Vuori viikinkihengessä

VuoriTunnetko Thorin, Odinin ja Lokin? Ovatko Ragnarök-tapahtumat sinulle tuttuja? Siitä saattaa olla etua, kun luet Helena Wariksen Vuori-romaanin (Otava 2014). Ei viikinkitarustotuntemus kuitenkaan ole lukuedellytys, sillä kyllä tiiviiden tapahtumien tahdissa pysyy.

Vuori on spekulatiivista fiktiota: nykyaikaan ujuttuu fantasia-aines, joka on napattu ikivanhasta suullisesta pohjolaperinteestä. Raamittaisin romaanin nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, sillä siinä on nuorisokirjahenkeä mutta ei teksti torju aikuislukijaakaan. Teksti etenee helppolukuisesti.

– Minä näin tuon vuoren ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten, kun oltiin täällä keikalla, Arri aloittaa. – En käsitä, miten en tiennyt sen olemassaolosta aiemmin! Miten on mahdollista, että vuori ei tullut koskaan kenenkään kanssa puheeksi? Minä kuitenkin tunsin ihmisiä, jotka olivat kasvaneet täällä. Ja yhtäkkiä vain näen sen bussin ikkunasta ja olen että mitä helvettiä ja roudari vaan sanoo että ai niin, tämän kaupungin keskellä on muuten vuori, joka on aina sumussa, ja jonka korkeutta ei ole onnistuttu määrittelemään. No, loppu on historiaa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se oli ihan mieletöntä. Bum! Arri esittää päänsä räjähtävän.

Lif on 19-vuotias Lintukodon katakombin turistirysätyöntekijä, joka saa monelta suunnalta himmeältä kuulostavan pakenemiskäskyn. Lif on jollain tavalla valittu suureen tehtävään, jota hän ei käsitä eikä usko, mutta kaupungissa alkaa tapahtua kummia, sumuun verhottu vuorikin näkyä. Retki vuorelle alkaa, ja Lifin matkan suuntaan vaikuttavat rock-kukko Arra ja vetovoimainen Loki. Tämän kaiken kertoo Lif lähestyttävällä nykytyylillä, nuoren naisen silmin ja mielin.

Nimikikkailu on romaanissa aika tarkoitushakuista: heikollakin saagatietämyksellä nimiin löytyy vastine mytologiasta. Myyttinen tuhokuvaelma on sinänsä kiehtova, mutta sen merkitys jää hämäräksi ja perustelemattomaksi. Kovin nopsaan kertoja sulatta tuttujen typpien muuttumisen jumaltaustaisiksi, ja kirjan henkilöt muutenkin ohittavat sujuvasti kaupungin katastrofin, kauhuhahmot ja yliluonnollisuudet. Loki toteaa, että Ragnarökistä on vuosisatojen varrella liikkunut erilaisia versioita. Miksipä siis ei tänä vuonna tällainen kilpailuhenkiseksi paljastuva seikkailu. Ja onhan jumalten taistelu, maailman palo ja uuden alun mahdollisuus tehnyt vaikutuksen sukupolvi sukupolvelta. Viimeksi olen sen lukenut A.S. Byattin Ragnarök. Jumalten tuho -kirjasta. Myös HBO Nordicin Viikingit-sarjassa se on vilahtanut.

Erityisen syvällisiä ei Vuoresta irtoa, ei juonesta tai henkilöistä. Nyt lähenen juonipaljastusta, mutta sanonpa vain, että kertojan ja rinnalla roikkuvan nuoren miehen taival on hiukan liian ilmeinen. Se, että välillä Lifissä herää pahisjumalahahmon viettelys, on tervetullutta heiluntaa. Jumalat voivat olla kuolevaisia ja kuolevainen hallitsematon. Ja se on vielä sanottava, että loppulausetta en olisi arvannut. Keikautti kaiken kummaan asentoon.

Vuori oli yksi kimppalukuhaasteen kirja, joten Lukukivaa kimpassa -koontipostauksessa on linkit kuuden lukijan kokemuksiin Wariksen uutuusromaanista.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s