Lähiössä soi

– –
Vain musiikki, sen taivaantakaiset holviruoteet,
voi kertoa millainen ihmislajin pitäisi olla.
Kirjallisuus voi näyttää millainen se on,
mutta silloin, anteeksi vaan,
lukija iskee tekijää kirjalla päähän.

(Helena Sinervo, Avaruusruusuja, WSOY 2014)

Tuossahan se tuli: musiikkikokemukset iskevät sanoitta merkityksiin. Sinervon sivallus huvittaa ja tarjoaa lukuharrastajalle muikean aasinsillan kelata viimeaikaisia musiikkielämyksiä.

Olen aiemminkin ylistänyt Helsingin lähiöiden kulttuuritalojen tarjontaa. Siitä on hyvä jatkaa. Kanneltalo on minulle tutuin, ja hyödynsin sitä viime viikolla kaksi kertaa. Torstain (13.2.) barokki-ilta sai hetkittäin tunnelmat kimpoilemaan mielen katedraalissa. Suomalaisen barokkiorkesterin kvartetti soitti ranskalaista kamarimusiikkia 1600-1700 -lukujen kummaltakin puolelta. Barokkisoittimien pehmeä sointi ja sointukulkujen kiertyvä, kaarteleva toistoisuus onnistuivat hivelemään rauhatonta mieltä ja auttoivat saavuttamaan seestyneisyyden hetkiä. Etenkin Jean-Marie Leclairin (1697 – 1764) sävellykset olivat vaihtelevan virkeitä, tanssillisia tuokiokuvia menneiltä ajoilta.

Haluan hetken myös muistella tammikuista Kanneltalon Mozart-kamarikonserttia, jonka helmiä olivat huilulle ja alttoviululle sävelletty teos sekä upottavan pehmeän basettiklarinetin ääni. Olen etuoikeutettu: lyhyen kävelymatkan päässä on konserttipaikka, joka aukaisee hetkessä arkeen juhla-aukon.

Klassisen ohjelmiston ohella on tarjolla myös monen muun lajin musiikkia. M.A.D.-duo musisoi tiistaina (11.2.) melko akustisesti: Pauli Hanhiniemi rämpytti kitaraa ja Ville Rauhala kontrabassoa. Hanhiniemi lauloi reilun tunnin koonnin tuotannostaan, ja Rauhalan ääni stemmasi hyvin taustalla. Kahden soittimen avulla saatiin aika täyteläinen soundi, joka sopi pieneen saliin.

HanhiniemiVoisi ajatella, että Kolmannen naisen hitit ovat kuluneita, mutta kahden miehen kombo sai niihin oman vibansa. Ohjelmistossa oli muutakin Hanhiniemen tuotantoa. Hanhiniemen ääni on vedonnut minuun jo 1990-luvulla, ja niin se teki taas. Laulut eivät ole läpijollotusta, vaan uskottavaa kerrontaa. Sanoituksissa on välillä vietävän tehokkaita sana-asetteluja. Lemmestä usein luritetaan, eikä siinä mitään, se on poppailun ydintä, mutta on sanailussa vetäviä tarinoitakin, kuten juuri kuolleen naapurin muistelua, ja sekin kaveri, joka näki heinikossa kissapetoja. No niin, nyt mentiin jo melkein kirjallisuuden puolelle.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s