Taidemiesten tapaan

Daniel Kehlmannin romaani Minä ja Kaminski (suom. Ilona Nykyri, Tammi 2013) on naseva kuvaus nuoren taidekriitikon Sebastian Zöllnerin elämänkäänteestä, ja samaan syssyyn menee uusiksi elämän ehtoossa olevan taiteilijan elämänpetos. Taidepiireihin tässä piikkejä pistellään, samoin itsensä ylentäneisiin miehiin.

Sebastian matkaa Alpeille haastattelemaan sokeutunutta Kaminskia, Matissen oppilasta, Picasson aikalaista, unohdettua tekijämiestä, jonka töitä on MoMA:ssa ja Guggenheimilla. Haastattelun sijasta siirrytään pian matkalle Kaminskin yllättäin löytynyttä nuoruudenrakastettua kohti.

Minä ja KaminskiRomaanissa kerrotaan vähän, mutta näytetään tarpeeksi. Minäkertoja-Sebastian on omahyväinen kiipijä, joka käyttää kaikkia sumeilematta hyväkseen edetäkseen taidetuntijaurallaan. Ylimielinen tyyppi herättää selvästi ärtymystä joka suunnalla, vaikkei kertoja kaikkea omnipotenssissaan ymmärräkään. Kaminskin elämäkerran kirjoittamisyritys nyrjäyttää kaiken siten, että lopulta kertojalla ei ole käsikirjoitettavaa, omaisuutta, asemaa, ystäviä, naista… Kaminski puolestaan on arvoituksellinen tyyppi, joka helposti jallittaa itseään täynnä olevaa elämäkerturiplanttua.

Tarinan hotkaisee helposti. Ei romaani ole suurta kirjallisuutta, mutta ihan menevä kertomus siitä, että iästä riippumatta (miesten) elämä on solmussa, jos sössii ihmissuhteet uran tai muiden pyyteiden nimissä.

Nyt siirryn tunneteemaan. Rakastumiseen kytketyt haaveet eivät ole välttämättä jaettavissa. Pariskuntien osapuolet tuntevat tahoillaan omalla tavallaan, toisiaan tavoittamatta – aika tavallista ja surullista. Miksi toiselle romanssi on koko elämänmittaisesti pistävä, satuttava oka vielä vuosikymmenten päästä, toiselle ei?

Therese nauroi hiljaa. Kaminski hymyili hetken, kumartui sitten eteenpäin ja sanoi jotakin ranskaksi.
Therese hymyili. ”Ei Manuel, ei minulle. Kaikki alkoi oikeastaan sen jälkeen.”

Miltä mahtaa tuntua, kun tajuaa yhdeksänkymppisenä, että toiselle nuoruusromanssi on ollut vain ohimenevä vaihe, jonka jälkeen elämän koko komeus käynnistyi, muualla ja muiden kanssa? Myönnän, että kohtaamaton rakkaus ja elämänmittainen harhahaave koskettavat, vaikkakin se on tavallaan oikein muita tyrannisoineelle taiteilijalle.

Harva asia on romaanissa juuri sitä, miltä ensin näyttää. Se minua tässä teoksessa tykästyttää. Esimerkiksi naiset ovat romaanissa aika näkymättömiä, silti heidän vaikutuksensa tuntee. Kasvaako Sebastian Kaminski-episodin jälkeen paremmaksi ihmiseksi menetettyään kaiken? Millaiseksi taidetta taiteen vuoksi -taiteilija arvioi elämänkulkunsa tämän episodin jälkeen? Ei hullumpaa, että kirja pistää kuvittelemaan. Ei hullumpaa, että saman kirjan voi lukea monin tavoin, kuten Kulttuuri kukoistaa ja
Oksan hyllyltä ja Suketus.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s