Liitot liikkeessä

”Elämä on itse asiassa jatkuva kehä onnea ja onnettomuutta, toinen edeltää toista.”

Näin lausuilee julkkissosiologi Max Paul 60-vuotishaastattelussaan. Max on yksi päähenkilö Philp Teirin romaanissa Talvisota. Avioliittoromaani (suom. Jaana Nikula, Otava 2013). Ammatillisesti lamatilassa oleva herra heltyy kiinnostavan nuoren naisen haastateltavana latteuksiin. Romaani itsessään ei ole latteaa vaan kumpuilevaa ihmissuhdeproosaa.

Max ja hänen vaimonsa ovat jumittuneet pitkän liiton tympeisiin tunteisiin. Kuusikymppinen pariskunta on yhtä hukassa onnen etsinnässä kuin kolmikymppiset tyttäretkin. Kaikkien elo on ailahtelua, eriasteista tyytymättömyyttä ja arjen sietoa. Raamit ovat kyllä terveillä, koulutetuilla ja vakavaraisilla ihmisillä kunnossa. Toistensa kohtaaminen ei sen sijaan erityisen hyvin suju. Vajauden tunne myös kalvaa, mutta sehän taitaa kuulua ihmisen perusolemukseen.

Teir kuvaa makustellen keskiluokan tavallista elämää ja peruskriisejä: pitkän liiton väljähdystä, lapsiperheliiton ruuhkavuosia ja sinkkunaisen elämäntaitetta. Henkilöt ovat liittokaaren eri vaiheissa, ja taustalla häälyvät lisäksi Edward Westermarckin sosiologiset avioliittotutkimukset lähes sadan vuoden takaa.

Näkökulma on välillä Maxin, välillä Katriina-vaimon sekä tyttärien Helenin ja Evan. Näiden vuorottelu tehostaa romaanin rytmiä ja vaihtelevuutta. Kukaan henkilöistä ei kasva kokonaiseksi, eikä mihinkään henkilösyväluotaukseen päädytä. Asioita sattuu ja tapahtuu, eteenpäin eletään.

Tuumailut ja tapahtumat eivät ole järisyttäviä, ne voisivat olla jopa tylsiä. Onneksi Teir saa kerrotun monesti poreilemaan. Ihmisten neuvottomuudessa ja kömpelyydessä on huvittavuutta. Myös surullisten tilanteiden arkisten yksityiskohtien tarkka katselu paljastaa touhuilun naurettavuuden. Jonkinsortin karnevaalia syntyy esimerkiksi joogaopeista ja pakastearkkun päätyvästä hamsterista.

Teirin romaanin hengessä tähän rinnalle sopivat kesäkukat ennen ensimmäistä pakkassyötä.

Teirin romaanin hengessä tähän rinnalle sopivat kesäkukat ennen ensimmäistä pakkassyötä.

Vinkeänä vastavetona kirjan otsikolle on kukikas kansikuva. Talvisota on nimenä väkevä ja monimerkityksellinen. Romaanin henkilöt kahinoivat talvikuukausien aikana ihmissuhteissaan – voi, mitä puuhastelua myyttiseen oikeaan talvisotaan verrattuna. Historiallista talvisotaa seurasi piinaava jatkosota, ja itse asiassa asemasotavaihe kuvaisi romaaniporukkaa parhaiten: kukin lymyää omissa poteroissaan ja yrittää vältellä perheen miinakenttiä ja tarkka-ampujia.

Opettajatytär luettaa Tuntematonta sotilasta nyrpeillä teinioppilaillaan ja kuuntelee itse äänikirjana tätä jatkosotakuvausta auton takapenkillä, samalla vanhemmat taistelevat eroaikeissa etupenkeillä. Tällaisia tilanteita, joissa yhdistyvät tavallisuus, naurettavuus ja kiusallisuus, on useita. Kokonaisuudesta sukeutuu kipeän ja vinon hymyn yhdistelmä, kunnollinen porvariston hillityn charmin aikalaisromaani.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s