Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Se pyysi minua kertomaan itsestäni. Koskelo oli etukäteen kehottanut minua skippaamaan mielimusiikkini ja lempivärini ja menemään suoraan asiaan. Rykäisin ja kerroin, että olen tappanut kaksi ihmistä.

Metro on tyly ja vihainen nuori nainen. Sille pohjustuksen voi lukea Jari Järvelän romaanista Tyttö ja pommi (Grime Time 2014), jonka Dekkariseura valitsi viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi. Trilogian toinen osa Tyttö ja rotta (Tammi 2015) vie Metron Tsernobylin kautta Berliiniin ja koukkaa sieltä Kotkaan. Reitin varrelle kertyy graffitteja ja tuhotöitä.

Olimme majailleet laittomasti vintillä, virallisesti emme olleet asuneet siellä. Kaksi murhaa oli tehty, ruumiit oli kuitenkin todennäköisesti hävitetty. Banksyn työ oli varastettu, niin mikä työ, sen olemassaolosta eivät tienneet kuin me ja varkaat.

Tästä kaikki alkaa: Berliinissä tapahtuu, eikä Metro ole tällä kertaa tappaja vaan takaa-ajettu kostaja. Graffittikulttuurista romaani spreijaa tälläkin kertaa elävää tarinapintaa hittitaitelija Banksysta lähtien. Juonenkuljetus vetää teholla: koko ajan on vaaran tuntu. Ja kun on päähenkilön puolella, saa pelätä ja toivoa.

Eikö jengi voi olla sellaisia kuin minä? Tasapainoisia ihmisiä saatana.

Jaa-a, stabiliteetti on suhteellista. Minäkertoja-Metro ei ole aloilleen asettuvaa hymytyttöainesta, hän on levottomuudessaan ja ahdingossaan tosi. Hän on myös harvinaisen kekseliäs ja sitkeä.

Järvelä taitaa täyteläisen henkilökuvauksen: tyypistä kasvaa persoona minäkerronnan tiukan sanomisen tahtiin. Kertojan näkökulma on rajattu, sentimentaalisuudelle ei ole sijaa, vaikka tunteita jäytäviä seikkoja setvitään. Ja kun koston tielle lähtee, ilmestyy koko ajan lisää syitä kostaa, joskin Metron suhteen tilanne on kääntymässä koston kohteeksi. Odotan pistoksissa trilogian kolmatta osaa, sillä auki jäävät asiat jäävät jomottamaan.Tyttö ja rotta

Aihepiiri on kaluamaton, juoni kulkee arvaamattomasti ja päähenkilö lähipiireineen vangitsee. Väkivalta on rujoa ja rumaa, lopussa se ryöpsähtää ensimmäisen osan tapaan. Annan armon langeta: verenroiske ja ruhjoutumiset tuntuvat todella häijyltä, mutta Järvelä ei kuvaa väkivaltaa ihannoiden vaan osana Metron selviytymistä. Tyttö ja rotta -dekkarissa on hitusen kangistunutta kärjistystä, sillä jokunen tyyppi on yhden ominaisuuden edustaja, etenkään vartijoille ei sävyjä heru. Rivakan toiminnan lisäksi juoneen ujuttuu asiaa: Järvelällä on sanasensa sanottavana taidebisneksestä, rahavallan turmeltuneisuudesta ja venäläisten homojen kohtelusta.

Kerronta on kotonaan sekä Kotkassa että säteilevällä ydinvoimala-alueella ja raunioituvassa berliiniläistalossa. Järvelä on etenkin ränsistyneen miljöön maalari, ja hänen omaperäinen dekkaritäginsä syntyy ekonomisin, visuaalisin kielikuvin. Romaanissa on hätkähdyttävän rajuja toimintakuvauksia, mutta siinä on myös huikean kauniita näkyjä metsästä, merestä ja taivaasta. Tyttö ja rotta on jäljentämätön kirjallinen graffitti, omalakinen piissin suhautus verbaalisti. Sen jälkiä ei hapolla syövytetä.

Berliinissä tammikuussa 2013

Berliinissä tammikuussa 2013

Berliinissä tammikuussa 2013

Berliinissä tammikuussa 2013

Berliinissä tammikuussa 2013

Berliinissä tammikuussa 2013

Näin käynnistyy Kirja 2015 -vuoden dekkariviikko. Omppu postaa Tytöstä ja rotasta samalla kellonlyömällä.
– – –
Jari Järvelä
Tyttö ja rotta
Tammi 2015
dekkari
248 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

Dekkariviikko_logo_260px (1)

Advertisements

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

6 responses to “Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

  1. En malta odottaa, että saan tämän käsiini! Mainio, innostava arvio, Tuija! Kuulostaa siltä, että ykkösosan meininki on säilynyt.

  2. Omppu/Readerwhydidimarryhim

    Hymyilen täällä tuolle ilmauksellesi ”Annan armon langeta.” Mietitkö pitkäänkin asiaa? 🙂 Tulee olemaan jännää lukea trilogian päätösosa.

  3. Jari Järvelä

    Tuija terve, ja kiitos hienosta Tyttö ja rotta -blogauksestasi! Olen otettu ja iloinen, että Metron matka on vetänyt sinut noin vahvasti mukaansa. Grazie myös stärästä kuvituksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s