Täydellisyydentavoittelijoista

Kauan kestäneen romaaniputken jälkeen on aika tarttua lyhytproosaan. Suvi Vaarlan Täydellisiä ihmisiä (Sammakko 2013) on 17 henkilövetoisen tarinan kokoelma. Novelleissa lähtökohtana on tavallisen ihmisen melko tavanomainen tilanne. Odotukset notkahtavat, kääntyvät tai häviävät. Harva asia menee yli odotusten.

Moni juttu Vaarlan kokoelmassa etenee tasaisesti tai yllätyksettömästi: lukija saa kuvauksen asioiden tilasta tai kapeasta tapahtumakulusta. Etenkin kokoelman alkupuolella on novelleja, joiden henkilöt tai tapahtumat eivät herätä kiinnostusta. En tarkoita sitä, että innostavaa luettavaa saa vain merkillisistä henkilöistä tai tilanteista – ei, sillä tavallisesta talliaisesta ja tapahtumattomuudesta taittuu kyllä monesti taidetta. Valitettavasti tämän kokoelman alkupuolen novelleja vaivaa jännitteen ja jäntevyyden puute. Ote on ulkokohtainen ja koukut uupuvat.

Oudosti juuri kokoelman alkuosaan on valittu ponnetonta turinointia: vaara pyörii, että lukija luovuttaa alkuunsa. Harmi, sillä kokoelman loppupuolella teksti terästyy. Parhaiten onnistuvat novellit, joissa kuvataan todellisten tunteiden tai henkilöiden hermostunutta kömpelyyttä. Niissä tavoitetaan arjen alla möyrivät mielipahat, kohtaamattomuudet ja jännittyneisyydet, osin myös mahdollisuudet. Jotain odottamatonta tapahtuu joko tunnetilan vaihdoksella tai hienoisilla tapahtumakäänteellä. Moni pariskunta on tunnekehityksessään eri vaiheissa, halut eivät kohtaa tai jollain muulla tavalla katsotaan ja koetaan ohi. Muunlaisista suhteistakin näytetään väläyksiä.

Sävyjen muutos tarinoiden sisällä ja tarinasta toiseen ilahduttavat. Esimerkiksi ”Fantasia”-novellissa on herkullista tuoreen suhteen tapaamiskankeuden tavoittamista, ja siinä on huumoria, jota kokoelmassa muuten on nirsosti. Yksi hienoimmista novelleista on kokoelman päättävä ”Kylpylä”. Siinä on havainnollista erittelyä etenkin etääntymisen tunteiden ja mielenmuutoksen kuvaamisessa.

Näytä minulle täydellinen ihminen.

Näytä minulle täydellinen ihminen.

Kokoelman otsikko on luonnollisesti ironinen. Epätäydellisiä ovat ihmiset. Kokonaisuus on epätasainen, mutta on siinä myös sattuvasti sanottuja proosapätkiä. Olkoon loppunousun vuoksi tunnelmakiteytyksenä yhden novellin päätös: ”Nainen hymyilee itsekseen, vähän hyräileekin. Päivästä tuli ihan kaunis, vaikka lupasivatkin sadetta.”

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s