Ei kerrota kaikkea

Tiiviin tarinan lukemisen jälkeen on usein virkistynyt olo. Napakka juonenkuljetus on pienoisromaanityyppisissä kirjoissa luonnollisesti oleellista, ja tapahtumakaaressa nousut ja laskut seuraavat toisiaan kiinteästi ja kiinnittävästi. Juoni ei tietenkään yksin riitä, kerronnasta lopputulos on kiinni.

Daniela Krien romaanissa on parisataa sivua, ja siinä sekä juoni että kerronta nappaavat matkaansa. Vielä joskus kerromme kaiken (suom. Ilona Nykyri, Gummerus 2014) osuu kertojajapäähenkilö Marian tytönelämän ja DDR:n olemassaolon murtumakohtaan.

Hän on neljänkymmenen, minä kuudetoista. Thorsten Henner ja Maria Bergman. Ei se ollut raiskaus, vaikka kaikki merkit siihen viittaavatkin. Nyt minä olen kuitenkin niskan päällä. Mutta Hennerin kaltainen mies ei anna kuusitoistavuotiaan tytön olla niskan päällä.

Siinä on tarinan lähtökohta ja sen hämmentävyys. Teksti pistää minut lukijana pähkäilemään, hyväksikäytetäänkö Mariaa, kyllä, toisaalta ei, kyllä sittenkin, tai… Henner ei ole helppo tapaus, Maria ei ole vain höynäytettävä teini. Marian suhde julkiseen poikaystäväänsä Johannekseen ja Johanneksen perheeseen sekä sekavaan omaan perhetilanteeseen on tapahtumatausta ja perustelee paljon Mariaa.Vielä joskus kerromme kaiken

Varsinainen jännite syntyy salatusta sivusuhteesta, mutta romaanin vire ei ole vain lihallisen himon varassa. Pienin palasin se kokoaa DDR-aikaa. Saksojen tarumaattinen rajalinja, Stasi, varomattomista lausumista seuranneet vankilaan passittamiset ja katoamiset ovat vaiettua arkipäivää, josta Saksojen yhdistymisen hetkinä joudutaan sanomaan jotakin suoraan. Muistelo pioneerileiriltä on huikea kuvaus siitä, miten ajetaan kollektiivisuuteen ja miten totalitaariset systeemit rakennetaan.

Mutta silloin minä ajattelen omaa salaisuuttani ja tajuan, että jotkin asiat voi kertoa heti, jotkin vasta tietyn ajan kuluttua ja joitakin ei ollenkaan.

En kerro minäkään tässä läheskään kaikkea, en juuri mitään. Vielä joskus kerromme kaiken on monikerroksinen siitäkin huolimatta, että sen kerronta on suoraan kulkevaa: tapahtumat tarjotaan kronologisesti, keskustelut, havainnot ja tilanteet tarkkailijatyylisesti. Maria on varhaiskypsä mutta vielä kovin kokematon, mikä välittyy tekstistä. Lapsekkaasti ilmaistut tunnontuskat, impulsiivisuus ja välitilaelo on teiniä, niin teiniä. Karoliina epäilee, että kerronnan helppous kätkee ehkä salviisutta, ja siitä olen samaa mieltä. Kirjainten virta pitää romaania leppoisana kesäkirjana – siitä olen kovin eri mieltä. Sallasta se on ”ihan kiva”, mutta minä en kokenut tekstiä haaleaksi, enkä jaa Erjan ajatusta siitä, että se päästää henkilönsä pinteestä.

Varoituksen sana teille, jotka ette ole lukeneet Karamazovin veljeksiä: romaani jakaa siitä juonipaljastuksia. Minä vältän spoilaamasta Krien esikoisromaania tämän enempää. Kaiken kaikkiaan kasvukertomus on siis kompaktissa paketissa, altistaa ahmintaan ja tarjoaa tuumailtavaa.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

One response to “Ei kerrota kaikkea

  1. Ritva Suhonen

    Minäkään en tee juonipaljastuksia, jos joku blogisi lukija sattuu tarttumaan kirjaan.
    Tämä on yksi tämän vuoden merkkitapauksia lukemieni kirjojen joukossa ja olen iloinen, että löysin sen blogisi ansiosta.
    Hieno kirja rakkaudesta, intohimosta, seksuaalisuudesta, kirjallisuudesta, ruuasta, maaseudusta…kaikki toimii.
    Upea kokonaisuus, juuri sopivanmittaisessa paketissa. Pidin paljon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s