Tytär, äiti, elokuut

Käsissäni on romaani, jossa totuuden puhumisen ja totuutta silmiin katsomisen tendenssi toistuu tilanteesta ja sukupolvesta toiseen. Suoruuspäätös ei koskaan käänny teoiksi, päinvastoin. Peittely kasautuu jokapäiväisen elämän lähes sietämättömäksi taakaksi.kaste peilistä

Kun Alja syntyi, Marina päätti että tälle lapselle hän kertoisi kaiken, tälle lapselle hän ei valehtelisi, hän olisi halunnut olla yhtä rehellinen kuin säkeilleen, katsoisi suoraan silmiin, ja sellainen tyttö oli: totuuden peili hänen edessään. Ja se kuva jonka hän oli tänä iltana nähnyt oli kauhea.

Marina Tsvetajeva (1892-1941) on runoilija, Alja (Ariadna) Efron (1912-1975) runoilijan tytär. Tosiolevaiset naiset elävät ja tuntevat Riikka Pelon romaanissa Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013). Kirjailija on ammentanut aiheen runoilijan tuotannosta ja tyttären omaelämäkerrasta. En kykene arvioimaan lähteitä tuntematta, miten syvä tai suora vaikutus niillä on ollut. Romaani on romaani, etenkin äiti-tytär-suhteen romaani.Pelo

Eri vuosien elokuut poimitaan vuorotteleviksi kerronta-ajankohdiksi. Ne kuvastavat Efronien perheen tilaa: loppukesän pimenevä yö ei paljon poikkea jännitteisenhiostavasta päivästä. Perhe on maanpaossa 1923 Tsekkoslovakissa, ja siitä ajanjaksosta kerrotaan kolmannessa persoonassa lähinnä Marinan näkökulmasta. Moskovassa ollaan 1939, ja siinä edetään Aljan minäkerrontana. Tasa-arvoiseen neuvostoihmiseen uskova toimittajatytär on sokean rakastunut. Hybristä hiertää vain varuillaan olo suhteessa äitiin. Tarina päättyy vuoteen 1941, jolloin perhe on lopullisesti unelmat murskana. Välissä on äidin ja tyttären kirjahankkeen katkelmia 1920-luvulta. Näistä varhaiskypsän lapsen muistiinpanoista kunnianhimoinen äiti olisi halunnut koostaa kirjallisen taideteoksen.

Romaanissa on rakkauksia ja intohimoja. Ne kalpenevat äidin ja tyttären jäisen ja tulisen suhteen rinnalla. Alkuunsa asetelma vaikuttaa kovin haetulta. Symbioosi on perusteltu, mutta kuumankylmä äiti hermoheikkoilee turhan selvästi yksioikoisena syypäänä. Vähitellen paljastuu syventäviä ja selittäviä tekijöitä. Poikkeusyksilöistä on kyse, ja kaikkien taustalla on selvittämättömien menetysten taakkaa. Tyttär pyristelee eristyneisyydestä ja rakkaudettomuudesta, mutta äitisuhde on silti katkeruutta märkivä avohaava.

Ei Marina, minulla ei ole teistä mitään ilmiannettavaa, minä vastasin, ihmeellisen rauhallisesti myös jatkoin, ihmeissäni omasta selkeydestäni: ja rakkaudesta minä sanon sen verran että ainakaan te ette ole osannut elämässänne rakastaa mitään muuta kuin omaa sieluanne, ja se on läpikotaisin häijy ja itsekäs. Ja muissa osaatte rakastaa vain omaa kuvaanne. Toivottavasti minä osaisin rakastaa omia lapsiani paremmin enkä kadehtisi heidän rakkauttaan ja onneaan, niin kuin te teette.

Poliittinen kerros on romaanin yksi taso. Naiivi politiikkausko kohtaa neukkutotalitarismin. Aatteista riippumaton ja aatteelle uskollinen on yhtä lailla ilmiantojen armoilla. Kansanvihollisuus on ihanneideologian vainoharha, jonka tuhovoima on vastaan sanomaton. Se on nykylukijalle yllätyksetöntä kauheutta, koska esimerkiksi Sofi Oksasen viimeisimmät romaanit ovat tuoreessa muistissa.

