Keskiajan naisia, kahdesti

Kristiina Vuori on viime vuosien tulokas historiallisen romaanin genreen. Hän aloittaa keskiaikakuvaukset romaanillaan Näkijän tytär (Tammi 2012). Se kertoo viihdyttävästi 1200-luvun alkupuoliskon talollissäädystä.

Pääosassa on raiskauksen seurauksesta syntyvä Eira. Neito hädässä -kuvio toistuu, kun seurataan Eiraa naimaikään asti, joten luvassa on vaihtelevia vaiheita, valheita, vaaroja ja viettelyksiä. Eiran erikoisuus on muinainen näkijänkyky, parantajavaisto. Unennäkyihin ja enteisiin uppoaminen kerrotaan tehokkaasti.

Kun hengitys oli tarpeeksi hidasta ja syvää, Eira salli mielensä sumentua ja asettui alttiiksi unelle. Liikahtamatta, täydellisen rentona hän odotti sitä perhosen siiveniskun kaltaista miltei huomaamatonta hetkeä, kun tajunta hämärtyi ja unimaailma otti vallan. Tuon häivähdyksen aikana Eirassa uinuva Nukkuja havahtui. Pimeyden vallatessa Eiran näkökentän nuori nainen katosi ja satoja vuosia vanha vainajahenki astui tilalle. Nukkuja, yksi Ilvesten ensimmäisistä tietäjistä, heräsi eloon Eiran tajunnassa.

Juoni etenee liukkaasti, ja henkilöhahmot loksahtelevat lajityyppiin. Kovin syvällisiä ei saavuteta, sillä porukassa on lähinnä tarkkarajaisia hyviksiä ja pahiksia. Loppusanoissa kirjailija kertoo haluavansa kunnioittaa Angelica-viihdeklassikkosarjan perintöä. Kyllä se kuvauksesta kuultaa. Lukijan on ymmärrettävä, että tähtäimessä ei ole syvällistä entiselämäluotausta vaan romanttissävyistä seikkailuhenkeä muinaissuomalaisittain. Koska historiagenreen on samanaikaisesti ilmestynyt toinenkin kotimainen keskiaikakuvaaja, on todettava, että Vuorta verevämpi on Milja Kauniston pitkälti Ranskaan sijoittuva keskiaikamaailma (Synnintekijä ja Kalmantanssi).

Vuoressa vakuuttaa Varsinais-Suomen ja Hämeen elämäntavan esittäminen. Myös uskonnollis-poliittista tilannetta valotetaan uskottavasti, ja kansanuskon ja kristillisyyden välitilan Vuori kuvaa kiehtovasti. Eira joutuu noitaleimaa välttääkseen kumartamaan kumpaakin herraa, ja hän yhdistää uskonsuuntien ytimet.

Pestessään käsiään puhtaaksi rasvasta Eira hymähti. Itseään ei voisi päästä pakoon. Itseään, eikä Jumalaa tai Ylistä Herraa, Ukkoa, kuinka vain. Nuo voimat tekivät ihmisestä sen, mikä tämä syvimmiltään oli. Muokkasivat sielun.

Tämäntyyppiset asettelut sopivat moderniin ihmiskuvaan, ja ne pomppaavat muuten ajankuvasta ja ajan ajattelutavasta. Samaa linjaa edustavat myös yhden päähenkilön, hämäläissoturi Elofin elämänajatukset.

Syntymä ja kuolema. Kaikki muu niiden välissä oli sattuman sanelemaa, mutta typerät ihmiset kävivät rukouksillaan kauppaa jumaliensa kanssa kuin hyväuskoiset lapset, jotka kuvittelivat nöyrtymällä välttävänsä vanhempiensa kiukun. Jos Elof johonkin luotti, niin kuolemaan. Se tuli aina kutsui sitä tai ei, eikä sen edessä ollut muuta mahdollisuutta kuin painaa päänsä, oli kyseessä sitten kuningas tai kerjäläinen. Tuoni ei vaatinut hurskautta, ei messuja eikä penninkejä. Sille jokainen sielu oli samanarvoinen ja jokainen annettu uhri otettiin ilolla vastaan.

Näkijän tytär
Vaikka tarjolla on ennalta-arvattavuuksia, loppuun tirvaistaan yllätys, ainakin minulle. Kansikuvan kiiltokuvamaisuus häiritsee, myös Kirsiä kansi kiusaa, Kata toivoo juonta lisää ja Norkku pohtii runsautta, mutta he, niin kuin monet muutkin ovat esikoisromaanista pitäneet.

Vuori jatkaa keskiaikasarjaa Siipirikolla (Tammi 2013). Etenkin ihailen kuvausta 1300-luvun alun töistä, toimintatavoista ja tapakulttuurista. Siipirikon erikoisuus on metsästyshaukkojen ja -kotkien koulutus. Lintuihin liittyy myös symboliikkaa.

Hämäläinen Selja kaapataan kymmenvuotiaana karjalaisten orjaksi, ja hänen mukanaan matkataan parikymmentä vuotta. Sen varrelle mahtuu kaunaa, väkivaltaa, liittoumia ja hullaantumista. Näkijän tyttäreen verrattuna Siipirikossa on enemmän arvattavia juonenkäänteitä. Henkilötyypittely on aika ilmeistä.

Seljan synnintunnon puuskat ja tunnevaihtelut kuvataan hyvin. Selja on ristiriitainen ja ailahteleva hahmo; hän ei ole avuton olento, eikä hän kaihda vilpillisiä eikä peruuttamattomia tekoja. Selja houkuttaa suojelevia miehiä ympärilleen, lisäksi jokusen arkkipahiksen. Lihallisuutta on ripoteltu riittävästi, ja tähän teemaan eksyy kulunutta ilakointia kehojen yhteenkuuluvuuden kohinalla.siipirikko

Vaikka toinen teos on pikkuinen pettymys, Vuori osaa viihdyttää, ja faktatyö on tarkkaa. Kolmas kirja Disa Hannuntytär ilmestyi jo kevättalvella: luvassa on 1300-luvun lopun seikkailuja Turussa, oletettavasti juonitteluja ja romansseja.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s