Kirjeen sulle kirjootan

Nappasin luettavaa vailla ennakko-odotuksia. No, otsikko kyllä hieman vihjaisi, että romantiikkapuolelle kallistutaan: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Kirjailija on nimeltään Jojo Moyes, ja sittemmin selvisi, että hän on brittiläisten suosikkeja romanttisen proosan puolella.

En tunne hyvin romatiikkagenreä, joten en oikein osaa asettaa lukemaani mihinkään isoon kuvaan. En tiedä, miten rehellistä on noin sanoa, sillä usein kiinnostavien tarinoiden sytykkeenä ovat ihmissuhteet. Ja uskon monen kirjailijan siteeraamaan sanontaan, ettei paljon kannata muusta kertoa kuin rakkaudesta ja kuolemasta. Rakkaustarinat ovat usein kovin juonivetoisia. Olen kuitenkin lähinnä lukija, joka intoutuu siitä, miten kerrotaan.

Lähtökohtaisesti kummastuttaa romaanin nimi Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Vaikea sanoa, onko valinta suomentajan (Heli Naski) vai kustantajan (Gummerus 2014), sillä alkukielellä otsikko on The Last Letter From Your Lover. Alkukielinen vastaa hyvin sisältöä, eikä mitenkään yksioikoisesti. Kirjan luettuani vihjaan, että alkunimi sisältää aika kivoja koukkuja.Jojo Moyes

Romaanissa on lemmenpari 1960-luvulta: rakkaus on varastettua ja luvatonta, se säkenöi pitkälti kaipaavien kirjeiden varassa. Toisen pariskunnan 2000-luvun kirjeet ovat typistyneet niukoiksi sähköposteiksi ja tekstareiksi, siis luvatonta lempeä niidenkin ympärillä mutta bittiajan karsimana.

Syväporausta ei ihmisluontoon tehdä, mutta juoniromaanina kirja toimii mukavasti. Huomasin kahlaavani sivuja selvittäen, miten 60-lukulainen muistinsa menettänyt pikkurouva vähitellen hahmottaa mennyttä kirjeet kaverinaan. Nykytarina on vanhempaa juoniainesta ennalta arvattavampi. Myös Kirjojen keskellä -blogi piti menneen maailman romanssia nykyaikaista kiehtovampana. Vähitellen nämä kaksi suhdekuviota kieputellaan lähelle toisiaan.

Rakkaus on raastavaa, kun sen nimissä, siitä huolimatta tai sen menettäen on tehtävä moniin muihinkin vaikuttavia valintoja. Aina yhtä arvoituksellista on myös se, miten halu ja rakkaus eivät kohtaakaan toisiaan samansuuntaisesti tai samanaikaisesti, tai miten suuri roihu voi vaihtua savuavaksi raunioksi ja kipinä saman tien singahtaa odottamattomasti uuden uunin lämpöön. Hmm, kielikuvat riistäytyvät…

Tämä romaani on siis viihdettä, joka osin välttää pahimmat kliseet. Kerrontakonstit eivät yllätä, mutta kaksi aikatasoa selvitetään siististi. Tekstin joukossa on aitoja ”viimeisiä viestejä”, jotka osoittelevat, että ihmiset haavoittuvat tunnetantereilla. Antaa siten myös fiktion möyriä tunnetilassa – sellaista sattuu ja joihinkin se sattuu.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s