Humpuukia intialaisittain

SwarupVikas Swarup on sommitellut bollywoodilaissadun. Nuoren naisen koetukset (suom. Raimo Salminen, WSOY 2013) on nyky-Intiaan tällätty haavehömppä. Kunnollinen, perhettään rakastava nuori nainen selviää neuvokkuudellaan tilanteesta kuin tilanteesta ja lunastaa paikkansa patriarkaatissa.

Sankaritar Sapna Sinha selvittää täpärästi mutta näppärästi vaikeita sattumuksia. Juoneen on ujutettu intialaisen yhteiskunnan useita epäkotia. Siinä on takapajuista kastiajattelua kunniamurhineen, sovinistista naisten halveksuntaa, korruptiota, elinkauppaa, raharikkaiden öykkäröintiä, juonittelevia kostajapahiksia ja mediahypeä idolskisoineen. Näistä kaikista Sapna selviää älykkyydellään.

Kerronta on kepeää mutta tyhjää, eli tämän sorttisten fantasiasirujen ja realismi-itujen yhdistely ei tehoa minuun. Päähenkilön koetuksista välillä vetäisemät opetukset tuntuvat kovin pinnallisilta sekä yksioikoiset tyypit ja juonittelut teennäisiltä. Kyllä tästä värikäs leffa syntyy, oletan. Kirjailijahan on jo luonut Slummien miljonäärin.

Vish PuriTarquin Hallin Vish Puri -dekkari Nauruun kuolleen miehen tapaus (suom. Tero Valkonen, Gummerus 2013) käsittelee Swarupin tapaan ohimennen yhteiskunnallisia ongelmia. Käsittelyssä ovat suhde- ja korruptioverkostojen lisäksi koulutus”järjestelmän” epäkohdat. Keskeisintä Vish Puri -dekkarissa on kuitenkin ihmisten hyväuskoisuus uskontopohjaisten ihmetekojen suhteen.

Kulttuurin ja maan monien uskontojen sekamelska on kiehtova juonne. Uskontojen kesken ja sisällä vellovat eriarvoisuus ja huijausten mahdollisuus. Swarupin naispäähenkilö mainitsee, että Intiassa tarvitaan satamäärin jumalia, jotta varmistettaisiin, että jokin niistä voisi loppupeleissä tepsiä. Skeptinen Vish Puri setvii rationalistien, taikureiden ja gurujen arvoituksia, mutta kovan paikan tullen älykköetsiväkin ryntää alttarille uhraamaan.

Tässä dekkarissa rikoksen selvittäminen ei ole kaksista, siinä vaan luotetaan välkyn yksityisetsivän taitoihin, apureihin ja suhteisiin. Kiinnostavinta on päähenkilön ja hänen perheensä roolit sekä väläykset yhteiskunnan toimimattomasta toiminnasta. Hupaisinta ainesta on Purin äidin ja vaimon etsivätyö, joka osaltaan kertoo Purinkin talouden miesylivallasta, jossa naiset salassa juonivat omiaan. Hall tekee etsiväsarjassaan mukavaa viihdytystyötä muttei erityisen mieleen painuvaa kirjallisuutta.

Tarvitaan siis länsimaalaisia hupsuttamaan yksi intialainen ja englantilainen mies, jotka hipaisevat pinnalta silkkihansikkain, miten patriarkaalinen ja luokkajakoinen maa Intia on. Kasti-, uskonto- ja elintasoerot tuntuvat oikeuttavan, että ihmisiä saa kohdella rumasti, ja joka jaossa naiset saavat jämäkortit. Kumpikin kirjailija kulttuuriuskottavuuden vuoksi heittelee tekstiin intialaissanastoa ja laatii sanakirjan tarinansa loppuun. En ole varma, onko se tarpeen. Kuumuus, värit, hajut ja kulttuuriset sukupolvien ja -puolien toimintamallit ovat mojovia mausteita, mutta ilman koskettavaa tarinaa ja henkilökuvauksen suolaa ei synny kylläiseksi ravitsevaa currya.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s