Avoin kysymyksille

Kiinnostava taide näyttää odottamattomia tai tulkitsee todellisuutta arvaamattomasti. Se voi jättää ymmälleen. Ellen Gallagherin AxME-näyttely on sellainen ja kysymyksille altis: nimi viittaa afroamerikkalaiseen puhekielen ilmaisuun ”Ask me”.

Esitteen Pomp Bangia taustanaan marraskuinen museorakennus.

Näyttelyesitteen Pump Bangia taustanaan marraskuinen museorakennus.

Gallagherilla (s. 1965) on afrikkalaisia, eurooppalaisia ja jenkkiläisiä juuria. New Yorkissa ja Rotterdamissa asuva taiteilija on opiskellut kirjallisuutta, häntä kiehtovat scifi ja Melvillen Moby Dick. Populaarikulttuuri mainoksineen ja musiikkeineen myös vaikuttavat töissä.

Melvilleenkin liittyvä meriaihe näyttäytyy useissa teoksissa. Fossiilit, levät, kalat ja muut meren ötökät siirtyvät paperileikkaus- ja vesiväritöihin, jotka aloittavat näyttelyn ja tuudittavat kevyeen tunnelmaan. Vähitellen näyttelyssä voimistuvat muodot, rakenteet ja kontrastit.

Kirurgiveitsellä työstetyt pitsimäiset paperipinnat pakottavat katsomaan useita töitä valon suunnan mukaan – työt ovat aivan erilaisia, näkymättömiä tai toisin nähtyjä, riippuen katsomiskulmasta. Watery Ecstatic -sarjassa on lisäksi meren eläviltä näyttäviä haaleita, matoisia naisia, joiden tukat levämäisesti leijuvat erityyppisin sykeröin. Paperipitsityksiä on myös Morphia-kokoelmassa, jonka työt ovat kaksipuoleisia. Läpi osuva valo on niissä keskeinen elementti taiteilijan tekemien kaiverrus-, lävistys- ja värivalintojen ohella.

Monenmoista paperikerrosta ja sykkyrää maalauksen pinnalla sisältävä maalaus Bird in Hand herättää lopullisesti kiinnostukseni taiteilijan tapaan koota näkynsä. Puujalkamerirosvo musta papukaija kämmenellään on jotain muuta kuin on ja silti myös se, jota se kuvaa. Maalauksen pinnalta ponnahtavat kuplamaiset, avoimet pikkukupit kuin merirokon ontot kohoumat; niiden sisällä on kasvoja, suita, joitain mystisiä silmättömiä kasvopalasia. Merirokkomaiset, pikkukuvia sisältävät avoimet, kuperat soikiot toistuvat monissa muissakin töissä.

Hienointa Gallagherin töissä on pinta, tai pikemminkin vaihtelevat pintamateriaalit ja tekniikat, joiden johdosta teokset ovat moniulotteisia, vaihtelevia ja täynnä useita katsomiskertoja vaativia yksityiskohtia.Tekisi mieli koskea ja hipelöidä niitä, vaan ei voi. Näistä töistä valokuvat voivat tallentaa vain osan totuutta. (BBC:n sivuilla pääsee katsomaan näyttelyn muutamaa teosta – vaan pintarakenteet täytyy itse kokea.)

Morphia-sarjan töistä taustallaan Pomp Bang, oikealta suuntaa Pispalan valo Näsijärven heijastamana.

Morphia-sarjan töitä taustallaan Pomp Bang, oikealta suuntaa Pispalan valo Näsijärven heijastamana.

Komea, lähes seinänsuuruinen Pomp Bang on hauska, kauhea, kummallinen, kalvava ja – hyvä on – kysymyksiä herättävä. Keltaiset, muoviselta vaikuttavat futuristiset möykkymuodostelmat värittävät silmättömiä harmaansävyisiä vanhahtavia mainoshahmoja, jotka jatkuvat kuin tolkkua vailla oleva sarjakuva. Tuiki tutusta syntyy toiseuteen hyppäävä outo kokoelma. Mainosmuoteista todellakin päädytään omaehtoisuuteen.

Tosikkomaisuus ei kuulu tämän taiteilijan ilmaisuvaratoon. Gallagherin töissä suut ovat groteskeja, välillä jopa hodarin muotoihin sotkeutuvia. Toisaalla aivotkin lähestyvät ulkonäöltään suukuvia. Hämmentävintä on toistuva silmättömyys. Valkeat aukot silmien paikalla muuntavat vanhojen mainosten kasvot. Ovatko he eläviä kuolleita vai meitä? Mikä meissä on rotua, mikä vain ihmistä, ihmisyyttä? Miksi ihminen on kuin meriheinä virran värisyttämänä? Miten kaunokirjoituspaperiarkkeihin tehdyt herkät viillot vaikuttavat vinksahtaneilta? Miten paljon minussa ja muissa on paperinhaurasta pitsiä; näkyykö se? Johan niitä kysymyksiä tuli.

