Männikön näyt

Taidehallissa on näytillä Esko Männikön valokuvia: Time Files. Ripustus on parissa huoneessa teemapohjainen, mutta valtaosa näyttelytiloista on kuvakollaasimaisesti kasattu. Eri kuvasarjojen töitä on sijoiteltu sekaisin tiiviisiin riveihin ja kokonaisuus on näennäisen sekava, mutta eri teemojen rinnastukset lisäävät kuvien jännitteitä ja jännitystä. Kuviin valittujen kehysten rakenne, väri ja muoto on oma oheistarinansa.

Yksityiskohta yhden seinän ripustuksesta

Yksityiskohta yhden seinän ripustuksesta

Katoavaisuus on kouriintuntuvaa monissa Männikön valokuvissa. Niissä on yksityiskohtia purkutaloista, maatuvista esineistä ja hautausmaiden muistomerkeistä. Kuvissa on ristiriita: ne tallentavat värien, muotojen ja valon kauneuden kohteissa, jotka ovat hylättyjä, kadotettuja ja monesti makaabereja. Tuhoutuvasta on näin jäänyt jotain jäljelle ja tallennettu – muuttunut muuksi. Esimerkiksi rivi kuvia, joissa on autioituneiden talojen ovia, on enemmän kuin osiensa summa. Minua ovikuvat riipaisevat, ja ajattelen hylättyjä koteja, niissä eläneiden ihmisten unelmia, kovaa työtä, luopumista ja häviämistä.

Henkilökuvat ovat kiehtovia. Ihmiset ovat suoraan osa ympäristöään, ja katsoja tekee johtopäätöksiä ja luo heille elämäntarinan yhdestä pysäytetystä hetkestä. Eläinkuvat ovat samalla viivalla ihmiskuvien kanssa: niiden rajaus tiettyyn yksityiskohtaan vie kohteen eläimellisyyden inhimillisen suuntaan.

Yllättävät yksityiskohdat kääntyvät mielenkiintoisiksi, kun ne erotetaan kokonaisuudestaan. Näyttelyssä on useita kuvia, jotka muuttuvat maalauksen tai grafiikan kaltaisiksi, kun ne suurentuvat ja muuttuvat lähes tunnistamattomiksi: ruostuneet reiät, nupit ja tangot ja patinoituneet hautausmaapatsaskasvot sekä takaapäin kuvatut linnunpäät.

Kuulin Rafael Wardin radiohaastattelun, jossa hän kuvaili maalausten merkityksen: niissä vangitaan liike ja väri, mutta väri sinänsä ei ole yksin mitään, ellei sen rinnalla ole muita värejä (Wardin näyttelystä blogissani 3.1.2014). Tarkka maalaus ilman liikettä on tyhjä. Entä valokuvan pysäytetty liike? Nykyisin kun jokainen räpsii taukoamatta kuvia ja muokkaa niitä älykännyköillään, voisi ajatella, että valokuva on arkipäiväisesti kaventunut tilannedokumentiksi. Männikön kaltaiset valokuvaajat muistuttavat siitä, että valokuva on myös merkittävä taiteen laji. Se on rajaamisen, valon, tilan, ajatuksen ja näkemyksen taidetta.

Tällaista on tapahtumatallentajan räpsintä.

Tällaista on tapahtumatallentajan räpsintä.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Taide

2 responses to “Männikön näyt

  1. Ritva Suhonen

    Kävin Männikön näyttelyssä ja pidin monia kuvia maalausten veroisina taideteoksina ja kehystys tukee ajatusta.
    Harvoin on hevosia ja lintuja kuvattu tavalla, jolla Männikkö niitä kuvaa.
    Varhaisemmat mustavalkoiset kuvat ovat myös hienoja!

    • Oli monipuolinen näyttely. Saattoi pysähtyä joidenkin eteen, tutkia ripustuskokonaisuuksia tai yksittäisten töiden kuva+kehys-kokonaisuutta. Jotkut kuvat olivat häiritsevän makaabereja. Kannatti käydä! Ei mennyt päin mäntyä. Hah.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s