Epäkonventionaali lemmenluritus

Jo osaa romaani yllättää. Siinä on sivukaupalla draamatekstin analyysia. Tulkinta on lennokasta, perustelevaa, havainnollista. Vaikken tunne Alfred de Mussetin näytelmää, jota romaanissa ruoditaan, kiinnostun innosta, jolla nuoret romaanihenkilöt erittelevät muinaisten tragediahenkilöiden tunnekokemuksia ja eläytyvät niihin. Melkein puolet romaanista kytkeytyy tavalla tai toisella näytelmään, kuin näytös, kohtaus – hyvä on – tai tuotantokausi.

Eikä se nyt niin pitkä ollut, eihän? Jotkut vääntävät kuusiosaisen kirjasarjan lapsuudestaan ja sitten vielä neljä kirjaa ekasta kortsusta, minä kuittasin kaiken yhdellä kohtauksella, myönnä että se on ihan kohtuullista.

On, kohtuullista vähintään. Tämähän on jokaisen kirjallisuudenopettajan toiveuni: teinin elämä muuttuu kirjallisuuden avulla. Päähenkilön taidekokemuksesta syntyy valaistumisen tila, ja ensimmäisen kerran elämä tuntuu hänestä omalta, vaikka ponnahduslautana on samastuminen eri ajan ja elämäntavan kirjalliseen hahmoon.Lempi ei ole leikin asia

Kiehtovaa, ehkäpä epäaitoakin, mutta uskottavasti Anna Gavalda siitä kertoo romaanissaan Lempi ei ole leikin asia (Billie, suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2014). Suomennosnimi on sama kuin näytelmän, johon Billie-hylkiötyttö uppoaa yläkoululaisena. Näytelmän rinnalla hänet herättää elämään luokkakaveri, homopoika Franck, ensimmäinen, joka puhuu hänelle kauniisti ja kunnioittavasti. Rakastava, erilaisuuden hyväksyvä ystävyys syttyy ja kannattelee.

Tuo tunne pitää kokea, jotta sen ymmärtäisi, mutta ne jotka ovat sen kokeneet, tietävät tarkalleen mitä tarkoitan kun sanon: pysytellä puolustuskannalla… Ihan aina… Ja varsinkin silloin kun on rauhallista… Rauhalliset hetket olivat kaikkein pahimpia, se tarkoitt… Ääh, antaa olla… Ihan sama…

Kovia kokenut minäkertoja-Billie on jo aikuinen, mutta kuulostaa teinitempoon jämähtäneeltä. Billie selostaa sattuman sanelemassa taitekohdassa elämäntarinansa taivaan tähdille, samalla meille. Kielen kolmet pisteet ja yliolkaiset heitot toistuvat. Esitystapa on ”mitä välii” -tyylistä puhekieltä, mutta se kertoo asioista, joilla oikeasti onkin väliä. Gavalda yhdistää arkisen, leikkisän, raadollisen, kuolemanvakavan, traagisen ja koomisen.

Nyt turvavyö kiinni, tuikkunen with diamonds in the sky, koska nyt pannaan turbo päälle…
Minulla ei ole enää aikaa juuttua yksityiskohtiin, joten näytän kolmannen tuotantokauden pi-pi-pika-ke-ke-kelauksella.

Onhan kerronta välillä aika rasittavaa. Se vain kuvaa niin sattuvasti ytimeltään haavoitettua, itseironisesti salaviisauksia ja intertekstuaalisuuksia laukovaa kertojaa, joten olkoon. Gavalda uudistaa tyyliään, hyvä. Lopun makeilu – olkoon menneeksi. Romaani tarjoaa hellyttävän näkymän selviytymiseen. Se selviytyy, joka uskaltaa hyväksyä menneen ja antautua vilpittömään välittämiseen. Näissä tunnelmissa on parasta siirtyä kuuntelemaan romaanin ääniraitaan sopiva Billie Holidayn No Regrets, no, miksei myös Rihannan Diamonds.

PS. Monet kirjabloggarit ovat jo lukeneet alkuvuodesta ilmestyneen romaanin: viimeisimpänä Lurun luvut.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s