Enkelijäljet

Sarjamurhaaja iskee joulun tienoilla Helsingin keskustassa ja jättää kengänpohjistaan enkelihahmoisia jälkiä lumeen. Tapausta tutkii komisario Isaksson ryhmineen. Näin lähtee käyntiin Markus Ahosen kolmas dekkari Jäljet (Smashword 2014).Jäljet

Kerronta noudattelee nykydekkareiden vakiotapaa: näkökulmat vaihtelevat luvusta toiseen, välillä lukujen sisälläkin, etenkin juonta kuljetetaan Isakssonin ja surmaajan silmin, ja poliisien yksityiselämä on yhtä tärkeä juonielementti ja tunnelmatekijä kuin rikoksiin liittyvät tapahtumat. Poliisien perheasioista merkittävimmiksi nousevat lapsiin liittyvät kysymykset. Pinnalla ovat keskenmenomurhe sekä lapsuudessa koetut käänteentekevät ja elämää varjostavat tragediat. Yksi onnistuneista romaanin juonteista on se, miten lapsuusajan rikosten keventymätön taakka kuvataan omaisen ja osallisen kannalta.

Tämän kesän dekkarilukemistossani on ollut useita uskontoa sivuavia teemoja, eikä Jäljet tee poikkeusta. Surmaajaa kuvataan sekä kuoleman enkeliksi, kuoleman kasvoiksi että jeesuksenkaltaisen valaistuneeksi. Tosin joissain rikollisnäkökulmaväläyksissä on melko hämäriä usko-osuuksia. Tapahtumiin kytketään myös käynnissä oleva piispanvaali ja yhden ehdokkaan rasittavat tuomiopäiväjulistukset. Lisäksi muiden keskeishenkilöiden suhdetta uskontoon sivutaan. Lopullista totuutta ei tarjota, eikä se ole tarpeenkaan, mutta ulkokultainen ja itsekäs mukakristillisyys saa tuomion.

Surmaajan ja motiivien selviäminen etenee tarkalla, verkkaisenoloisella poliisityöllä, lopulta ratkaisu on aika äkkijyrkkä. Yksi kerronnan hiontakierros olisi sopinut minulle. Kielellisesti tekstissä on joitain höyläämättömiä kohtia, esimerkiksi toistuva predikaatittomuus töksähtelee. Näihin minä ajoittain kompastelen – mutta lukijoita on monenlaisia ja lukuhuomio suuntautuu eri asioihin, esimerkiksi Kirjan pauloissa koukuttui juoneen ja Kirjat kertovat ihastui henkilöhahmoihin.

Jäljet on genreen loksahtava perusjännäri. Vaikka romaani on sarjan osa, se onnistuneesti toimii ilman tietoa aiemmasta kahdesta Isaksson-kirjasta. Poliisipäähenkilöistä taustoitetaan tarvittavat asiat ilman puhkiselittämisen tunnetta, ja Isaksson ja hänen avovaimonsa hahmottuvat henkilöiksi, joiden puolesta toivoo ja pelkää – ja se on onnistuneen päähenkilöhahmotuksen merkki. Talvinen Helsinki tallentuu tarkasti, kaupunkikuvailun seuraaminen on kuin elävöitettyä kartanlukua. Silmiä siristellen kuljen nyt lähiaseman tienoilla: onkohan tuo se Postin perheen keittiönikkuna vai mikä, mitähän heille kuuluu…

– –
Sain e-kirjan kirjailijalta: kiitos!

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s