Anni Polva: Tiina ottaa vastuun

TYTTÖKIRJA VIATTOMUUDEN AJOILTA – POLVA-HAASTE

Anni Polva 100 vAnni Polvan syntymästä on 100 vuotta, joten on syytä muistaa hänen laajaa tuotantoaan, jolla aikanaan oli runsaasti lukijoita. Kirjabloggaajilla on käynnissä Anni Polva -haaste. Siihen liittyvät postaukset on koonnut Kulttuuri kukoistaa, joten sitä kautta pääset tutustumaan erilaisten lukijoiden kokemana värikkääseen tuotantoon.

Polvan Tiina-kirjat kuuluvat oleellisesti menneisyyteeni: niiden kanssa tuli kasvettua ensimmäiset lukijan vuodet. Tiinojen jälkeen ahmin Tolkienia, Dumasta, Hugoa ja Dickensiä, ja siitä se sitten lähti, kaikenlaisen proosan kahlailu.

Valitsin nostalgiakirjakseni Tiina-sarjan 20. osan, Tiina ottaa vastuun (Karisto 1976). Päättelen Tiinan olevan siinä kolmentoista kieppeillä, Juha on jo rippikouluiässä. Kesäloma alkaa totutusta poiketen, sillä Tiinan mummo sairastelee maalaismökissään ja tarvitsee apua. Myös Tiinan kotona tapahtuu odottamattomia.

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Kohtaaminen Tiinan ja lapsuuteni loppupuolen itseni kanssa oli hämmentävä ja huvittava. Tiinoista ei lopulta ollut jäänyt mielen erityisen selviä mielikuvia, vain tunne kirjaviihtymisestä ja päähenkilön vaiheiden totena kokemisesta. Ymmärrän nyt, että olen samastunut kirjoissa lämpimän ymmärtäväisen isän läsnäoloon (kuin omani) ja alati motkottavan äidin syyllistävyyteen (kuin omani). Eksoottista on ollut kerrostaloasuminen kaupungissa (maalaistytölle fantasiaa), veljen kanssa nahistelu (ainoan lapsen ällistelyä) ja ihanan Juhan kanssa pyöriminen (ihastumisutopia).

Polvan kerronta etenee letkeästi realistisilla linjoilla. Kaupunkimiljöö on sarjassa tallennettu erittäin hyvin, lapsenkokoisesti, vaikka tekstistä kuultaa aikuisopetusääni. Koulu, koti ja piha rajaavat elämää. Perhekeskeisyys on ilmeistä, myös yhteiskuntaluokka ja sen arvot merkitsevät. Asiat pitää hoitaa tunnollisesti, olla kuuliainen, pärjätä, tehdä töitä, auttaa muita, olla säästäväinen ja vaatimaton. Tässä kirjaosassa kaupungin vastapariksi saadaan maalaismiljöö maitotonkkineen ja naapuriapuineen. Polva on todella tallentanut mennyttä maailmaa. Vaikka kirja on ilmestynyt 1970-luvulla, sen kuvaama maailma on viisikymmenlukulainen: minkäänmoinen media ei elämään vaikuta, tärkeät viestitkin kulkevat kirjeitse.

Ristiriita Tiinan oletetun kauhukakaramaisuuden ja verrattoman kilttiyden kesken on liikuttavaa. Tiina osoittautuu kaikki sovinnaiset säännöt sisäistäneeksi kunnon tytöksi, joka on kova puhumaan ja touhuamaan. Hän sanoo ja tekee ennen kuin ajattelee, ja siksi kommelluksia syntyy. Ymmärrän, että Tiinan sanavalmius ja mokailualttius on aikanaan viehättänyt ujoa ja pelokasta lukijatyttöä, minua. Rohkaisevaa on se, että sattuu vaikka mitä, silti hyvin käy.

Tiina ottaa vastuun käsittelee nätisti kuoleman läheisyyttä. Mummon tilanne tuo elämän rajallisuuden lähelle. Kristillinen sanoma sujahtaa kirjojen arvomaailmaan, ja mummon luonnollinen suhtautuminen kuolemaan on lohdullinen. Tiina joutuu katsomaan myös äitiään uusin silmin: kaikkea hallinnoiva päällepäsmäri on myös haavoittuvainen. Kirja siirtyy yhden pykälän verran tyttökohelluksesta vakavoitumiseen.

