Raakunnasta unitiloihin

Varistytöllä alkaneen trilogian toinen osa Unissakulkija (suom. Kari Koski, Otava 2014) luonnollisesti jatkaa psykologi Sofia Zetterlundin elämänkulun ja rikoskomisario Jeanette Kihlbergin tutkimusten seuraamista. Ensimmäisen osan aineksia lisätään ja hämmennetään.

Nykydekkareissa on kovin tyypillistä se, että kerronnassa vaihdellaan aikatasoja, jolloin takaumat menneeseen syventävät henkilöitä ja tapahtumia. Sillä idealla tekstinikkariyhteispersoona Erik Axl Sund vie juonta eteenpäin. Teksti luistaa ja uskottavaa juttua riittää rikostutkinnasta ja psykologiasta. Yhteiskuntaulottuvuuttakin roimaistaan esikoisen malliin: miksi hyväosaiset saavat höyhenenkevyttä ja myötäsukaista kohtelua, kun taas alaikäiset, köyhät, syrjäytyneet tai ulkomaalaistaustaiset eivät? Eivätkä naiset, etenkään poliisiorganisaatiossa. Eivätkä lapset, etenkään pedofiiliperheissä.Unissakulkija

Sitten siirryn romaanin syntilistaan. Kalmoja teurastyyliin syntyy kovaa tahtia, minulle riittäisi pari. Raakuuksien kuvaaminen on linjassa ensimmäisen osan kanssa, joskaan lapsikaappauskidutuksia ei esiinny, pedofiliakauheuksia jopa yltyvästi. Lapsiruumiiden rikostutkinta unohtuu uuden hässäkän alle lähes tyystin. Yhteensattumia alkaa olla rasittavuuksiin asti: kaikkien ällömiesten vaimot ovat kytköksissä toiseen häpeätekoon, ja etsityn ja etsijän suhde lähenee. Vaikka psykologista uskottavuutta haetaan, ekstreemi aines ehkäisee pysymistä päähenkilön puolella, myös Janette jää yhä aika persoonattomaksi ammatissaan päteväksi eroäidiksi.

Kun ei näe pelkästään miksi vaan ymmärtää sen koko tapahtumaketjun, joka johtaa siihen mikä on lopullisen sairasta, se hirvittää. Osa kutsuu sitä perisynniksi, toiset ennaltamääräytymiseksi, mutta oikeastaan se on vain jääkylmää ja tunteetonta kausaalisuutta.

Välillä kirjailijakaksikko kirjoittaa kryptisesti, välillä tempaavasti, mutta minulle teksti alkaa yhä kirpeämmin maistua jääkylmältä, miksei jopa tunteettomaltakin laskelmoinnilta. Toisaalta voi ajatella niinkin, että jos ennen Varistytön ja Unissakulkijan lukemista on sulkenut silmänsä pedofilian tai lapsipornon järkyttävyydeltä, ei niin pysty toimimaan enää. Kirjan mukaan tilastollisesti jokaisessa ruotsalaisessa koululuokassa istuu vähintään yksi runneltu tyttö. Ei siis sittenkään niin ekstreemia kuin haluaisi.

Pahan kukkia...

Romaanissa on rooli keltaisella kukkakimpulla. Pahan kukkia.

Varhaislapsuuden kauhut selittävät jakautunutta persoonaa, josta romaanissa näytetään useilta puolilta – vai onko tuhotoiminnan takana enemmän kuin yksi ytimeltään tuhottu persoona? Koukkua isketään taas kunnolla, sen tekijät taitavat. Kummallinen natsi-Saksa lukuhyppäys on samaa yllätyskaliiberia kuin ensimmäisen osan sota-aika-Ukraina-osuus, joten taas pitää odottaa, että lokakuussa ilmestyvä kolmas osa yhdistää juonilangat, joita tämä toinen osa sisältää koko vyyhdin verran.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s