Kalmoja 20 vuotta

Maria Kallio on yhä tarmokas komisario, vaikka ensimmäisestä murhajutusta on vierähtänyt parikymmentä vuotta. Nykyisin keski-ikäisen rouvan hiki virtaa helposti ja jalka kipuilee, eikä hän kimmastu kuten nuorena. Työkavereista lähimmät ovat ikääntyneet samaa tahtia, jokusen hiuksissa on harmaan välkettä ja raportoinnissa tarvitaan lukulaseja. Kollegana on jo poliisi toisessa polvessa, piinaavan Strömin tytär. Erikoisjaoksen juttujenselvitysprosentti on yhä 100. Sitä jatkaa Rautakolmio, joka on Leena Lehtolaisen 12. Maria Kallio -kirja (Tammi 2013).

Juoni etenee suorasti. Kaksi murhattua löytyy merestä, ja tapauksiin liittyy vähitellen avautuvia perhesotkuja. Asiat etenevät tutkintatyön ja onnellisten sattumien ansiosta. Käänteet eivät ole erityisen näppäriä, mutta teksti kulkee sujuvasti. Kerronta on helppoa ja mutkatonta.

Kallio-tusina on takuutyötä suomalaisten sarjakirjojen joukossa. Vaikka vetävä särmä on silottunut, uuden osan lukee mielihyvin. Punaisena lankana on juttujuonia oleellisemmin päähenkilö. Minäkerronta voimistaa sitä, että hän on kuin lukijan tuttavapiiriin kuuluva, ja on mukava aika ajoin saada selville, mitä hänelle kuuluu. Ja koska Maria Kallio ei ole FB-ystävä, kuulumiset voi lukea romaanista. Lapset ovat terveitä teinejä, äitiys tuntuu hauskalta, kissat voivat hyvin ja avioliitto on eleettömän onnellinen. Pientä väljähtyneisyyttä on ilmassa, sillä tilaa on vanhan ihastuksen uusinnalle.

Lehtolainen poimii onnistuneesti ajantasaisia aineksia kirjoihinsa. Edellisessä osassa Kallio selvitti maahanmuuttaja-asioita. Tällä kertaa yhtenä tulkintalinjana on ryöpsähtänyt pakkoruotsipolemiikki. Muutenkin se, miten maa makaa, näkyy monessa: poliisipiirejä yhdistetään, toimipisteitä suljetaan, virat ovat kiven takana. Lomautettuja ja työttömiä vilahtelee keinottelurikkaiden ohella. Kuin symbolina liitää meren päällä entinen kunniakas suomalainen purjevene – nykyisin kiinalaisten omistuksessa.

On siis mukavaa tavata vanha tuttu. Ei jälleennäkeminen ole erityisen jännittävä tai riemukas vaan leppoisaa ajankulua. Arvostan sekä Leena Lehtolaisen että Maria Kallion pitkäjännitteisyyttä. On poikkeuksellista, että kirjahahmoa hellitään ja muistetaan siten kuin Lehtolaisen arjen sankaria. Keväällä ilmestyi Ismo Loivamaan Maria Kallio -Extra (Tammi 2013), joka on kirjasarjan kattava läpikäynti. Maria Kallioon on mahdollista tutustua myös selkokielisinä mukautuksina, niitä on ilmestynyt jo kaksi ensimmäistä osaa Ensimmäinen murhani ja Harmin paikka (selkomukauttaja Leena Kaivosoja-Jukkola, Avain 2012 ja 2013).

– –
Sain Rautakolmion kustaantajalta.

– –
Näin käynnistyy lukuviikko ensimmäisellä päivityksellä. Ensi perjantaina tilitän tukun euroja Suomen pakolaisavun keräystilille viikon varrella jokaisesta luetusta ja blogatusta kirjasta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s