Pidä kukkasesi, julkea nainen

Don Jose tokaisee otsikon tapaisesti ensikohtaamisen jälkeen: Carmenin verevä hahmo hämentää kokematonta sotilaspoikaa. Kunnon poika, jonka olisi kuulunut palata kotikylään kiltin naapurintytön puolisoksi, lähteekin intohimon sokaisemana rajattoman mustalaisnaisen matkaan. Sen kukkasenkin miekkonen säilyttää talismaaninaan.

Kansallisoopperan ohjaus sijoittaa Bizet’n Carmenin Espanjan sisällissodan aikoihin. Ratkaisu toimii hyvin, sillä 1930-luvun epävakaat olot sopivat tapahtumataustaksi. Lavastusratkaisut ja rakennelmien harmaanhiekkaiset sävyt toimivat mainiosti ja väreihin sointuvat asut istuvat hyvin. Matadorinäkymissä väläytetään punamustaa, muuten tunteet saavat leiskua melko neutraalia värimaailmaa vasten. Alun krusifiksi ja lopun risti-jeesusta mukaileva Carmenin asento linkittyvät hieman osoittelevasti.

Lämpiön rakenteellisia väliaikanäkymiä

Lämpiön rakenteellisia väliaikanäkymiä

Oopperana Carmen osoittautuu maallikostakin melodiseksi, musiikillisesti helpoksi – varsinaiseksi hittikimaraksi. Orkestrointi on sävykästä, kuorokohtaukset ovat kohottavia, aariat ja duetot väkeviä. Don Josen (Joachim Bäckström) rakkaudentunnustus on niin tosi. Voisin ilmoittautua Bäckströmin fanclubiin. Carmenin (Niina Keitel) lavasisääntulo on rehevä ja mezzo kohtalokas. Kaikkien solistien laulu soi sitä kirkkaammin mitä lähemmäs pitkän esityksen loppua edetään.

Vaikka tarina on tuttu, en ole aiemmin nähnyt tätä teosta kokonaisena, joten yleissivistysaukon paikkaaminen oli paikallaan. Juoni kolmiodraamoineen on kliseinen tai ajaton – toteutuksesta riippuen. Henkilöt ovat kovin arkkityyppisiä ja toistuvia monenlaisissa kulttuurituotteissa. Viimeksi olen aihevariaatioon tutustunut Saila Susiluodon runokokoelmassa Carmen (Otava 2010), jossa kuljetaan metroissa ja ostareilla oopperasta tutuissa tunnevirityksissä vaan omalakisesti tulkittuna.

Opperan Carmen on villi nainen, jonka lempi kestää enintään puoli vuotta. Tumma ja tulinen Carmen laulaa, että vapaa tahto on hänen ainoa lakinsa. Hän on manipuloiva ja uskollinen vain ailahteleville tunteilleen. Tällaisessa kyydissä eivät perusmiehet pysy eivätkä ymmärrä, että nainenkin voi olla vapaa ottamaan ja jättämään. Josen kilpailijaksi ilmestyykin kukko tunkiolla, voittoisa matadori, joka iskee jo kyllästyneisyyden tilaan edenneen Carmenin. Josen huomiota hakevalla viileänvaalealla, mamman suosikilla Michaelalla ei ole sijaa näissä tunnehuumakekkereissä.

Kun Josen, mahdollisesti oidipaalisen mammanpojan, kätkössä olleet kiihkeät tunteet syttyvät, hänet saa täysin tolaltaan: hän ajatuu vankilaan, jättää armeijauran, liittyy rosvojoukkoon, hylkää kotiväkensä – kaikki tämä Carmenin vuoksi. Carmen pelaa, kiristää, jaksaa vain valloitusvaiheen. Onnettomalla Josella ei ole välineitä käsitellä tunteitaan, ja hän jumiutuu epätoivoiseen intohimoriippuvuuteen. Sellaisella on yleensä synkät seuraukset.

