Puutarhaan päätyminen

Syvä vesi kuin hevosen silmä. Voisi luulla, että se on runoa. Ei, se on Marika Mäkelän taulu noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Ihastelen: Mäkelän monilla tauluilla on nimi, joka muuttaa tai laventaa teoksen tulkintaa. Taulut ovat abstrakteja, niissä on kerroksellisuutta, visuaalista lyriikkaa. Sara Hildenin taidemuseossa on paraikaa Mäkelän retrospektiivi, jossa näkee taiteilijan tyylin ja tekotapojen vaihtelun 1970-luvun lopusta tähän vuoteen.

Tulin näyttelyyn töistä, velvollisuuksista ja autoajelusta väsähtäneenä ja lähdin sieltä voima-annoksen saaneena. Mäkelän töissä ei hyssytellä, ei olla vaatimattomia, eikä kaihdeta blingblingiä. Teoksissa on paksuja maaliklönttejä, väripintoja, symboleita, koristeita, ulokkeita, puupohjia, uurteita, kimalletta ja kultaa. Vaihtelevuus ja muutos ovat kiinnostavasti esillä.

Alkutuotantoa hallitsevat suuret pinnat, tummat värit, paksut ja leveät maalikerrokset, mutta siivilöityy niissäkin valo ja kimmeltää lehtikulta. Hyvä esimerkki tästä on iso maalaus Tummaa valoa (1984). Sitten töihin alkaa ilmestyä hahmontapaisia muotoja. Kobolttia ja vedenvihreää leiskuva Suuret tunteet, hyvät aikeet (1990) sisältää aiempaa kirkkaampaa ja suoraviivaisempaa ilmaisua.1990-luvun töihin leimahtaa valo, lyöntimetalli ja afrikkalaisäitihahmo. Äiti ja lapsi keltaisessa tilassa (1995) loimuaa lämpöä. Myöhemmin maalauksiin ilmestyy eskimomytologian henkiä ja aasialaistyylistä siroutta, värit heleytyvät, yltiöpäinen sivellinjälki vaihtuu tarkkapiirteisiin kuvioihin ja pohjamateriaaliksi valikoituu puu, jonka työstö ja kaiverrukset tuovat maalauksiin tekstuuria.

Onnen vartija -taulupari (2012) kiehtoo: toinen on oranssi energiapommi ja toinen mustapohjainen toisinto. Kummassakin on kiemuraista, pikkutarkkaa kuviointia kimalletehostein, puupohjalle maalattuina. Niissä on siten kaikkea elämään kuuluvaa: raskautta, tummuutta, valoa, keveyttä ja kaunista turhuutta.

Teokset Idän kukkia, Kolme kertaa lämmin ja Tiibettiläinen morsiussatula nimettiin Carnegie Art Awart 2014 -ehdokkaiksi. Niissä on hallittuja muotoja vaan ei hillittyjä, silti harmonisia. Raskaalle puulle maalatut ja työstetyt kuvat hämäävät, sillä niiden pinta on keveä, ihan kuin kimallustehosteet irrottaisivat ne todellisuudesta, ja silti ne kiinnittyvät vankan ja vanhan luonnonmateriaalin päälle, voivat ottaa talteen alla kuultavia puusyitä, vuosirengasjälkiä. Nämä työt olkoon esimerkki siitä, miten taideteos pitää omin silmin nähdä, sillä valokuva ei pysty toistamaan pintojen, värien, säihkeen ja mittasuhteiden vaikutelmaa siten kuin silmäpari, joka voi tutkia taulua muutaman sentin, askeleen tai vastapäisen seinän etäisyydeltä.

Idän kukkia, Kolme kertaa lämmin ja Tiibettiläinen morsiussatula korttipienennöksenä museon pihapiirissä.

Idän kukkia, Kolme kertaa lämmin ja Tiibettiläinen morsiussatula korttipienennöksenä museon pihapiirissä.

Uusimmissa töissä on puutarha- ja arkeologialöytöviittauksia. Veistosmaalaussarja Istutuksia karkottaa tosikkomaisuutta. Hupaisia ovat fiinejä hattuja muistuttavat möykyt, joissa on pyöreitä muotoja ja hempeitä värejä, lisäksi niiden tehosteena on paljettikirjailutyyppisiä koristeläikkiä. Puiset teokset ovat kovasta materiaalista huolimatta pehmeitä ja leikitteleviä.

Näyttelytekstin perusteella retrospektiivin kokoaminen innosti taitelijaa uusiin töihin, versoavaan ideakasvustoon, Salaiseen puutarhaan. Se koituu katsojan iloksi, sillä teosten rentous virkistää. Käykääpä Tampereella, näette komean ilmaisukaaren.

Advertisements

7 kommenttia

Kategoria(t): Taide

7 responses to “Puutarhaan päätyminen

  1. Ritva Suhonen

    Kiitos hienosta kierroksesta Mäkelän näyttelyssä!
    Viime vuoden merkittävin taide-elämykseni sai alkunsa vinkistäsi: Ellen Gallagherin näyttely puhutteli ja on edelleen kirkkaana mielessäni.
    Laitoin sinulle s-postia muutama päivä sitten.

  2. ID+

    Hieno intuitio teoksen nimestä, koska se on runoa. Teoksen nimenantoon on innoittanut Eeva-Liisa Mannerin runo Lapsuus, villikaura kokoelmasta Paetkaa purret kevein purjein (1971). Mannerin runossa puhutaan näin: Nukun vintillä. Hevonen: silmä kuin syvä lampi. Näyttely on todellakin vuoden ehdottomia kohokohtia.

    • Kiitos Manner-sitaatin avaamisesta! Näyttely tarjoaa paljon eri aisteille ja sisältää kulttuurisia viittauksia, niin visuaalisia kuin kirjallisia. On se hieno kokonaisuus!

  3. Ritva Suhonen

    No nyt vihdoinkin: käyntini Sara Hildenin taidemuseoon onnistui viimeinkin eilen!
    Marika Mäkelän näyttely on epätasainen enkä päässyt kaikkien teosten kanssa sinuiksi, mutta yleisilme oli valloittava ja monet teokset tavattoman puhuttelevia. Pidin paljon Kamakurasta (Koikarppi), Tiibetiläisestä morsiussatulasta, lehtikullalla silatusta Viimeiseen hengenvetoon-teoksesta, ihanista ”päähineistä” ja tietenkin myös isosta työstä Syvä vesi kuin hevosen silmä.
    Näyttelyä olisi pitänyt kiertää kauemmin, mutta Reijolle riitti niin ylimalkainen kierros, että oma lisäaikani kävi niukaksi mökille kiirehtiessämme. Kuudelta illalla täällä oli jo kuin pussin pohjalla!
    Lunta ei ole lainkaan, kaikki on harmaata, mutta ilma on raikasta ja lenkki metsään odottaa!

  4. Ritva Suhonen

    Taide on aina kannatellut minua sekä iloissa että suruissa!
    Kävelin äsken metsään, jossa en ole aiemmin käynyt ja löysin valtavan hienon luontoon tehdyn taidenäyttelyn. Laitan kohta ottamani kuvat koneelle ja sinulle sähköpostitse upeimpia löytöjäni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s