Uppooko naula?

Tommi Liimatan Rautanaula (Like 2013) esittelee rehvakkaan myyntimiehen. Hän osaa myydä edustamiaan tuotteita kunniakirjan ja ylennyksen veroisesti. Lisäksi lipevä myyntitaktiikka puree lukuisiin naisiin. Reissuiltaan Kai Malmirinne palaa omakotitaloon, jossa kotirouvana sisustuslehtiin hurahtanut Raisa yleensä odottaa. Tai odotti.

Kai ei tarkalleen tiennyt mitä kaikkea pihalla kasvoi, ja missä kohtaa. Ranskalaisen auton muovipuskuri työnsi hänelle tuntemattoman rikkakasvin vartta vinoon. Moottori sammui ja aloitti harvan naksunnan, jonka vain kuunnellessa kuulee. Tuulilasin takana kahisi tavaroita poimiva käsi, sitten ovi loksahti auki ja laskeutuvan kengän kärki tuuppasi sepeliä puolikuun muotoon.
Kai Malmirinne oli tullut kotiin.

Liimatta on retosteleva kertoja. Hän lataa yksityiskohtia, jotka purkavat verbaalisti eri aistien kokemaa. Asiat sekä kuulee että näkee lukiessaan. Tekstin rytmi on vaihteleva: juonta vitkutellaan eteenpäin, valaistaan päähenkilön aivoituksia sekä suoraan että kaarrellen ja heittäydytään kielikuvien kyytiin. Tilanne- ja kokemushavainnot pukeutuvat vereviin vertauksiin. Yksikin sohvalempikohtaus levittää sellaisen symbolivyöryn, että oikein tuntee, miten kirjailija on iloinnut ilmaisuvarannostaan. Lukija uskoisi kyllä vähemmälläkin.

Raisa-vaimo katoaa tai lähtee lätkimään. Miehen säntillisesti systemoidun auervaaralaisuuden paljastuminen voi olla siihen syynä, tai jokin muu. Rakenne on poukkoileva, mutta sitä sitoo löyhästi suhteen poikkeustilan selvittäminen. Raisan sisaren Railin perhe astuu näyttämölle, ja sisarentytär Ainon satuiluosuudet katkovat tapahtumakronologiaa. Niiden merkitys ei täysin aukea, vaikkakin ne ovat viehättäviä murrosiän kynnyksen lapsen symbolisia fantasiapätkiä. Keski-ikäisten kituliaista suhteista tarjotaan sen sijaan autioita näköaloja. Kai muistelee vaimon ja tämän siskon seuranpitoa:

Hän oli kuullut liian monesti ja tarkkaan millaiseen sävyyn siskokset miehistään puhuivat. Kopeloivat viinihanaa kuin uutta penistä, ahneenpitkä lorotus kaksi kertaa, jääkaapin sulkeminen polvella, pidäkkeetön kaksilahkeis-erittely. Ei pienintäkään häpyä, että olisivat käsitelleet tunne-elämien sijoituskohteita oikeudenmukaisella ylöskatseella. Tytöt kertasivat toisilleen sen miten kaikinpuolin kehno sijoitus me olimme. Ne on nämä tissinrulut sitten, onko näistä seuraavalle ukolle enää iloa? Aivan turhaan annoin Kain / Pentin leikkiä näillä parhaat päivät.
Kai irvisti päin mustaa pihaa ja näki irvistyksen.

Psykologisointiin päädytään romaanin loppupuolella – siinä on jo selittelyn makua. Nimet merkitsevät paljon. Niiden sanomaa ei juonipaljastusten pelossa auta tämän enempää avata. Kai-nimestä voi hitusen heittää kysymysmuotoon kätkien: millainen tyyppi voi olla hän, jonka nimikin viittaa johonkin sinnepäin?

En ole aiemmin lukenut Liimattaa. Rentona, kulmikkaana supliikkimiehenä hän sai minut innostumaan romaanista marraskuisessa Like-illassa. Rautanaula ei ole yhtä mainio kuin kirjailijan esiintyjäpersoona. Totta on, että iloa irtoaa romaaninkin irrottelukielestä, mutta tarina latistuu edetessään. Kirjasyksyn epämiellyttävimmästä miespäähenkilöstä olisi voinut kehittyä unohtumaton niljake, vaan jotenkin veto loppui kesken. Ei Rautanaula ihan iskenyt oikeaan kohtaan. Epäonnista Kaille, lukijalle ei tarpeeksi tragikoomista. Ratkaisunkin ounastelin jo alkuunsa. Toivon muille lukijoille käyvän toisin.Liimatta


Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s