Oopperoiden juonet ovat tavallisesti järjettömän banaaleja, mutta tämä toteutus viittasi ajattomiin teemoihin. Rakkausdraamassa on posketonta menoa, mutta myös ikävästi lähes viikottain päivälehtiuutisista tuttua. Teos osoittautui suhdeväkivallan ja perhesurmien mekanismin läpileikkaukseksi. Heikkotahtoiset, itsetuntoa ja tunnetaitoja vailla olevat ihmiset murtuvat pala palata, kun heidän tunteisiinsa tai pakkomielteeksi muuttuneeseen ripustautumiseensa ei enää vastata. Vaikka suhde on tuhoon tuomittu ja jäljellä on vain loukattuja tunteita, silti hylätty osapuoli ei kykene irrottautumaan. Alkeellinen ajattelumalli entisen rakastetun vainoamisesta ja surmaamisesta perustein ”kun en sinua saa, ei saa kukaan muukaan” toimii näin. Ja syntyy rumaa jälkeä. Oopperassa ja suomalaisissa kodeissa.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): Musiikki, Oppera

7 responses to “Pidä kukkasesi, julkea nainen

  1. Anna Sammalkorpi

    Taas kerran kirjoitit niin koukuttavasti että käsi hamuaa lipputilausta Oopperaan.
    Teoksesta tehtiin muinoin (1980-luvulla) upeita pelkistettyjä tv/elokuva-filmatisointeja jotka liimautuivat verkkokalvolle puhtaan visuaalisen ilmaisunsa ja henkilöohjauksensa takia. Kunhan muistaisi kuka oli ohjaaja…

  2. Saura, oletan! Yksi esitys on enää jäljellä, että se on melkein myähästä ny. Toivottavasti nappaat lipun!

  3. Ritva Suhonen

    Sattuipa sopivaan aikaan tämä blogisi!
    Menen katsomaan Carmenia tämän viikon torstaina. Titta saa meiltä lipun synttärilahjakseen ja Rooman Oopperatalon La Traviataan toisen.
    Näin lastaan sivistämällä pääsee nauttimaan ihanista tuokioista itsekin!

  4. Saman oopperan nähneenä kiitän kirjoituksesta. Voin yhtyä lähes kaikkeen siinä, ja olen tyytyväinen näkemääni ja kuulemaani, mutta on pakko puolustaa hieman Don Josea.;-)

    Hänen tekonsa ei tietenkään ole mitenkään hyväksyttävä, mutta se mitä sanot heikkotahtoisista, itsetuntoa ja tunnetaitoja vailla olevista ihmisistä, pätee oletukseni mukaan useimpiin sairaalloisen mustasukkaisiin henkilöihin, mutta Don Josen tapauksessa kyseessä oli paljon muutakin.

    Ajattelen niin, että vaikka hän hullaantui sokeasti, hän myös halusi sitoutua syvästi ja mukautui lähes kaikessa rakastettunsa tahtoon. Kun toinen sitten kevyesti heitti pois kaiken, mitä hänelle tarjottiin, tilanne oli Don Joselle kestämätön.

    Carmen on ihminen, joka rakastaa rakastumista, hullaantumisen tunnetta, mutta ei kestä arkipäivää. Heistä laaditaan usein otsikoita ”Olen ansainnut tämän rakkauden!” samalla, kun kyseisen henkilön entinen rakastettu ja perhe yrittää selviytyä hylkäämisestä seuraten samalla vierestä huikeaa uuden onnen hehkutusta.

    Toisen voi jättää kovin monella tavalla: julmasti tai edes hieman inhimillisesti. Carmenin täydellinen itsekeskeisyys oli mielestäni osasyyllinen Don Josen käytökseen. Kumpikin oli epäkypsä omalla tavallaan, vastavuoroiseen rakkauteen kykenemätön.

    Suomalaisissa perhesurmissa vaikuttaa usein olevan asetelma, että surmattu osapuoli on ollut se, joka on yrittänyt mukautua toisen tahtoon ja vaatimuksiin lähes loputtomasti, ja joutunut kärsimään siitä, että lopulta yrittää irrottautua tilanteesta. Siinä mielessä kyse on hieman eri asioista, vaikka mustasukkaisuuden ja omistamishalun mekanismit ovat hyvin toisiinsa verrattavissa.

    Ajatuksia herättävä ooppera, ilmiselvästi.

  5. Marjo, ilo on lukea ajatuksesi! Kyllä, Carmen oli uskollinen vain ailahteleville tunteilleen, otti ja jätti, ja ennen jättämistä manipuloi. Ikävä ihminen. Ja Joselta ikävä ratkaisutapa. Soisi, että toimimaton suhde erilaisine sitoutumistoiveineen ja -tapoineen päättyisi toisin. Taiteessa saamme näin draamaa ja tulkintapurtavaa.

  6. Paluuviite: Vuosikatsaus 2013 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s