Isäpäiväkirja

Miten käy, kun miehen etunimi vaihtuu ”isään”? Petri Vartiaisen esikoisteos Isäasentoja (Otava 2014) kuvaa kasvavan perheen isän päähänputkahduksia, ja tuloksena on sokkeloinen miehuuden ja isyyden selostus. Paljolti siinä on äijäilyn purkua: kertojaisä on työn ja kodin paineiden saartama, puolison odotusten hämmentämä, siittäjävelvollisuusväsynyt ja vastuu-uupunut. Päähenkilö haluaa olla hyvä vanhempi ja puoliso, hän on pehmo-opit sisäistänyt ja jatkuvaa huonoa omaatuntoa poteva kodinhenki – aivan kuin niin monet kodinhengettäret. Kaiken se kärsii, sillä kokonaisuutta kannattelee luja rakkaus.

Isän velvollisuudentunto on niin voimakas, että jokainen käytännön askare lykkääntyy. Isä istuu, kävelee, juoksee, ryömii, nukkuu, valvoo ja syö lasten kanssa. Nurmikko on leikkaamatta, pihalamppu pimeänä, vaatehuoneen ovi narisee.
En minä ehdi.
Kun viimein iltayöstä lastenkamari hiljenee, hiivin varovasti huoneesta, suljen oven ja retkahdan olohuoneen sohvalle taintunein ilmein. Veera muistuttaa käytännön askareista. Hän itse pyykkää ja vaikka mitä. Isä minussa ei jaksa vastata, vaikka olisi jaksettava äitimyyttiä enemmän.

Kerronnassa on kiintoisa kikka: minäkertoja kertoo usein kolmannessa persoonassa isästä, kuin omasta ruumiistaan irtautuneesta roolihahmosta. Lukiessa tulee välillä tirkistelyolo ja väkisinkin sotken minäkertojan kirjailijaan. Näin voi olla oikeasti tai sitten ei, sellaista on kirjallisuus.

Uskon, että Isäasentoja vetoaa pikkulapsiperheiden isiin ja äiteihin, koska sen avulla pääsee peilaamaan omia ajatuksia, asenteita ja toimintatapoja. Vartiainen tarjoilee rehellistä tunnetta. Osin havaintoheittely vaikuttaa naiivilta, mutta oletettavasti tavoitteena on, että nyt sanotaan asioita ääneen. Pikkulapsiaikani on jo mennyt, joten etäisyyden päästä huomaan tarkastelevani sisältöä lempeän tätimäisesti, tekee mieli taputtaa kertojaa poskelle ja sanoa, kyllä se siitä (ja pahenee, odotapa vaan, kun lapset ovat murrosiässä).isäasentoja

Kirja on välillä kovin rasittava, mutta ymmärrän luonnosmaisuuden tarkoituksen. Höpertely tukee sisältöä, tunnekaaoksen tavoittamista. Onneksi kirja on lyhyt, pitempää vellontaa ei olisi jaksanut. Juonta ei juuri ole, vaan päiväkirjamaista tilitystä, joskin tiiviisti. Pääosassa ovat minäkertojan oman elämän fragmentit. Yksi kirjan osa kertoo muista suvun isistä, jotka ovat verrokkeja, vastakohtia ja aikamatkoja minäkertojalle. Kertojan oma isä ilmestyy sieltä täältä isoisänä, sukupolvien lenkkinä ja ”maasta sinä olet tullut” -muistuttajana.

Tekstiin töksähtää ”runollisuutta”, kirjaviittauksia ja kuin-vertauksia. Aforistisuus on välillä iskevää: ”Isä lukee ajattelematta. Lapsi osaa ajatella lukematta.” On joukossa itseironiaakin. Kun minäkertojaopettaja kaunopuheisesti esitelmöi yläkoulun murkkupojille oikeasta tavasta suhtautua naiseen ja rakasteluun, takarivin hormonihemmojen vastaus on: ”Siis vittu, suomeks, kiitos!”

PS. Isäasentoja houkuttaa omakohtaiseen loppuhuipennukseen.

”Ristiäisissä vauva saa nimen Lassi. Siitä alkaa kuvittelu: millainen hänestä tulee, millaisia samannimisiä tunnetaan ja millaisia he ovat.”

Yhden kaiman olen synnyttänyt. Ensimmäisen ikävuoden hän epäviihtymyksessään itki, leikki-ikäisenä tutki ja pohti, pulppusi sisäisen elämän saloja. Kouluikäisenä hän upposi ajatuksiinsa, luki, pikkuveljellekin ääneen kolme tiiliskivi-Potteria. Murkkuna mustuivat vaatteet ja aatteet, teinin pimeä taiteaika tuntui kovin pitkältä. Täysi-ikäisenä tie kohti itseä jatkuu, alussa vasta, edessä paljon – kuvittelulle jää yhä tilaa.

Pojalla on isä, pojasta ehkä joskus tulee isä. Kiertokulkuahan se.

Pojalla on isä, pojasta ehkä joskus tulee isä. Kiertokulkuahan se.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

2 responses to “Isäpäiväkirja

  1. Hei Tuija, kutsun sinut mukaan Muumikirjat ja minä -haasteeseen, käy blogissani katsomassa mistä on kyse 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s