymykseen pehmeistä varjoista. Pohjoisen taiteilijoita kiehtoivat luonto, ihmiset ja tarinat, ja näyttely jakautuukin niiden pohjalta huoneteemoihin, kuten maisemiin, murrosikään, henkilökuviin ja mytologioihin. Ripustus on erittäin onnistunut, sillä teosten rinnakkaisuus toimii hienosti. Jos jotain voisi toivoa, olisi joskus hienoa nähdä jokin Muchin Huudon versioista Simbergin Hallan kaverina. Se kokemus ei ollut nyt tarjolla, Halla kyllä.

Monet norjalaistaiteilijat ovat minulle ennestään vieraita, sitäkään en muistanut, että Munch ja Gallen-Kallela ovat olleet kaveruksia ja järjestäneet jopa yhteisnäyttelyn Berliinissä. Muista taiteilijoista omaperäinen satu- ja kauhukuvataiteilija Theodor Kittelsen on kiehtova tuttavuus. Etenkin hänen kauhuromanttinen ruttoteemansa vakuuttaa. Ja koko näyttelykokonaisuus ihmeesti ruokkii ja ilahduttaa. Näin voin todeta sen jo kahdesti nähneenä.

Yksityiskohta Ateneumin ja HS:n kilpailukupongista: osa Theodor Kittelsenin maalauksesta Valkokarhukuningas Valemon (1912)

Yksityiskohta Ateneumin ja HS:n kilpailukupongista: osa Theodor Kittelsenin maalauksesta Valkokarhukuningas Valemon (1912)

– – –
Ateneumin kotisivuilla on hyvä perehdytys näyttelyyn.

Munchista olen vaahdonnut aiemmin keväisen Dietrichsenin museon näyttelyn ja Oslon kokemusten aikana.

P.S. Nautin näyttelystä naistenviikon aikana. Pari naistaiteilijan teosta on päässyt kekkereihin mukaan, muuten sen maailma on miesten. Niinpä se 1800- ja 1900-lukujen taitteessa oli muutenkin, nainen erityisesti katseen kohde, ei katsoja. Ehkä nykyisin tilanne on jo tasaisempi.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Taide

2 responses to “Ateneum: Tarujen kansat

  1. Ritva Suhonen

    Kiitos paljon Tui!
    Kunhan olen käynyt näyttelyssä ensi viikon torstaina, kerron omista vaikutelmistani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s