Hetkien huumaa

Säkenöivät hetket on hieno kirjan nimi. Katja Kallion uusi romaani (Otava 2013) keräilee kolmen sukupolven naisten tunnelmia Hangossa vuosina 1914, 1935 ja 1936. Historialliset mullistukset vaikuttavat jossakin määrin päähenkilöiden kohtaloihin, mutta hankolainen miljöö ja kylpyläelämä korostuvat kuvauksessa enemmän kuin ensimmäisen maailmansodan alku tai toisen kynnys.

Kuvauksessa on elokuvallisuutta: kerronnan perustana ovat havainnolliset kohtaukset tarkasti hahmotellussa ympäristössä. Meri kimaltelee ja hiekka hohtelee kylpyläkaupungin kesinä, mutta suolavesi kirveltää ja rantasanta hiertää. Kallion kieli on kuvailevaa ja lauseet soljuvia. Tuloksena on eteeristä, taidokasta ja melankolista tarinointia.

On kuin Kallio olisi halunnut kovin harkitusti kirjoittaa vakavan romaanin ja karkoittaa aiemman tuotannon kepeän komiikan. Joiltain osin kuvailu on turhan viipyilevää: kun henkilöt eivät saa otetta elämästään, lukijakin pelkää otteen tekstiin herpaantuvan. Henkilöiden kohtalot kiinnittävät kuitenkin kulkemaan tarinan loppuun asti.

Periytyvä ulkopuolisuus ja ajautuminen ovat keskeisiä päähenkilöiden määrittäjiä. Kolme naispolvea ei oikein osaa elää. Harvoja säkenöiviä hetkiä on jokaisella, mutta elämän kokonaiskuvaa ei tavoiteta. Ajan moraalikoodit vaikuttavat henkilöihin, vaikka viettien vietäväksi päädytään. Tunteiden jakaminen ja ilmaiseminen tuottavat naisille merkittäviä pulmia.

Sisaruus ja ystävyys ovat romaanin tärkeitä teemoja. Kummassakin on kyse erilaisuuden sietämättömyyden siedosta, selittämättömistä siteistä ja petturuuden siemenistä. Niistä kirjassa on hienoja hetkiä. Yksi vaikuttavimmista on sisarten jännitteinen tanssikohtaus
I wish I could shimmy like my sister Kate”.

Kallio zoomaa lumoavasti tunnelmiin. Luettavana on hidastettuja filmikohtauksia, jotka väreilevät kuin vastavaloon kuvatutut otokset.

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

2 responses to “Hetkien huumaa

  1. Ritva Suhonen

    Ihana kritiikki!
    Luin kirjaa parisataa sivua tietämättä pidinkö Katja Kallion uudesta kirjoittamistyylistä vai en. Loppuun päästyäni olin vakuuttunut siitä, että kirjan naisista kannatti kertoa (ja lukea). Ingan, Ellyn ja Beatan elämäntarinat muodostivat hienon kokonaisuuden ja kertoivat mielenkiintoisesti heidän yksinäisyydestään muiden, jopa ison perheen, keskellä. Miljöön ja ihmisten kuvaus oli viehättävää ja lopun takkutukan selvittäminen lievästä osoitteellisuudestaan huolimatta upea metafora.

  2. Takkutukka pakottaa kohtaamaan, lähelle, lähentymään 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s