Juha-ihastus tiivistyy entisestään, silti lapsenomainen kiusoittelu- ja tappelutykkääminen ovat päällimmäisinä. Sukupuoliroolitus on ankean selkeä, raisunakin Tiina on koko kuvassa ”vain” tyttö, peräänkatsottava huithapeli. Pääpari on kirjassa jo murkkuikäinen mutta kovin lapsenomainen. Aikojen muuttuminen näkyy kirkkaana: hoitaisiko nykyisin tuollainen pari kasvimaata kitkien ja halkoja hakaten mummonmökin taloutta vai olisiko näkökulma teiniseksikokemuksissa, nettisurffailussa ja sen sellaisessa? Nykyisin tarvitaan YLE:n mediavetoinen kannustuskampanja, vaan tämä kaksikko käy ilahduttamassa kylänkulman mummoja ihan omatuntosyistä.

Oi aikoja, oi tapoja. Olen aikamatkan jäljiltä hieman pökerryksissä. Mutta oli kiva käydä, tapasin tuttuja.

_ _ _
Anni Polva: Tiina ottaa vastuun
Karisto 1976
145 sivua
Kirja löytyi kotikirjahyllystä.

Advertisements

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

8 responses to “Anni Polva: Tiina ottaa vastuun

  1. Tiinat eivät olleet aivan ensimmäisiä kirjoja, joita luin (sen kunnian saivat Viisikot ja Neiti Etsivät), mutta melko pian niidenkin pariin löysin.

    Minullekaan ei ollut jäänyt kovin selviä muistikuvia Tiinoista, mutta Tiinojen pariin palaaminen tuntui silti nostalgiselta. Äitinikin luki lapsena Tiinoja, ja varmasti se oli yksi syy, miksi minäkin niitä luin.

    • Viisikot, Neiti Etsivät, Ursulat ja Annat ovat tuttuja myös. Tiinat olivat niiden rinnalla niin arkisia ja kotoisia. Jälkikäteen voi nostaa hattua Polvalle, että hän tarjosi kotimaista tyttöviihdykettä.

  2. Onpa kaunis kansi tuossa kuvan painoksessa. Lainasin kirjastosta vuoden 1996 painoksen lukemastani kirjasta, ja se oli kovin moderni sekä aika kammottavan lilan sävyinen. Punainen ’Tiina-fonttikin’ oli korvattu jollain muulla. Ko. fontti liittyy muistoissani kiinteästi Tiina-sarjaan, joten mieluummin olisin lukenut jotain vanhempaa painosta. 🙂

    • Marika, niin se on, että aitoa pitää olla! Mutta kiinnostavaa on se, että vielä 90-luvulla otettiin uusia painoksia. Jokin tyttökuvauksessa on ollut ainakin silloin vielä vetoavaa.

  3. Tämä Tiina kuulostaakin tärkeältä sarjassaan; murkkuuntuminen, kuolemaan tutustuminen ja muita isoja teemoja. Samoin muuten oli minun lukemassani aikuisten kirjassa mukana sekä kaupunki- että maalaiselämä: ajankuvaa sekin, että kaukana ei oltu toisistaan, kesäksi mentiin maalle jne. Ja tuo säntillinen asioiden ”oikein” tekeminen. Polvalta kuulostaa! Tätäkin ujoa lukijatyttöä kiehtoi aikoinaan Tiinan reippaus ja rohkeus ja harmitti Tiinan äidin jatkuva motkotus. Karrikoidut hahmot olivat selkeitä lapsen ymmärtää, eivätkä ehkä tosiaan edes aina niin karrikoituja 🙂

    • Arja, tosiaan ei karikatyyri ole kaukana tuon kuvatun ajan hengestä. Asenne ja arvomaailma on niin kunnollinen ja konfliktit nössöjä – turvallista.

  4. Kirsi Hietanen

    Tiinaan palaaminen 40 vuoden jälkeen oli melkoinen nostalgiatrippi minulle. Loistava määritelmä tuo ’ihastumisutopia’ 😀 Kylläpä olivat lapsuuteni poikatuttavat kovin toisenlaisia…

    • Näin se on, että Tiinan mukana sai fantasioida. Kuvattu oli tarpeeksi tuttua ja silti itselle vierasta. Kun oli lukenut toiseen kulttuuriin sijoittuneita Anna- ja Runotyttö-kirjoja, tämä oli kutenkin kotoista ja mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s