Vuosikatsaus 2012

Olen valikoinut vuodestani 2012 kulttuurikärkikymmenikön, järjestykseltään sattumanvaraisen. Leimallista vuodelle on ollut lukunautinto. Muitakin elämyksiä on mahtunut mukaan.

Vuoden aloituksena valoa pimeyteen Kööpenhamisassa.

Vuoden aloituksena valoa pimeyteen Kööpenhaminassa.

1) Kööpenhamina
Vaikka osa reissusta osui jo vuoden 2011 puolelle, kuurainen ja aurinkoinen kaupunki, Tivolin megavalaistus, Gauguin-näyttely ja uudenvuodenräiskintä hälytysujelluksineen aloittivat tämän vuoden ylittämättömän hienosti.

Statementti kirjalliselle hahmolle.

Turistin statementti kirjalliselle hahmolle.

2) Haruki Murakami
Taitaa olla vuoden kirjallisuuskohokohta sattumanvarainen nappaus kirjastohyllystä: Sputnik rakastettuni – ja siitä se sitten alkoi. Harvoin lukijana on aika pihalla ja pitää siitä.

3) Amerikkalaiskertojat
Jonathan Franzen ja Jeffrey Eugenides, keskenään erilaiset amerikkalaiset kertojat yltävät omalakisin keinoin samaan: yksityiskohtaisen tarkkaa kuvausta, ihmisen epätäydellisyyden läpivalaisua.

4) Elif Shafak
Turkkilaiskirjailija oli minulle yksi vuoden kertojalöydöistä. Rönsyilevästi hallitun kuvailun voimaa!
Elif Shafak: Rakkauden aikakirja  (2010)
5) Vuoden dekkari: Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä
Hauskasti kuvattu, hieman vinksahtanut brittijännäri juoksuttaa kiinnostavia henkilöitä.
6) Takapihan joutilaat, kirjalliset kesäpäivät
Lukuhetket pikkupuutarhassa, väriloistoa välistä vilkaisten; hetkellinen helppous ja kiireettömyys jääköön muistiin – kulttuuria sekin. Lisäksi takapihalla juhlistettiin kuopuksen täysi-ikäistymistä, lämmin tunnelma läsnäolleiden kanssa.

Piha elokuu 2012 009
7) Barokkimusiikki
Vuoden aikana kävin neljässä barokkikonsertissa. Barokin kuuluu olla runsasta, kerroksellista ja dramaattista, mutta muuttuu päässäni levoksi.
8) Tanskalaiset tv-sarjat
Rikos ja Vallan linnake pistävät ihailemaan käsikirjoituksen ja henkilökuvauksen taitavuutta. Ne vangitsevat oleellisia ja samastuttavia asioita ihmisestä.

9) Ranskalaiset elokuvat Luihin ja ytimiin ja Koskemattomuus
Vammautuneista kertovat elokuvat ovat keskenään kovin erilaiset: ensimmäisessä on totista karuutta, toisessa sympaattista lämpöä.
10) Klimt + Schiele = Wien
Heinäkuun hellepäivät (niitä kai ei ollut kotikonnuilla…) kuluivat mielenkiintoisissa museoissa wieniläismestreiden seurassa, myös  aina vaikuttavan Vermeerin, osa katuja tallaten, syrjähyppynä Bratislavassakin. Yltäkylläistä!

Kukin tyylillään, ripirinnan.

Kukin tyylillään, ripirinnan.

Keskustelin hiljattain siitä, mitä merkitystä on kirjoilla, joita on vuosien varrella lukenut mutta joista ei muista mitään. Sama koskee elokuvia, tv-ohjelmia, konsertteja, näyttelyitä, matkoja… Eikö se ole ollut hukkaan heitettyä aikaa, turhuuksien turhuutta? Tunnistan sen, että lukemasta ja kokemasta on iso osa vaipunut unholaan. En pidä kuitenkaan niihin käytettyä aikaa turhana. Jotain siitä olen tarvinnut ajanvietteeksi. Jokin siinä on saanut minut eläytymään ja herättänyt tunteita. Jotain siitä on jäänyt ajatteluuni. Sekin on elettyä elämää, rikkana rokassa ihmisen osassa. Siihen liittyen vuoden paras siitaatti  on Petri Tammiselta: ”Ei mielenrauha ollut sitä, että kaikki oli hyvin, mielenrauha oli sitä, että hyväksyi rauhattomuuden ja koko tämän epävakaan elämän, sen pohjimmaisen elämänluonnon.”

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Elokuvat, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Musiikki, Taide

2 responses to “Vuosikatsaus 2012

  1. heli h

    Kiinnostava vuosilista, siinä on muutamia tuttuja, joihin liittyvän innostuksen jaan. Kuten Sputnik, rakastettuni – vaikka Murakami kyllä osaa myös pyyhkäistä korkealta ohi, kuten Lammasseikkailussa.

    Minusta kirjat eivät ehkä kokonaan unohdu, eivät jos ne jotakin joskus koskettivat. Olen törmännyt kirjoihin, jotka olen lainannut, ja aloittaessani huomannut, hei minähän olen lukenut tämän joskus. Näin on käynyt mm. monen dekkarin kohdalla, jotka joka tapauksessa ovat viihteellisluontoisia ja ohimeneviä. Sitten ovat ”syvemmältä luotaavat” kirjat, nuo joita säilyttelen hyllyssä. Pidän nykyään periaatteena, etten enää jätä sinne kirjoja, joiden loppuvaikutelma jäi kevyeksi. Siksi luulen, että vaikka hyllyssä nyt on kirjoja, joista en ehkä osaisi antaa kovin tarkkaa kuvausta siltä seisomalta, muistaisin asioita heti paremmin, jos alkaisin selata kirjaa.

    Ja koska kirjat viittovat toisiinsa, yhteen jos toiseenkin aikoinaan luettuun säilyy kosketus. Otetaan nyt vaikka Raskolnikov – ei yleensä ole vaikea ymmärtää viittauksia häneen, tai väärinymmärretyn yli-ihmisyyden ajatukseen. Tai Sonjan uhrautuvuuteen tms.

    Toki on sellaisiakin purukumeja, joita vain pyöritellään paikasta toiseen, ja jotka lopulta ovat rajoittavampia kuin itse kirjan sisältö. Esimerkistä käy kait kirkkaimmin Don Quijoten tuulimyllyt – mikä lienee kohta mihin enemmistö on pysähtynyt, tai jota tyytynyt lainailemaan.

    Siispä onkohan sitä ihan tosiaan unohtunutta mutta silti koskettanutta kirjaa, epäilen ettei. Kevyiksi jääneitä kyllä, mutta sitä lajiahan on vielä enemmän vaikkapa sanoma- ja aikakauslehtien artikkeleissa.

  2. Lohdullisia pohdintoja muistin rajallisuutta tuskaileville: jotain jäljelle jää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s