Ellen Gallagherin näyttely on nähtävissä tammikuun loppupuolelle Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella. Alakerran ikkunanäkymät Pispalaan ja Näsijärvelle tuovat jälleen kerran oman ekstransa tilaan rakennettuun näyttelyyn. Käy ja kummastu.

Artistisessa ympäristössä jopa lumi sulaa myötäillen taideteosta.

Artistisessa ympäristössä jopa lumi sulaa myötäillen pihamaan taideteosta (ei kuulu AxME-näyttelyyn).

Mainokset

11 kommenttia

Kategoria(t): Taide

11 responses to “Avoin kysymyksille

  1. Ritva Suhonen

    Voi miten kiinnostava näyttely!
    Liisa on parhaillaan palaamassa Tampereelta. Hän kävi matkallaan myös Sara Hildenin taidemuseossa. Laitoin otteita blogistasi ja odotan hänen kommenttejaan.
    Olen mökillä ja aloittelen Teirin Talvisotaa.
    Mukavaa loppuviikonloppua perheen parissa!
    Ritva

  2. Marjo Repo

    Vaikuttaa ilmeisen kiinnostavalta.
    Hesarin toimittaja löi tänään pökköä pesään harvinaisen voimakkaasti.

  3. Ritva, ihanasti sanottu!

  4. Paluuviite: Vuosikatsaus 2013 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  5. Ritva Suhonen

    Hei Tuija!
    Tänään keskiviikkona 21. 1. ehdin vihdoin Tampereelle Ellen Gallagherin näyttelyyn. Olen puhunut siitä niin useasti, että Reijo lähti viemään minua sinne ja kiersi itsekin näyttelyn – minä viihdyin teosten parissa parisen tuntia ja palasin joidenkin luokse useamman kerran.
    Eniten vaikutuin suuresta Lintu kämmenellä työstä, mutta lähes kaikista teoksista löytyi jotain riemastuttavaa:äärimmäisen taidokasta ”käsityötä”, oivaltavia yksityiskohtia, yllätyksiä. Aivan hykerryttävä oli yhden ”tukkateoksen” pohjana ollut mainos, jossa kerrottiin, että itseopiskelulla voi valmistua kahdessatoista viikossa practical nurseksi ja toinen, jossa luvattiin vaaleampi iho seitsemässä päivässä. Pidin erityisen paljon myös vesimaailmasta ja taidemuseon väelle voi antaa ison kiitoksen siitä, että minulla on mahdollisuus esitellä näyttelyä vuodepotilaana olevalle veljellenikin.

  6. Olipa mukava lukea kokemuksestasi! Näyttely on todella monipuolinen, eikä se pikavilkaisulla paljasta kaikkia puolia. Työt naurattava, kauhistuttavat ja kaikkea siltä välillä. Kotiinpalaajat-romaani on näyttelyn rinnakkasteos, tavallaan, amerikkalaisuus- ja kampaamokuvauksissa.

    Hieno on museohenkilökuntakin, kuten kuvailitkin!

  7. Ritva Suhonen

    Hienosti löysit rinnastuksen Kotiinpalaajat-romaaniin! Siinähän hiuksia laitetaan jatkuvasti.
    Mainio kommentti on ollut pohdinta Michelle Obaman hiusten suoristuksesta ja siitä, mitä hyvää afroamerikkalaisille olisi koitunut ellei niin tehtäisi…
    Taide ja ylipäätään kaikki toisiin ihmisiin ja arkea hieman nyrjäyttäviin tapahtumiin liittyvä kannattelee ainakin minua, kun elämässä on raskaita aikoja.
    Eilen alkoi koukuttava Jane Campionin tv-sarja, joka on kuvattu ihanissa Uuden-Seelannin maisemissa.
    Mikä sinusta oli vaikuttavin/sinua eniten puhutteleva teos Gallagherin näyttelyssä?

    • Postaan Kotiinpalaajista viikonloppuna.

      Näyttelyn töistä kolahtivat moni. Lintua pitelevä puujalkamerirosvo, hauraat paperileikkaustyöt, iso seinä reliefi… Paljon, ja kiinnostavaa.

      En aivan syttynyt eilisillan Campion-filmille, mutta maisemat olivat hienoja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s