Kieli lepattaa runoilijan ja tyttären mielen mukaan, tunnelmat väreilevät elokuun ilmassa. Runolliseksi mainostettu proosa herättää minussa varautuneita odotuksia, ja nyt käy niin, että en vapaudu lukuprosessin aikana epäilevästä etiäisestä. Romaani jää fokukseltaan etäiseksi, kerronnaltaan eteeriseksi. En kyseenalaista taiturimaista kielenkäyttöä, mutta minulle alkupuolen kerrontakoneisto hurisee tyhjäkäynnillä, etenkin junnaavan hermostunut Tsekki-aika ja tarkoituksellisen taiteellinen sivusepite. Onneksi viimeinen kolmannes purkaa kuvattujen suhteiden ydintä, kuorii kuin sipulia ja syventää henkilöitä, mikä ihastuttaa. Kokonaisuus tekee minut kuitenkin lukijana kärsimättömäksi. Tökeröähän näin on sanoa Finlandia-palkitusta romaanista, mutta tiivistämisen pakko käy monesti mielessä.

Romaani on laulu rakastamisen vaikeudesta ja tyrmäävien iskujen vastaanottamisesta rakkaimmilta. Lisäksi siinä on välillä jopa ylivirittynyt sävel kirjoittamisen merkityksellisyydestä, runon ja kertomisen voimallisuudesta. Kun se on elämää suurempaa, se voi tuhota ihmisiä ja suhteita. Toisaalta: ei kirjan henkilöillä ole vaihtoehtoja.

Jos kirjoitat, älä siksi että sinua rakastettaisiin, vaan siksi että pysyisit itse hengissä, sillä sanat ovat ihmisen tekoja voimakkaampia.

Advertisements

9 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

9 responses to “Tytär, äiti, elokuut

  1. Minulle kävi tätä lukiessani aika samoin kuin sinulle. Kirja on taiturimaisesti kirjoitettu ja Finlandiansa ansainnut, mutta omaan makuuni kieli oli liiankin runollista enkä saanut lukijana oikein ”tilaa hengittää”.

    • En siis jäänyt hämmennykseni kanssa yksin! Koska se on palkittuna teoksena ansiokkaaksi todettu, innostamattomuuteni kummastutti. Päätin vielä lukea tämän romaanin niin, etten etukäteen lue, miten muut ovat romaanin lukeneet. Näin kävi.

  2. Täällä ilmoittautuu myös yksi, joka ei ollut ihan varauksettoman innostunut. Huomasin ansiot, en oikein päässyt kunnolla henkeen mukaan.

    • Minulle juuri se henki jäi jotenkin tietoisen ”taiteelliseksi”. Tunnustan nolona, etten ole lukenut Pelon esikoista, en siten tiedä, ovatko kummattkin romaanit samanhenkisiä.

  3. Ritva Suhonen

    Huu-päätin, etten lue arviotasi kirjasta, kun se on seuraavana luettavien pinossa – mutta hölmönä luin sitten nuivahkot palautteet!
    Palaan, kunhan olen lukenut romaanin!

  4. Älä anna minun säikytellä! Avoimin mielin! Ja kerro sitten, imeydyitkö tarinointiin.

  5. Ritva Suhonen

    Vaikka en olisi lukenut em. kommentteja ja vastauksiasi ennen Pelon kirjaan tarttumistani, niin olisi varmaankin käynyt kuten nyt: kirja jää tällä erää kesken.
    Kerronnassa on jotain äärimmäisen etäännyttävää ja teennäistä ja minun pitää olla paljon motivoituneempi kirjan lukemiseen kuin nyt olen.
    Sääli, sillä edellinen Finlandia-palkittu vei minut mukaansa ensi sivuilta ja Jää on mielessäni vieläkin yhtenä suomalaisen nykykirjallisuuden huipputeoksena.

    • Anna sille sitten toinen mahdollisuus jonain elämän väljänä hetkenä! Loppuviikolla tartun suurin odotuksin Kotiinpaluu-romaaniin, josta tämänaamuinen HS hyvää lausui.

      • Ritva Suhonen

        Adichien romaani on erinomainen Ifemelun ja Obinzen, Nigerian. Amerikan ja Britannian tarina. Upea ja sujuva afrikkalaista kulttuuria avaava teos. Vei täysin mukaansa. Suomennos on hyvä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s