Alkaako kohta vai onko jo meneillään?

Lopun alkua, loppuja ja alkuja sekä jatkuvuutta katsotaan monella tavalla Sari Pullisen esikoisromaanissa Kohta kaikki alkaa (Gummerus 2014). Siinä keski-ikäinen Kirsi on tasapainottomassa taitetilanteessa suhteen kariuduttua. Eipä se ole mitenkään tavatonta, ei kirjallisuudessakaan. Pullinen yllättää ja kiskoo kuluneesta aiheesta irti omanlaisia riekaleita.

Tavallisesti pidän epäilyttävänä, kun proosakerrontaa luonnehditaan runolliseksi. Pullisen teoksessa on sellaisia piirteitä: kertojan hukassa huhuileva mieli tuottaa tarttumapinnasta irtoavaa kuvakieltä. Koska teksti maadutetaan tasaisin välein ymmärrettäviin ja arkisiin havaintoihin, tyyli ei lyö yli vaan selittää kertojan persoonaa. Kun sekava ja väsynyt kertoja saa vähitellen otteen elämästään, se heijastuu kerronnasta. Jonkin verran työlästyn rakkaussuruissa piehtarointiin ja jonkin verran olen aistivinani yliyrittämistä, mutta kieli on pääosin varmaa, aatelmien kytkökset ja yhdistelyt tarkoitusta avartavia.

Ehkä en enää lähdekään tästä minnekään. Vaikka yrittäisin kävellä pois entisestä, en onnistu. Kaikki mitä on ollut ja minkä yritän jättää taakseni, seuraa minua. Se kiertää edelleni, ja aina jossakin kohtaa se pysäyttää minut ja nauraa päin naamaa.

Tässä romaanissa ei naureta, mutta muuten sitaatti kuvastaa hyvin tarinan rakennetta. Kertoja palaa ajatuksissaan entisen eri kerroksiin: lapsuusmuistoihin, vanhempiin, salasuhteeseen, ensimmäiseen poikaystävään, avioliittoon, lapsettomuuteen, eroon ja muuttoihin. Kerrontahetket sisältävät muistoja mieleen juolahtavassa järjestyksessä. Pidän siitä, kiinnostun seuraamaan johtolankoja menneeseen ja arvailemaan tulevaa.

Rinnassani on tyhjä kohta. Jokaisella hengenvedolla tunnen sen terävät reunat.
Kyllä minä tiedän, mitä se on. Se on surua. Sitä ei oteta rakkaudessa huomioon. Ei, koska sen ajatellaan olevan päätepiste. Eikä kukaan halua ajatella loppua silloin, kun kaikki on riemullisesti vasta alussa, avautuu loputtomasti joka suuntaan, täynnä mahdollisuuksia, ihania huomisia.

Kirsi hellii viisi vuotta unelmia ihanista huomisista Juhanin, ukkomiehen, kanssa, mutta huonosti käy. Kirsi kriisiytyy ja matkaa keräämään palasia toiseen kaupunkiin, hotelliin, jolla on yllättävä kytkös Kirsin perheeseen. Tätä kasvun paikka -reissua sivuaa hänen vanhempiensa pitkän liiton kultahääpäivän läheneminen ja sattumaosuminen yhden idyllitalon lyhyehkön avioliiton päätökseen.Kohta kaikki alkaa

Pääteema on kysymys rakkauden ja rehellisyyden yhteen sovittamisesta. Pitääkö rakkaudessa olla rehellinen? Voiko antaa tunteen viedä, vaikka tietää muiden haavoittuvan? Voiko tyytyä vähempään hehkuun, jotta muut eivät vaurioidu? En paljasta, millaisia vastauksia romaani antaa. Pullisen käsittelytavassa miellyttää se, ettei kerronta sitten lopulta kuitenkaan tukehdu kertojan kireään umpioon, vaan aihetta ja teemaa käsitellään eri sukupolvien ja erilaisten pariskuntien kautta.
_ _
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s