Barcelonassa irtoaa

Alicia Giménez Bartlettin kolmas suomennos Petra Delicado ja vaaran viestit (suom. Matti Brotherus, Tammi 2014) menee melkein heti suoraan asiaan: komisario Delicato saa paketin, jonka hän avaa työparinsa ylikonstaapeli Fermín Garzónin kanssa.

”Petra, joko minä olen tulossa dorkaksi tai tämä tässä on ihmisen siitin.”

Ja siitä se sitten lähtee. Paketteja tulee lisääkin, ja alkaa hermostunut silpomissyiden ja -syyllisten etsintä. Vaihtelevista teorioista päädytään yhteen potentiaaliin. Myös tutkittavia ruumiita siunaantuu, ja lisäksi poliisipari tekee kuuman matkan kylmään Moskovaan. Käänteitä riittää. Lopputulema on melkoisen kaukaa haettu, mutta päätössanoissa kirjailija muistuttaa siitä, että totuuteen hän tukeutuu, ja se on usein fiktiota villimpää.

Petra Delicado -sarjan viehätys on rempseässä ja humoristisessa kerronnassa. Reippaasti edetään ja sanaillaan. Kieltämättä tässä sarjan osassa on aika matalamielistä läppää. Koska elinasia on juonen juurena, ei vältellä aiheeseen liittyvää vitsailua eikä anatomisia yksityiskohtia.

Kertoja-Petra on itseironinen ja kipakka. Naispoliisius tuo mukanaan tiettyä kirpeyttä, mutta erityisen paljon ei tasa-arvoasioissa kieriskellä. Polisiromaanin päähenkilö tarvitsee aina työparin, ja Fermín on oikein oiva leukailija toiminnan naisen rinnalle. On oikeastaan hämmästyttävää se, että alkuteos on ilmestynyt 1999, mutta meno ei vaikuta 90-lukulaiselta, vaan maailma ja Barcelona ovat niin kuin olisivat nyt.Petra Delicado ja vai

Juhannusajan dekkariputkeni kirjoissa jumaluutta ja uskontoa pureskelevat etenkin Karin Fossumin Carmen Zita ja kuolema sekä Håkan Nesserin Yksinäiset. Kuinka ollakaan, Petra Delicado -uutuuskin pyörittelee näitä ikuisia aiheita. Myös rikosvyyhti liittyy uskonnon kääntöpuoleen, vaaralliseen lahkolaisuuteen. Romaanissa on komea kapakkakohtaus, jossa vertaillaan eri uskontoja. Väittäisin, että siinä missä pohjoismaisen luterilainen pohdinta on melkoisen vakavaa (pohjimmiltaan Nesserilläkin), katolinen katsanto on yllättävän rento ja väljä, silloin kun ei ole kyse lahkolaisuudesta.

Kukaan ei nauranut. Itse asiassa Garzónin sisäinen näkemys Jumalasta oli kaikkein aidoin. Siihen mahtui kaikki todellinen materia: pienuus, maallisuus, ihmisen niukat mahdollisuudet muuttua kokemuksen kautta, oman vähäpätöisyyden hyväksyminen, luonnonläheisyys. Ihminen vailla haasteita, vailla saavuttamattomia tavoitteita.

Rehellisyyden nimissä eivät uskonpohdinnat ole päätarkoitus Petra Delicado ja vaaralliset viestit -dekkarissa, vaan ne ovat sivutuote menevässä juonikuljetuksessa. Jännäri on viihdyttämään laadittu. Silti en voi välttää kiusausta heittää romaanista vielä yhden herkullisen, romaanisarjan henkeen sopivan irtonaisen uskonajatelman:

Miten uskonnon ja psykologian keinot eroavat toisistaan? Loppujen lopuksi kaikilla oli yhteiset lähtökohdat: pyrkimys kannustaa tervettä järkeä, rationaalista ajattelua. Ja jos yritys epäonnistui, kumpikin turvautui omaan reseptiinsä päästäkseen suoraan sydämeen. Jumala tai Freud, väliäkö sillä.

Näin – miksipä ei hurtista rikoskirjastakin voi irrotella elämänviisauksia. Kirjan voi lukea myös aivan toisin, naureskellen nauttien juonesta ja jutustelusta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s