Sohvankaltaisen miehen tapaus

”Monia kysymyksiä, mutta vain kolme niistä on tärkeitä.
Missä olet ollut?
Missä olet?
Minne olet matkalla?
Jos osaat vastata näihin kolmeen, niin sinulla on elämä omissa käsissäsi, Anna, eno sanoi.”

Kysymykset ovat kimurantteja Annan lisäksi Valdemar Roosille ja Ewa Backmanille. Selvimmillä vesillä on vanhempi rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti, joka alkoi vastailla ydinkysymyksiin jo rikosromaanisarjan edellisessä osassa. Håkan Nesserin Barbarotti-sarjan kolmannessa osassa Herra Roosin tarina (suom. Päivi Kivelä, Tammi 2013) on monta juonnetta, joista yhdessä yllätyksetön henkilö vastaa elämän pääkysymyksiin päätymällä odottamattomiin tekoihin.

Barbarotti-fani joutuu odottamaan yli 200 sivua ennen kuin suosikkikirjamies saadaan tarinaan mukaan, ja kun saadaan, jälleennäkeminen on riemukas. Kuvaus on herkullista, hilpeää ja sattuvaa. Nesser on luonut erityisen hulppean päähenkilön, jonka privaattielämä herättää uteliaisuutta rikosjuonen ohella.

Laaja alkupohjustus on tarpeen. Kahteen hylkiöhahmoon saadaan pitävä ote, ja heistä vähitellen hahmottuu henkilöitä, joille toivoo pelkkää hyvää, ja sitten luonnollisesti joutuu pelkäämään pahinta. Romaanin alkupuolisko on väliin tylsähkö, mutta on komeaa, miten henkilö, joka kotonaan on huonekalun asemassa, saa kerronnassa tilaa ja olemisen arvon.

Nesser osaa totisesti järjestää tekstiinsä jäntevän rakenteen, jossa rikoskonstaapelien ja rikoshenkilöiden tilanteet vuorottelevat houkuttavasti. Tässä osassa Barbarottin työkaveri Backman saa entistä enemmän tilaa. Hän tuo lisäsärmää tarinaan, etenkin kun päähenkilön elämäntilannetta verrataan sokean kanan löytämään jyvään, odottamattomaan kylläisen onnen tilaan. Eihän seesteisestä tyytyväisyydestä tavallisesti saa aikaan kiinnostavaa draamaa, vähintään pitäisi murtua sankarin jalka.

Innostuneena hykertelin ja eläydyin lukuprosessin ajan: rikosromaanissa oli surua, pelkoa, hupailua ja ihmisen ikävää. Pienen etäisyyden päästä on rehellisyyden nimissä todettava, että Barbarotti ja Backman ovat hieman liian hyviä poliiseiksi ollakseen totta. Ai niin, tämähän onkin fiktiota.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

One response to “Sohvankaltaisen miehen tapaus

  1. Paluuviite: Vuosikatsaus 2013 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s